keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Arto Salminen: Ei-kuori


Arto Salminen: Ei-kuori (WSOY, 2003. 150 sivua.)

  Shellin kuppila oli täynnä hälyä, kolkko valaistus heitti sen silmille jo ovella. Astiat kilahtelivat, kassakone ritisi ja taksikuskit sorisivat. Peliautomaatti pimputti pirteän melodiansa sitä varmemmin mitä kauemmin se oli ollut hiljaa. Äänistä oli pystytetty rakennelma, jonka purkaminen tiedettiin mahdottomaksi hankkeeksi. Rauhattomat kädet koettivat rypistellä äänet piiloon keltaisiin lautasliinoihin, joissa luki Simpukka. Kahvit hengästyivät kupeissaan. Ajattelemattomat ihmiset antoivat niille lusikalla lisää vauhtia. Joku imi hälinän keuhkoihinsa filtterin läpi ja puhalsi sinisenä savuna ilmaan.

Huhtikuinen Helsinki joskus 2000-luvun alussa. Kaksi veljestä, Urkki ja Seppo, kumpikin samanlaisia persaukisia taksirenkejä ja lihavia surkimuksia. Heidän äitinsä, joka on samaa maata, ja vanha kuihtunut mummo, jonka muisti alkaa pettää. Pitkiä päiviä ja öitä taksin ratissa, jossa tunnit lasketaan väsymyksellä ja minuutit vitutuksella. Asiakkaina vanhuksia ja humalaisia julkkiksia, elämä päivästä toiseen samaa harmaata, mitäänsanomatonta virtaa.


Olen ollut kiinnostunut vuonna 2005 edesmenneen Arto Salmisen tuotannosta jo pitkään. Tartuin tähän kirjaan potiessani kotona flunssaa, ja ensimmäisen sivun silmäily vaihtui kirjan pakonomaiseen ahmimiseen yhden illan aikana. Varsinaista kurjuuden maksimointia, Ei-kuori ei nimittäin ainakaan oloa paranna vaan vaikutus on pikemminkin päinvastainen. Romaani on melkoista inhorealistista tylytystä - luku-urakan jälkeen olo tuntuu likaiselta ja suussa maistuu paska (!), tekisi mieli mennä suihkuun kuuraamaan itseään ja pestä hampaat moneen kertaan. Ja siltikin tunnen kiitollisuutta. Vaikka Ei-kuori vaikutti kuin uinti lieteojassa tai pitkä kyyti pesukoneen linkousohjelmassa, oli se vaikuttava ja hieno lukukokemus. Minua, haahtelamaista vatulointia ja carpelanmaista kauneutta rakastavaa lukijaa, on ravisteltu kunnolla, viety kauas mukavuusalueen ulkopuolelle ja pakotettu jääkylmään suihkuun - ja voi, miten se virkisti!

  Silmät velloivat kuopissaan rauhattomina. Tuollaisilla silmillä voidaan sammua, mutta ei nukkua, ei edes levähtää. Tuollaisilla silmillä nähdään sumua joka paikassa, paitsi siellä missä sitä ei ole. Tuollaisilla silmillä on mahdotonta löytää sumun seasta siltaa, jota myöten tullaan takaisin. Kaikki on pelkkää menomatkaa.

Salmisen maailma on kyyninen, ankea, synkkä ja ruma. Se on kuvaus yhteiskunnasta, jossa kaikenlainen välittäminen ja lämpö loistavat poissaolollaan, niiden tilalla on vain kylmää tunteettomuutta, hyväksikäyttöä ja pyrkimyksiä hyötyä muista. Salmisen hahmot eivät pode maailmantuskaa, vaan elävät jonkinlaisessa harmaassa alistuneessa olosuhteisiin tyytyvässä olotilassa. Heitä tekisi mieli ravistella, yrittäkää nyt ryhdistäytyä, hyvät ihmiset! Kirjan eräänlainen päähenkilö Urkki Kyrenius taitaa olla vastenmielisin hahmo, josta olen koskaan lukenut. Erehdyin aluksi tuntemaan miestä kohtaan jotain säälinsekaista sympatiaa, mutta kirjan edetessä nekin tunteet karisivat kokonaan. Mies on sika sanan varsinaisessa merkityksessä, ja sellaiseksi Salminen on hänet kuvannut ulkomuotoa myöten.

Ei-kuori on paketti, jonka avaaminen ellottaa. Se sisältää loputtomasti likaisia käsiä, rahan puutetta, viinan makeaa lemua ja kusenhajua, ikävää, joka sataa rakeina niskaan, rumia huoria, verisenä kuplivaa sylkeä, tyhjiä kaljapulloja, panohaluja ja viinan- ja rahanhimoa, tiukalle silmukalle kaareutuvaa aikaa ja hylättyä valoa. Ja siltikin - siltikin! - Salminen on onnistunut kirjoittamaan näistä aineksista teoksen, joka on älykäs, kaunokirjallisesti vakuuttava ja syvän vaikutuksen tekevä. Varoitettava kuitenkin on, että herkkä lukija voi tämän kirjan luettuaan menettää yöunensa ja ruokahalunsa, Ei-kuori voinee pahimmillaan aiheuttaa melkoisen pitkäkestoista ahdistusta.

  Olohuoneen lattialla oli tyhjiä viinipulloja. Kaikki makasivat kyljellään suu auki, paitsi yksi. Se seisoi porukan edessä korkki päässään ja piti puhetta kaatuneille. Kumarruin lähemmäksi ja huomasin pullon olevan miltei puolillaan. Istuin sohvalle ja otin pitkän huikan. Tunsin kuinka viini hulahti kurkusta alas ja alkoi tutkia maastoa. Se oli tyytymätön, pyrki happamana hyökynä takaisin suuhun, mutta asettui lopulta. Seuraava kulaus alistuisi kohtaloonsa helpommin.

Romaanissa eletään huhtikuuta, jonka runoilija T.S. Eliot on aikanaan kuvannut olevan kuukausista julmin. Ei-kuoressa se pitää paikkansa: lukija ei saa nähdä kevään merkkejä tai nauttia auringon lämmöstä. Sulava lumi paljastaa löyhkäävät koiranpaskat, likainen pöly lentää villinä tuulessa, pultsareiden virtsavanat kastelevat asfalttia, ja huhtikuinen valokin tuntuu silmien takana viiltävänä kipuna paljastaen vain likaisia ja rumia asioita. Tämä romaani on niin karu kuin huhtikuinen paljas maisema voi karuimmillaan olla.

Kirjan ainoa kauneus on Salmisen kielessä: siinä kirkkaan kuulaassa tavassa, jolla hän taivuttaa lauseet tahtoonsa, luo rumuudesta häkellyttävän hienoja kielikuvia, vuolee paskasta kultaa. Ja se on se syy, miksi Salmista on vain pakko lukea. Hänen teoksistaan ei kai voi pitää, niitä joko ihailee tai inhoaa. Ja minä ihailen, niin paljon, että luettuani tämän ensimmäisen miehen kirjan tiedän lukevani kaikki loputkin.

  Oli yö, sillä valo oli voimatonta. Se ei tullut auringosta, vaan avaruuden takamailta. Se oli pitkän matkan kulkenutta, muinaisina aikoina syntynyttä valoa. Sen kohtalona oli väsyä tapaturma-aseman pihaan. Viimeisenä työnään se valaisi tolpan päässä seisovan tuhkakupin ja räkäläntit asfaltilla.

Muualla: Sallan lukupäiväkirjaKaiken voi lukea!Booking it some more, Kirjojen keskelläKirjahylly ja Maailmassa monta.

19 kommenttia:

  1. Hyvin todettu, että Salmisen "teoksista ei kai voi pitää, niitä joko ihailee tai inhoaa". Taidan kuulua inhoajaporukkaan - tosin vain Varasto on luettuna. Hienosti kirjoitettu arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, tosiaan - Salminen jos joku varmasti jakaa lukijansa. En usko että hänen kirjansa jättävät ketään täysin kylmäksi, hyvässä tai pahassa. :) Varasto kiinnostaisi minua seuraavana Salmisen teoksena. Oletkohan blogannut kirjasta...? Pitää tulla kurkkimaan.

      Ja kiitos! :)

      Poista
  2. Minulla odottaa tämä lukemista tuolla kirjastopinoissa, ja se pitäisikin lukea aika pian kun pitäisi joskus saada vietyä takaisinkin kirjastoon... Eikös Salminen kirjoita aika usein inhorealismin sävytteistä tekstiä? Et siis ole lukenut muuta Salmista? Ainakin Kalavaletta suosittelen, siitäkin jäi... vähän erikoinen olo mutta oli loistava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kivaa. :) Jään odottelemaan arviotasi, uskon kyllä että arvostat tätäkin romaania, jos olet "pitänyt" (ihan väärä sana tässä kohtaa mutta menköön :) muistakin Salmisen kirjoista. Ja niin minäkin olen antanut itseni ymmärtää että inhorealismi (tai ainakin sen sävyt ja häivähdykset) on Salmisen romaaneille tyypillistä. Tämä oli tosiaan ensimmäinen Salmiseni. Taidan seuraavaksi lukea Varaston, mutta kiitän vinkistä ja lisään myös Kalavaleen Salmis-listani kärkipäähän. :)

      Poista
  3. Juuri näin!
    Paskasta vuoltua kultaa tämä kirja todellakin on. Minäkin ihastuin Salmisen kieleen, mutta en usko kaipaavani samaa lietesäiliössä uineen lehmän olotilaa, mikä kirjan lukemisen jälkeen vallitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, :D !
      En minäkään noita toissapäiväisiä olotiloja kaipaa, huh. Mutta silti on kumma tunne, haluaisin kaikesta huolimatta lukea melko piankin lisää Salmisen tekstejä. Ihan kuin olisi katsellut salaa jotain kiellettyä, ja tekee mieli kurkata uudestaan vaikka periaatteessa tekee pahaa. :)

      Poista
  4. Hieno kirjoitus sinulta! Luulen, että tällä erää olen liian seesteisessä mielentilassa Salmisen teksteille. Aiemmin en ole niihin tutustunut, ja taidan siirtää tutustumista edelleen jonnekin myöhempään (ja vähemmän seesteiseen) ajankohtaan. Vai tuleeko Salmisen tuotannosta ihan täysin päähänpotkittu olo, jos sitä lukee jo valmiiksi romuna? Luotan sitten kommenttiisi, ollaan sen verran usein ns. samalla sivulla ;-)

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, kiitos! <3
      Apua, nyt pistit pahan (ja suorastaan tunnen miten vastuu painaa hartioillani... ;)! Mitäköhän sanoisin... No, minulla on nyt juuri sellainen seesteinen olo, ja ehkä juuri siksi Ei-kuori ei tuntunut ihan niin hurjalta kuin mitä sen kammottavan alun jälkeen odotin ja pelkäsin (alussa on eräs todella ällöttävä hevoskohtaus, joka meinasi olla minun kestokyvylleni liikaa - käy kurkkaamassa vaikkapa Sallan blogista, siellä on muistaakseni kuvattu kyseinen kohtaus). Ehkäpä Salmisen lukeminen onkin siedettävintä juuri seesteisessä vaiheessa. Voisin kuvitella että jos on jo valmiiksi allapäin tai ahdistunut, ei olo ainakaan Salmisen tuotannosta paranisi. :D Toisaalta ainakin tässä Ei-kuoressa oli sellaista mustaa huumoria, että kaikesta huolimatta jopa nauroin pariin otteeseen. Minulle ei jäänyt tästä paha olo, vain vähän pöllämystynyt. :)

      Salmista kannattaa kyllä kokeilla. Jos sisältö ei tunnu liian pahalta, jo pelkästään kieli ja kerronta antavat lukijalle paljon. Ja Salmisen tarkkanäköisyys ja ihmistuntemus on melkein pelottavan osuvaa.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, kävin kurkkaamassa sen kohtauksen Sallan blogista. Luulenpa, että jään lähemmäksi mukavuusaluettani ainakin toistaiseksi.
      Musta huumori on toisaalta aina ollut itselleni kovin läheistä, ja sen avulla on myös selätetty monia vaikeita tilanteita ja vaiheita. No, ehkä jossakin vaiheessa avaan Salmisen kirjan. Nyt on muutenkin niin pitkä lukulista ja pari korkeaa pinoa yöpöydällä (+ylitäysi kirjastokassi..) että tämä on siellä 'sitten joskus ehkä' -listalla.

      Heli

      Poista
    3. Heli, onneksi kirjat jaksavat odottaa, vaikka kuinka kauan. :) Kyllä tämä sinne 'sitten joskus ehkä'-listalle kannattaa laittaa, ehdottomasti. :)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Salminen on hienolla tavalla omiaan saattamaan henkisesti yhteen valveutuneita ihmisiä, samaan tapaan kuin esim. Vonnegut, ja elokuvapuolella Allen tai Lynch. Mielestäni se Salmisen "inhorealismi" on jonkin verran (naispuolisten?) lukijoidensa ylihuomioimaa, mikä ehkä haittaa liiaksikin, mikäli maallikko haluaisi lähestyä Salmista neutraalilta tabula-rasa -pohjalta. Toki myönnän, että moinen lie jo parin Salmisen kirjan lukemisen jälkeen jopa mahdotonta.

    Ei-kuoressa koin Salmisen jalostaneen Varastossa kuvaamansa raadollisuuden muutamanteen potenssiin. Karmeampia ihmisshakaaleita saa kirjallisuudesta etsiä, Suomen ulkopuoleltakin. Lisäksi alun hevoskohtaus on jäänyt kummittelemaan mieleen. Monet muut kirjailijat joutuvat kirjoittamaan tuhansia sivuja ennen kuin saavat aikaan edes yhtä lausetta, joka jäisi kummittelemaan lukijan mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janne, ensinnäkin kiitän vinkistä - Vonnegutia en olekaan lukenut. Ja toden totta, ainakin tässä Ei-kuoressa Salminen tekee jotain samaa, kuin Allen esimerkiksi Match Pointissa (joka on minulle henkilökohtaisesti yksi ahdistavimmista koskaan näkemistäni elokuvista - älä kysy miksi, en osaa sanoa). Salmisen "inhorealismia" tosiaan kyllä korostetaan. On se tavallaan mielestäni hyväkin asia, ainakin tämä Ei-kuori on sellaista kaliiperia, että varsinkin herkemmän lukijan on hyvä tietää jo etukäteen mihin on ryhtymässä. Minä tiesin, ja siltikin juuri tuo mainitsemasi hevoskohtaus meinasi olla minulle liikaa. Kaiken muun kestin helpohkosti (sen Urkin vierailun entisessä kodissaankin), mutta tuo alku oli jo katkaista minun kameliltani selän. :) Kestän aika paljon, mutta eläinasiat ovat minun akilleen kantapääni.

      Varasto kiinnostaisi, taidan lukea sen seuraavaksi. Se on siis kevyempää kauraa kuin tämä?

      Poista
    2. Hevoskuljetusvaunut eivät ole Ei-kuoren lukemisen jälkeen näyttäneet enää samalta. Varasto on mielestäni tosiaan hyvä pari tälle. Muuten samanmoista juonittelua, mutta kevyempää, äijempää, veijarimaisempaa. Sinänsä ei ihme, että sitä on näytelmänäkin siellä täällä esitetty. Filmatisointi taas kuulemma on missannut kirjan pointin, pitää joskus tarkistaa.

      KV:n tuotannon tutustumiskirjaksi suosittelen Teurastamo 5:ttä. Omalla kohdallani silmät avasi vinompi Mestareiden aamiainen. Toisaalta, näinä talouden ja nallejen palvomisen aikoina oikeinkin osuva, ajankohtainen aloitus voisi olla Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater.

      Poista
    3. Selvän teki, Varasto siis olkoon seuraava Salmiseni. Kiitos! :) Myös filmatisointi kieltämättä kiinnostaa, hyvä tietää ettei se välttämättä ole niin justiinsa.

      Kiitos myös Vonnegut-vinkeistä! Menen kirjastoon katsomaan, mitä sieltä löytyy. Ainakin Teurastamo 5:ttä näkyy usein palautettujen hyllyssä. Palaan asiaan. :)

      Poista
  7. Vähän luulen, että olen liian kaunosielu Salmiselle. Aina välillä tulee luettua kirjoja, jotka ravistelevat sisuskalut niin pihalle, että jää huono olo, mutta usein käy sitten niin etten saa kirjasta irti kuin sen huonon olon. Vähän hienovaraisempi ravistelu toimii minulle usein paremmin siinä mielessä, että saan kirjasta jotain pureskeltavaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, sinua lukijana tuntien luulen myös ettet taida olla niitä, jotka Salmiseen ihastuvat. Meillä on monessa samanlainen kirjamaku, mutta tässä taitaa olla yksi eriävien makujen paikka. :) Tosin eihän sitä tiedä ellei kokeile, ja uskon kyllä että Salmisen timantinkirkas kieli tekisi sinuunkin vaikutuksen, mutta se sisältö sitten, njää... En kyllä lähtisi tätä ainakaan ensimmäiseksi sinulle suosittelemaan. :D

      Poista
  8. Piti tulla hetimiten lukemaan paskapitoinen postauksesi ;) Kieltämättä Salminen kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän, ehdin jo kurkata Paskateorian tilanteen lähikirjastostani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, tervetuloa paskamaiseen postaukseeni. :D Hauskaa jos sinäkin nyt kiinnostuit Salmisesta! Kokeile ihmeessä, luulen että tulet pitämään...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...