lauantai 5. maaliskuuta 2011

Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen

Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen (Robustos, 2010. 165 sivua.)
Sonia on 10-vuotias tyttö. On kesä, toinen maailmansota on ohi ja Sonian pitäisi opetella kertotaulua. Kaikki muu kiinnostaa Soniaa paljon enemmän, niin kuin esimerkiksi isoveli Topiaksen kanssa heinäkasoissa hyppiminen. Kotona on kireä ilmapiiri, kun äiti, isä ja setä yrittävät elää kuin heidän välillään ei olisikaan synkkää salaisuutta. Soniaa alkaa vaivata paha yskä, mutta tyttö ajattelee sen johtuvan heinistä, tai siitä että Jumala on hänelle vihainen kun hän ei osaa kertotaulua. Sonia ei halua kertoa asiasta kuin Topiakselle ja vannottaa ettei tämäkään kerro kellekään. Sonia ei halua olla vaivaksi, ei halua huolestuttaa jo valmiiksi kireitä aikuisia. Yskä pahenee syksyn aikana ja lopulta talvella Sonia alkaa yskiä verta. Viimein aikuisille selviää että Sonialla on tuberkuloosi. Isä haluaa viedä tytön reellä tuberkuloosiparantolaan, mutta lähtöä edeltävänä iltana enkeli tulee hakemaan Soniaa taivaaseen. Mutta jotain meneekin omituisella tavalla pieleen...


Tätä kirjaa on kovasti kehuttu monessa kirjablogissa, ja minulla olikin aika kovat odotukset tämän kirjan suhteen. Olin varannut valmiiksi nenäliinoja koska olin varma että kirja olisi jo pelkästään aihepiirinsä takia koskettava ja liikuttava. Mutta. Tarina oli kokonaisuutena hyvä ja kiinnostava, enkä missään nimessä sano että tämä olisi ollut huono kirja tai edes pettymys, mutta kuitenkin tästä jäi vähän valju olo enkä sitten tarvinutkaan niitä nenäliinoja. Tarinassa oli tosi viehättäviä elementtejä, minusta oli esimerkiksi todella kauniiisti kuvattu se miten isoon kirjaan ilmestyi aina seuraavan lapsen nimi, jota enkelin piti lähteä noutamaan. Myös enkeli oli sydäntä lämmittävä hahmo, ja kuitenkin iäisessä yksinäisyydessään surullinen. Enkeli vaikutti selvästi kärsivän jonkin asteisesta työuupumuksesta. Kirjan aihe oli raikas ja vähän erilainen, mutta silti jäin kaipaamaan vielä jotain (en oikein itsekään tiedä mitä).

Tyhmä juttu, mutta lisäksi minua häiritsi pienen päähenkilön nimi: Sonia. Piti oikein googlettamalla yrittää selvittää, onko kyseinen nimi ollut yleisesti käytössä Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Asiaan ei varsinaisesti tullut selvyyttä, mutta selvisi että nimi Sonja (j-kirjaimella) on päässyt suomenkieliseen kalenteriin vuonna 1964, eli vasta parikymmentä vuotta sotien jälkeen. Nimet Sonja ja Sonia ovat venäläistä alkuperää ja olleet käytössä lähinnä Venäjällä, Saksassa, Sloveniassa ja englanninkielisissä maissa, ja Pohjoismaissa käsittääkseni aluksi lähinnä ruotsinkielisillä alueilla. Ei jotenkin tuntunut uskottavalta että pienessä, tavallisessa, maalla asuvassa umpisuomalaisessa perheessä olisi 1930-luvulla annettu lapselle noin hienosteleva nimi. Jos päähenkilö olisi ollut vaikkapa Martta, Aino tai Kerttu, tämä nimiasia olisi tuntunut uskottavammalta. Mitätön pikkuasia, mutta onnistui häiritsemään minua suhteettoman paljon, kuin roska silmässä tai tikku sormessa: pystyt elämään sen kanssa mutta mieluummin haluaisit sen pois.

Joka tapauksessa tämäkin kirja oli ihan positiivinen lukuelämys vaikka koinkin tämän olevan vähän välipalakirja. Välillä on tosi mukavaa lukea hyviä nuortenkirjoja, vaikka olenkin ihan aikuinen ihminen. Olen ehdottomasti sitä mieltä että nuorten- ja jopa lastenkirjallisuus tekee aikuisellekin ihan hyvää!

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Suomi.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta! Muakin häiritsee tosi paljon, jos kirjassa on nimiä, jotka eivät mielestäni ole yhtään uskottavia.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tätä kirjaa voi ihan hyvillä mielin suositella, olihan tämä hyvin kirjoitettu. Lapsen kuolema on aiheena mielenkiintoinen (kaikessa surullisuudessaan), ja tässä kirjassa sitä oli käsitelty varsin kauniilla ja kuitenkin tuoreella tavalla. Ja tämä kirja ei ole pituudella pilattu, tämän lukaisee helposti yhdessä illassa. :)

    Se nimiasia vaan häiritsi, vähän liikaakin. ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...