lauantai 28. syyskuuta 2013

Antti Hyry: Uuni


Antti Hyry: Uuni (Otava, 2009. 400 sivua.)

  Hän oli kävelyllä metsätiellä. Aurinko lämmitti. Hän istui kannolle. Veden lorina kuului selän takaa ojasta. Kävelisinkö vai istuisinko kannolla, hän mietti. Siinä on ihmiselle kysymys. Vai muuraisinko uunia. Kun silloin tällöin muuraa, niin kohta se siinä on. Muurahainen liikkui kengänpäällisellä ja hävisi. Liikkuuko niitä maassa, hän mietti, yksi syvällä sammalten ja marjanvarpujen väleissä. Lähtisinkö jo.

Vanha mies ja vaimo ovat muuttaneet pohjoiseen, meren rannalle, sinne missä ennen vietettiin vain kesälomia. Torppaa on rakennettu hartaudella, ja nyt on aika muurata isoon kamariin leivinuuni. Iso uuni, sellainen, joita muurarit ennen vanhaan taloihin muurasivat. Ennen työhön ryhtymistä pitää käydä Iijokivarressa tutkimassa yhtä sellaista uunia, tuumailla, ottaa mallia, piirtää ja mittailla. Sitten alkaa verkkainen työ, on siirrettävä vanhat tiilet, tehtävä pohjat, muurattava, ja välillä käytävä ostamassa uusia tiiliä, tulenkestävää laastia ja valumassaa. Urakka edistyy hitaasti mutta varmasti, "minulla ei ole mihinkään kiire", tuumii Pietari. Tiilet tekevät mielen haaveelliseksi: tiilistä voi tehdä leivinuuneja, joissa paistetaan rieskoja ja ohuita ruisleipiä ja huoneet täyttyvät leivänpaistamisen tuoksulla ja sitten uunit lämmittävät huoneita.

Hanna-vaimo pitää miehensä ruuissa, ja sitä mukaa kun vuodenkierto etenee pohjoisilla leveysasteilla, nousee uuninkehäkin korkeammalle. Alussa kukkii tuomi, on valoisaa yötä päivää. Vähitellen nousevat kullerot, ja saadaan syödä kesän ensimmäiset mansikat, pian ollaan jo loppukesässä, tulee mustikoiden ja hillojen aika. Sitten koittavat pehmeänharmaat ja sumuiset syyspäivät ja hämärä talvi, ja kun uusi kevät saa hiirenkorvat heräämään, on aika paistaa uunissa ensimmäiset notkeat rieskat. 

  Aurinko paistoi merenpuoleisen ikkunan pölyisten ruutujen läpi tiilipinoille, sirkkeliin, pylväsporakoneeseen, lankkupinoon ja harmaaseen hirsiseinään. Hän katsoi ikkunasta merelle päin, aurinko oli luoteessa päin koivunlatvojen tuolla puolen. Miten se niin on, että nyt on kesä ja valoisaa ja kohta yö, hän mietti. Hän meni ja pani kämmenensä valun pinnalle, se oli lämmin, melkein kuuma. Hyvä, kun sain sen tehdyksi. Nyt se on siinä ihan rauhassa kuin ei mitään. Aamulla puran muotit, nyt en. Kunpa voisi asettua tähän ja unohtaa kaikki, mutta kun ei voi. Päivä lyhenee.


Kun Uuni vuonna 2009 ilmestyi ja meni sitten vielä voittamaan Finlandia-palkinnonkin, ajattelin että tuon ohitan suosiolla, eipä taida olla minun kirjani tuo. Pitäähän kirjassa jotain tapahtua, hyvänen aika! Luin kirjoja, niitä sellaisia vauhdikkaampia, moni aika mitäänsanomattomiakin. Harvasta jäi jälki. Sitten tapahtui jotain, luin vähän Proustia ja ensimmäisen Päätaloni, jotain lukijuudessani nitkahti, liikahti sijoilleen. Löysin verkkaisten kirjojen kauneuden, sen tunteen kun hidas, kaunis teksti jättää sieluun lähtemättömän jälkensä. Ja kun Ilselän Minna, jolla tiedän olevan erinomainen kirjamaku, luetteli kesällä yhdeksän syytä rakastaa Antti Hyryn Uunia, ymmärsin vihdoin että minunkin vain pitää lukea tuo kirja. Moni muu oli ymmärtänyt sen jo ennen minua, Uuni löytyy sijalta yhdeksän Hesarin lukijoiden sata suosikkia -listalta. Ja voi hyvän tähden, miten hieno kirja Uuni onkaan. Sitaattien valinta tähän tekstiin oli melkein sietämättömän vaikeaa, sillä kirjassa on niin paljon kaunista, sellaisia ajatuksia jotka haluaisin tatuoida jonnekin sydämeni seutuville, laittaa rasiaan ja säilyttää siellä elämäni loppuun.

On totta että Uuni on - varsinkin aluksi - hirveän verkkainen kirja. Siihen verrattuna Päätalokin tuntuu melkein vauhdikkaalta, mutta eihän se mitään. Hyryn kanssa pitää virittäytyä oikealle taajuudelle - jos Uunia lukiessa alkaa hosumaan ja hötkyilemään niin metsään menee. Pitää olla malttia, aikaa ja rauhaa, välillä kannattaa ottaa vaikka torkut. Niin minäkin tein. Luin, tuumailin, otin torkut, kävin välillä vähän metsässä kävelemässä. Ja niin Pietarikin kirjassa tekee. Ah, ihana Pietari, ihan vallan rakastuin tuohon vanhaan mieheen. Voi kunpa hän olisi olemassa. Voitaisiin ottaa kahvia ja nisua, voisin vähän autella uunin teossa. Kantaa painavia säkkejä ja tiiliä, sekoittaa muurauslaastia, että olisi Pietarille mistä ottaa, litra per tiili, vai miten se meni.

Pietari ja Hanna ovat ihana vanha pari. Niin paljon rakkautta ja kiintymystä, yhteistä elämää. Kumpikin puuhailee tahollaan - toinen muuraa ja toinen perkaa mansikoita tai keittää soppaa - ja silti ollaan yhdessä. Välillä otetaan pienet ruokaperäiset kamarissa, ja aamupuuroannokset valmistetaan yhdessä samalla pieteetillä kuin jolla uunikin hiljalleen syntyy, joka aamu samanlaisina. Ja jos ollaan erillään, tulee vähän outo olo, niin kuin olisi liian vähän vaatteita päällä.

Ei Uunissa koko aikaa vain muurata tai siirrellä tiiliä, vaikka tokihan kumpaakin on tehtävä paljon, jotta saataisiin joskus uuni valmiiksi. Välillä pitää kuitenkin tehdä muutakin: leikata ruohoa tai auttaa vaimoa mansikanperkuussa, käydä etelässä pojan rakennuksella tekemässä sähkötöitä tai ihan Ruotsissa asti linja-autolla urkuja katsomassa, saunoa tai uida kylmässä merivedessä, istua pihakeinussa ja katsella pääskysiä, muurata taas ja käydä välillä peräkamarissa torkahtamassa anopin virkkaaman päiväpeiton päällä. Ensiksi tässä rauhassa kymmenen minuuttia, sitten teetä ja sitten.

  Uni on hyvä olemassa, hän puoliunissaan mietti. Tuntuu tällaiselta, niin kuin ei mitään ja nukuttaa, kaikki on hyvin ja valmista, ja kun herää, voi aloittaa alusta, teki mitä teki tai oli tekemättä. Kun on vielä tämmöinen hyvä sänky tässä, hän mietti. Unessa kaikki pysähtyy, ei ikäkään lisäänny, tuntuu, ettei kaiken loppu tule lähemmäksi.

Pitää myös pohtia, tuumailla ja harkita. Muistellakin, mennyttä elämää, lapsuudenkodin töitä ja hevosta nimeltä Into, sotakesää -41, isää, viimeistä kouluvuotta ja luokkakuvia pihakoivun alla, tai vaikkapa niitä pehmeitä rieskavoileipiä, joita lapsuudessa aina sai serkkupojan kotona. Ruoka on muutenkin tärkeää, joka päivä on syötävä. Minunkin oli koko ajan nälkä, teki mieli kaikkea sitä, mitä Hanna laittoi ja he yhdessä söivät. Mättäältä suoraan suuhun poimitut ylivuotiset puolukat ja kielileikkeen olisin jättänyt ottamatta, mutta keitettyjä perunoita, lihahyytelöä, marjasoppaa, nuotiolla paistettuja rosvonnakkeja ja kalakeittoa olisin syönyt mielelläni. Tuli lapsuus mieleen. Erityisen tärkeää on leipä, sillä se pitää miehen tiellä ja toisen muuraamassa. Orsileipä, pehmeä rieska ja kurpitsansiemenillä päällystetyt sämpylät, voi mitä herkkua.

Kirjan liikuttavan kauniit ajatukset tulevat vaivihkaa, siellä kaikkien tiilien ja voileipien välissä, kesken muuraamisen, hillasuolla nuotion äärellä, päivätorkuilla. Uunin lukemisesta tulee levollinen, hyvä olo. Jotenkin puhdas, kuin olisi antanut rantasaunan löylyjen ja sadeveden huuhtoa itsestään pois kaikki maailman pölyt, huolet ja murheet. Maailmaa katsoo vähän eri silmin. Mihin tässä elämässä on oikeastaan kiire, hyvänen aika. Ei se turha hötkyily kannata, kyllä nämä tämän maailman pienen ihmisen asiat järjestyvät ja uunit syntyvät, kun niille antaa oman aikansa. Ja siinä odotellessa voi ottaa rauhassa, vetää sisäänsä lämpimän kesäilman tuoksua, istua sammalmättäällä katselemassa muurahaista, tai seurata sadepäivänä keittiönpöydän ääressä, miten vesipisara tekee matkaansa pitkin ikkunaruutua. Kyllä maailma jaksaa odottaa.

  Miten liikkuu savu, vesi, aika, ääni, ihmisen mieli.
  Kun liekit roihuavat ja kynnyksen kohdalla aukko on kapea, savu kulkee joutuin, sitten yläpuolella hidastuu ja rauhoittuu. Savu nousee ilmaan, ja mihin siellä, kenen luo, pääskysten ja kotkain.
  Niin liikkuu vesi, joka koskessa kuohuu ja tulee suvantoon, aivan tyventyy. Tyyntyy hitaasti liikkuvaksi peiliksi, vaikka on samaa vettä kuin juuri on äsken koskessa.
  Tai niin kuin ovat päivät, on kiire, joka päivä nousee muuraus, tulee sunnuntai, aika rauhoittuu. 
  Niin muuttuu ihmisen mieli, kun joku ihminen, joka vihapäissään lähtee pirtistä porstuaan, ja siitä kuistiin ja menee ulos, miettii ja rauhoittuu. Hän lähtee kävelemään metsään ja kun palaa, tuo kourassaan mesimarjoja.
  Tai kun koira haukkuu illalla, kaukana, sen ääni tulee ihmisen luo ja mieleen syntyy kipeä kaipaus johonkin.

39 kommenttia:

  1. Oi Sari. Kyynel nousi silmään kun tämän luin. <3 Kaikki on niin totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, <3 . En nyt osaa muuta sanoa. Olet ihana! (Ja kiitos vielä sinulle, ilman sinua en olisi tainnut saada tätä hienoakin hienompaa lukukokemusta.)

      Poista
  2. Hienoa, että luit Uunin. Minä lueskelin töiden vuoksi hiljattain tekstiä, jossa käsitellään Hyryn Aittaa ja innostuin. Haluan lukea sekä Aitan että Uunin. Joskus verkkaista kerrontaa tarvitaan - etenkin sellaista, joka on selvästi hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, älä muuta sano. Onnea on tämä kirja. <3 Voi, lue tämä! Ja minäkin haluan lukea Aitan, mutta en heti tähän perään, haluan nyt vähän aikaa kellua tässä onnentunteessa, jonka Uunin lukeminen antoi.

      Poista
  3. Hieno kirja, hieno bloggaus, minullekin tuli Uunin lukemisesta rauhallinen ja hyvä olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos! :) Juuri semmoisen olon tämä kirja kaikessa verkkaudessaan tarjoaa.

      Poista
  4. Hieno kirjoitus! En ole kirjaa lukenut, mutta jo tekstistäsi välittyi verkkainen ja lempeä tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiitos! :) Kirja on niin hieno, kannattaa lukea. Ja olen iloinen, jos tekstissäni tavoitin edes vähän sitä samaa rauhaa ja lempeyttä, mitä kirja sisältää.

      Poista
  5. Onpa ihana teksti sinuun vahvasti vaikuttaneesta kirjasta! <3

    Olen tainnut lukea jonkin Hyryn kirjan joskus, lapsuusmuistoja taisi käsitellä, ja muistan siitäkin verkkaisen, viisaan kerronnan. Uunia ei ole vielä lukenut, mutta uskon vaikuttuvani, sillä välillä haluan lukea elämänviisaita kirjoja.

    Mulla on nyt menossa Hevosvarkaat ja olenkohan ihan väärässä, kun kuvittelen, että siinä ja Uunissa on jotain samaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, kiitos! <3 Sen se tosiaan teki, syvän vaikutuksen.

      Tämä oli minulle tosiaan ensimmäinen Hyryn romaani, ja pitää myöntää etten ole edes tiennyt muiden kuin tämän ja Aitan olemassaolosta. Googlettelin eilen, ja Hyryhän on kirjoittanut vaikka mitä. Ihanaa! Niitä miehen lapsuusmuistojakin lukisin enemmän kuin mielelläni. Ja sinulle suosittelen mitä suurimmalla lämmöllä tätä Uunia. Tässä on jotain sellaista elämänviisautta, että kirjan lukemisen jälkeen tulee semmoinen olo, kuin olisin itsekin ymmärtänyt elämästä taas hippusen verran jotain enemmän.

      Ja uskomatonta mutta totta, minulle taas tulivat Uunia lukiessa Hevosvarkaat ja Petterson mieleen. Eli et ole yhtään väärässä! :) Hevosvarkaat on vain huomattavasti "vauhdikkaampi" ja siinä tapahtuu enemmän, mutta muuten kirjoissa on paljon samaa tunnelmaa, rauhaa ja sitä elämänviisautta.

      Poista
  6. No niin. Ensin Minna ja nyt sinä. Kaipa tämä on sitten pakko lukea, vaikka minäkin olin ajatellut, ettei Uunissa voi olla mitään minua kiinnostavaa. Mutta hitautta ja vuodenaikoja ja vanha pariskunta - eihän se kuulostakaan kuolettavan tylsältä vaan aivan ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa tiedätkös, ajattelin paitsi Hevosvarkaita, myös sinua tätä kirjaa lukiessani. Ja sanon sinulle nyt niin kuin Minna sanoi kesällä minulle: sinun, jos jonkun pitää lukea tämä kirja. Tämä on ihana, ja luulen - tiedän! - että rakastut.

      Poista
  7. Uuni on odottanut kirjahyllyssä muutaman vuoden, en ole vielä uskaltanut siihen tarttua. Tämän bloggauksesi jälkeen en vieläkään ole ihan varma. Kaikki vaikuttaa piinallisen hitaalta, mutta toisaalta sydämessäni on aina aukko vanhan kansanmiehille ja -naisille ja kauniin rauhalliselle maalaismaisemalle. Joten kun joskus olisi niin rauhallinen lukuhetki, tämä voisi olla jotakin suurta. Sinulle se ainakin oli sitä, ihana ja hyvin kirjoitettu arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kun se oikea hetki tulee, lue tämä. Tämä on suuri kirja, paljon aihettaan suurempi. Ja siihen verkkaisuuteenkin tottuu nopeasti, itsekin rauhoittuu, jotenkin mieli seestyy. Kun kirjan loppupuolella lähdettiin sinne Ruotsiin, muuttui kaikki jotenkin vähän ripeämmäksi ja se tuntui melkein oudolta. Teki mieli sanoa että ei nyt viitsittäisi hosua. :D

      Ja kiitos, ihanasti sanottu! :)

      Poista
  8. No niin, nyt kun sain kirjoitettua Bargumista, tulin vinkistäsi (kiitos siitä!) tänne ja löydän aivan samoja ajatuksia tylsyyden ja tapahtumattomuuden puolesta. Eläköön hidas lukeminen ja tylsät kirjat, kirjoista parhaimmat!

    Laittamattomasti sanottu tuo verkkaisten kirjojen kauneus. Toivoisin monien osaavan nauttia siitä, koska ainakin minulle juuri verkkaiset ja kauneudellaan sekä viisaudellaan koskettavat kirjat tarjoavat sellaisia elämyksiä ja rauhoittumisen hetkiä, joita ei juuri muualta saa.

    Kiitos Uuni-kirjoituksesta! En saanut aikoinani Uunista täysin otetta, mutta nyt haluaisin lukea sen uudelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, ihan samaa mieltä, eläköön! :)

      Minun on myönnettävä, etten nuorempana olisi osannut ymmärtää näiden hitaiden kirjojen kauneutta. Olisin pitänyt niitä tylsinä ja puisevina, minun on pitänyt kasvaa sekä lukijana että ihmisenä tällaisten kirjojen tasolle. Aikuistua siis. Ja nykyisin nämähän ovat tosiaan niitä kaikkein parhaita. Kaunista kieltä, verkkaista tekstiä ja elämänviisautta, mitä muuta ihminen voi tarvita?

      Minäkin haluaisin lukea Uunin uudelleen, vaikka vasta sen luin. Ihana kirja. <3
      (Minä en taida kuitenkaan lukea tätä heti perään uudestaan, mutta lue sinä!)

      Poista
  9. (Yritin jo kerran kommentoida, mutta kommentti vissiin katosi matkalla, yritän nyt toistaa itseäni...)

    Sain juuri innoittamanasi kirjoitettu Bargumista ja tulin vinkkisi perässä (kiitos siitä) heti tänne - ja miten samoja ajatuksia täällä onkaan. Eläköön hidas lukeminen ja tylsät kirjat, kirjoista parhaimmat!

    Laittamattomasti sanottu tuo verkkaisten kirjojen kauneus. Toivoisin monien löytävän sen ja ymmärtävän sen päälle, koska ainakin minulle tuollaiset kirjakokemukset ovat ainutlaatuisia ja tarjoavat elämyksiä, joita ei juuri muualta saa.

    Kuten sanoin oman blogini puolella, en saanut Uunista aikoinani täysin otetta - mutta nyt tekisi mieli lukea se uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Ei se kadonnut, tallessa se oli. Julkaisin ensin vain toisen, mutta eilen lipsahti toinenkin kommentti eetteriin. Mutta eihän se mitään haittaa. :)

      Poista
  10. Ostin Hyryn Uunin pokkarina muutama vuosi sitten. Hieman petyin kun sitä oli hehkutettu niin paljon ja periaatteessa olen tämän genren suuri ihailija, lukenut Volter Kilven Alastalon salissa pariinkiin kertaan lävitse. Genre vain on vaikea ja vaativa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, oikeassa olet, tämänkaltaiset kirjat kyllä vaativat lukijalta paljon. Mutta toisaalta ne sitten antavat samassa suhteessa. Oi että, olet lukenut Alastalon salin? Ihailen, ja aion ottaa sinusta(kin, ja Jennistä myös) esimerkkiä. Vielä minäkin Alastalon luen... :)

      Poista
  11. Tämäkin kirja pitää lukea joskus. Ehkä takkatulen loisteessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, takkatulen loisteessa Uuni on varmasti edukseen. Varaa myös aikaa, ja vaikka vähän rieskaa ja kahvia. :)

      Poista
  12. Jos en olisi Uunia lukenut, tarttuisin siihen pian luettuasi tämän arvostelusi. Valitettavasti minuun Uunin verkkaisuus ei iskenyt -tosin en tiedä, oliko kannattavaa yrittää lukea sitä juhlahumuisina yliopistoaikoina. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, imartelet minua. :) Ja totta, juhlahumuiset yliopistoajat ja Uuni eivät oikein mahdu edes samaan lauseeseen. Ehkäpä annat kirjalle joskus toisen mahdollisuuden...? :)

      Poista
  13. Kauniisti kirjoitat tästä kirjasta! Minusta Antti Hyry on ihana vanha pappa. Minä tykkään ihanista vanhoista papoista. =D Ne saavat minussa aikaan samanlaisia awww-reaktioita kuten vaikka esimerkiksi kissanpennut. Mitään en suinkaan ole häneltä lukenut; muistan vaan kun kirja aikoinaan voitti, että no niin, nyt sitä on sitten joku voittanut palkinnon kirjoittamalla kirjan uunin muuraamisesta, mikä taitaakin olla kirjan jännittävin tapahtuma. =D Mutta varmasti Hyry on kehunsa ansainnut. Minulle verkkaisuus on vähän kaksiteräinen miekka; joskus pidän verkkaisesta, tunnelmallisesta kerronnasta, joskus se ei taas iske yhtään. Riippuu niin paljon kirjailijasta. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kiitos. <3 Kauniista kirjasta on helppoa kertoa kauniita asioita. :)
      Ihanasti sanottu, että tykkäät ihanista vanhoista papoista. <3 Niin minäkin. Näin kun tässä itsekin koko ajan vanhenee, alkaa ymmärtää mimmoinen määrä elettyä elämää, viisautta ja kokemusta siellä monen vanhan papan ja mummon mielessä ja sydämessä on. Elämä opettaa arvostamaan, ja niinhän sen pitää mennäkin.

      Jos joskus kaipaat jotain verkkaista ja ihanaa (jonka on kirjoittanut ihana vanha pappa!), lue tämä! :)

      Poista
  14. Ihana kirjoitus <3

    Aion ehdottomasti lukea Uunin, ei vähiten sinun ja Minnan kehuvien arvioiden arviosta vaan myös siksi, että kirjan tapahtumapaikat käsittääkseni liippaavat läheltä minua maantieteellisesti. Onhan se sääli, että tämä kirja on vielä lukematta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, kiitos! <3

      Voi että olen iloinen että aiot lukea Uunin. <3 Riemuitsen jokaisesta uudesta lukijasta joka löytää Hyryn maailman kauneuden ja viisauden. Ja nyt minua hävettää, että olen ikinä kehdannut edes ajatella ettei tämä kirja kiinnosta minua. Luulen että Uuni taisi nousta niiden suurimpien kirjarakkauksien joukkoon, lämmin tunne kirjaa kohtaan tuntuu kasvavan päivä päivältä, miten enemmän lukemisesta kuluu aikaa. Jään odottamaan, mitä Uunista ajattelet... :)

      Poista
  15. Kyllä oli Uunista osuvasti kirjoitettu, voisiko sen paremmin sanoa. Leposykettä se urheilijakin kaipaa, mitä alempi, sen paremmin happi kulkee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo Moilanen, kiitos ilahduttavasta kommentistasi. Tulin siitä tosi hyvälle mielelle. :)

      Poista
  16. Tätä on varmaan pakko kokeilla joskus. Minä tykkään kyllä joistakin viipeylevän hitaista kirjoista, mutta en todellakaan kaikista! :-D Mutta voisihan sen ottaa ihan haasteenkin kannalta ja kokeilla sellaista, josta ei varmasti tiedä tykkäävänsä. Raittilan "Canal Grandekin" yllätti lopussa, vaikka ensin ihmettelin lähes koko kirjan läpi, että mikä järki tässä tylsyydessä on! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, kokeile ihmeessä joskus, kun tulee sellainen sopiva hitaan kirjan olo, ja muutenkin rauhallinen hetki. Uuni voisi olla vaikkapa sopiva lomakirja. Canal Grande taas ei (ainakaan lähtökohtaisesti) kiinnosta minua, mutta kuka tietää, jos vaikka joskus vielä kokeilisin sitä, noin ihan mielenkiinnosta. :)

      Poista
  17. Voi että, Sara! Tämä bloggauksesi vie jalat alta, se on niin hieno! Kiitos! Minullekin tuli tarve lukea Uuni uudelleen. Aikanani sen luin hi-taas-ti, välillä tuskaillenkin, mutta lopulta tyytyväisenä. Taidan ottaa sen oikein kiireisenä aikana huokailtavaksi ja maisteltavaksi. Omaa pappaa tuli myös ikävä, vaikka hän oli kyllä toimissaan joutuisampi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos, aivan ihanasti sanottu. <3 Toivottavasti luet Uunin pian uudelleen, haluaisin lukea mietteitäsi siitä. Minä aivan rakastuin tähän kirjaan, ja Hyryynkin siinä määrin että haluan lukea Aitan ja vaikka mitä muutakin. :)

      Poista
  18. Verkkaiseen tahtiin kulkevat kirjat ovat ihania, ne antavat lukijalle aikaa.. pysähdellä, mietiskellä, hypätä sivu taaksepäin ha taas jatkaa... kiitos hienosta arviosta, minulta on jäänyt Uuni lukematta, osittain siitä syystä, että se voitti Finlandian..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ihan juuri näin. Suosittelen sinulle ilman muuta tätä ihanaa kirjaa, Uunilla on todella pitkä jälkihehku, siitä jää rauhallinen ja onnellinen olo. <3
      Ja minullakin on aiemmin ollut vähän semmoista vastakarvaisuutta, että kun Finlandia-voittajia hehkutetaan niin paljon, niin vastareaktiota kirja jää lukematta. Nyt oman kirjablogin myötä tilanne on jostain syystä toinen, ja ne hehkutetut kirjatkin kiinnostavat ihan eri tavalla. :)

      Poista
  19. Minä täällä yritän oppia Hyrystä. Jollain tavalla minä Bargumin kautta sinun teksteistä päädyin Hyryyn. Ja yritän päästä alkuun. Ihastuin ajatukseesi ja lainasin sitä tekstissäni. Kirjastoon käy minun tieni, enhän minä omista yhtään Hyryä. Ikinä en ole Päätaloa lukenut, mutta ostanut olen monta, ihan uutena. Ja kuunnellut sitten sujuvasti, kun isäni luki katkelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, ihanaa jos tutustut Hyryn tuotantoon. ♥ Uuni varmasti verkkaisuudessaan jakaa lukijat kahteen, niihin jotka todella ihastuvat, ja niihin jotka todella tylsistyvät kirjan parissa. Jään innolla odottamaan, kumpaan leiriin kuulut. :)

      Ja Päätalokin, oi että! ♥

      Poista
    2. Oli pitkä kausi etten kirjoittanut niin kuin nyt. Siis kaunokirjallisuutta "pöytälaatikkoon". Hyry on innoittajani. Hyryn Uunia edeltävä kirja Aitta on suuri innoittajani. Aitta-kirjan ansiosta hakeuduin hirrenveistokurssille neljäksi vuodeksi. Suurin urakkani on ollut rakentaa Lappiin hirsimökki. Nyt se on valmis. Uunin innoittamana muurasin sinne itse 5,5 metriä korkean tiilipiipun. Kaikki on Antti Hyryn ansiota. Ainoa ihminen jota fanitan. Aitan on olen lukenut useita kertoa, Uunin kaksi kertaa. Hyryn koko tuotannon vähintään kertalleen. Hyryn tekstissä on se juju. Avaat vain jonkun Hyryn kirjan jostakin kohdin ja alat lukemaan. Lukiessasi voit siirtyä sinne mistä teksti kertoo.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...