Joel Haahtela: Katoamispiste


Joel Haahtela: Katoamispiste (Otava, 2010. 159 sivua.)

Oli lapsi, tyhjä huone, rakkaudeton tila. Oli puhumattomuus, vuodet, talo. Oli jotain mitä hän luuli pääsevänsä karkuun, mutta se vain odotti, liikkumatta, lähellä, kunnes hän oli yksin; eikä mikään suojaisi häntä enää, ei mies, ei talo, ei saari. Näin naisen joka käveli lumisen pihan poikki, tuhon joka kiihtyi, jäljet johtivat portailta aidan viereen. Hän pilkkoi puut, sytytti tulet, teki kaiken niin kuin piti, ja silti oli jotain mikä ei mennyt pois, suru surun sisällä, nyt kaksinveroinen. Hän söi, mutta nälkä vain jatkui, se kuihdutti hänet, ei kadonnut. Hän istui portailla ja kuunteli: kaupunki heräsi uuteen päivään, mutta hän itse oli jo poissa.

Syksyinen tuulenpuuska tuo yhteen kirjailijamiehen ja vieraan ranskalaisen naisen sateisen Helsingin kaduilla. Tuuli vie naisen sateenvarjon, ja mies, tarinan minäkertoja, pysähtyy häntä auttamaan. Nainen kertoo olevansa Magda Roux, ja etsivänsä Suomesta entistä miestään, josta ei ole kuullut aikoihin. Etsinnän lähes ainoana johtolankana toimii edesmenneen Raija Siekkisen teoksen Häiriö maisemassa ranskankielinen käännös, joka on kuulunut kadonneelle Paulille. Mies kiinnostuu ja haluaa auttaa Magdaa. Hän alkaa selvittää Paulin katoamista, mutta pian huomaakin ranskalaismiehen etsinnän muuttuneen haluksi selvittää Raija Siekkisen elämää ja viimeisiä vaiheita.

En tiennyt mistä olisin aloittanut, en edes tiennyt ketä enää etsin, Paul Roux'ta vai Raija Siekkistä, vai toivoinko vain, että jos etsisin tarpeeksi kauan toista, löytäisin ennen pitkää myös toisen. 

Miehen oma tilannekin on keskeneräinen, hänen elämänsä etsii uomiaan. Parisuhde on kariutunut, eikä hän voi kirjoittaa, koska kirjoittaessa elämä kutistuu ympäriltä ja kirjoittaminen eristää miehen muista, valtaa kaiken mitä ympärillä on. Jäljittäessään ranskalaismiestä ja Raija Siekkistä hän etsii samalla vastauksia myös omiin kysymyksiinsä.


Ylen Elävästä arkistosta löytyi tämä kaksi vuotta vanha haastattelu, jonka katsoin suurella mielenkiinnolla. Haastattelussa Haahtela toteaa vuonna 2004 traagisesti tulipalossa kuolleen Raija Siekkisen olevan hänelle suuri kirjallinen idoli. Haahtela kertoo Siekkisen kirjoittaneen paljon rivien väleihin, vihjaillen, ja että hänen tekstinsä tuntuvat lohduttavilta, kuin joku pitäisi lukijan kädestä kiinni. Näitä kahta kirjailijaa yhdistää Haahtelan mukaan samankaltainen lähestymistapa kirjoittamiseen, sekä samanlainen melankolinen pohjavire. Kirjailija omistaakin Katoamispisteen Raijalle, jonka kirjoihin on kätketty onni.

Tässäkin teoksessa on tosiaan ensimmäisiltä sivuilta alkaen havaittavissa se tutulla tavalla haahtelamainen melankolinen pohjavire. Mutta jos Elenassa melankolisuus on hienovireistä, Tule risteykseen seitsemältä -teoksessa lempeän lämmintä ja Traumbachissa jopa leikkisää, Katoamispisteessä se on selkeästi mollivoittoisinta. Tarinaa leimaa haikea alakulo ja surumielisyys. Myös kulissit luovat oman melankolisen tunnelmansa, aluksi ollaan sateisessa Helsingissä ja lopulta päädytään kylmän ja kuulaan Kotkan kautta talvea odottavaan Ranskaan. Kirjaa lukiessani tunsin oloni jopa hivenen apeaksi. Loppua kohden tarinaa alkoi kuitenkin värittää lempeä lohdullisuus, ja lopulta kirjasta jäikin päällimmäiseksi seesteinen tunnelma.

Romaani henkii myös vahvaa keskieurooppalaista tunnelmaa samaan tapaan kuin muutkin aiemmin lukemani Haahtelan teokset. Vaikka tapahtumat sijoittuvat aluksi Helsinkiin, ne voisivat sijoittua periaatteessa mihin tahansa Euroopan kaupunkiin; raitiovaunut kolisevat, konditorioissa myydään ranskalaistyyppisiä sokeroituja leivoksia ja kauniit, vanhat kivitalot sulkevat sisäänsä yleismaailmallista kaipuuta, yksinäisyyttä ja toisen ihmisen ikävää.


Ajattelin miestä vielä mennessäni nukkumaan, valvoin pitkään vuoteessa ja kuuntelin kuinka sade vaimeni, hidastui ja sitten lakkasi, ja tunsin samaa, osin miellyttävää kauhua kuin joskus nuorena; että asiat vain tapahtuivat, ettei niihin voinut kovin paljon vaikuttaa, että maailma oli ja tuli vastaan, ja se oli hyväksyttävä sellaisenaan; että jokainen oli yksin, eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin nousta aamulla ylös, pukea päälle, astua kadulle, kävellä muiden joukossa, vakaasti, katsoa mihin se johtaa. 

Tässä kirjassa kirjailija sekoittaa äärimmäisen taitavasti faktaa ja fiktiota. Jopa niin, että lukiessani huomasin paikoitellen olevani syvästi hämmentynyt. Haahtela on ammentanut tarinan minäkertojaan paljon itsestään; mies on psykiatriaan erikoistunut lääkäri, sekä kirjailija, jonka teoksia julkaisee Otava - siis aivan kuten kirjoittajansakin. Myös Siekkisen elämää kasataan pienistä paloista, keskeneräiseksi jäävän palapelin palasista lukija voi vain arvailla mikä on totta, mikä fiktiota. Siekkiselle Haahtela tekee kunniaa, ja nyt Katoamispisteen luettuani haluankin ehdottomasti jatkossa tutustua myös Raija Siekkisen tuotantoon.

Selailin käsikirjoituksia umpimähkään, ja ne tuntuivat melkein liian yksityisiltä, kuin olisin varastanut toisen elämää. Valkeilla paperiarkeilla oli kahvitahroja, osa sivuista oli rypistynyt, joitain puuttui välistä. Ehkä hän oli kantanut niitä mukanaan matkalaukussa ja ne olivat kiertäneet Rooman, levähtäneet hetken Campo dei Fiorin kulmassa, lojuneet pöydällä hotellihuoneessa ja palanneet takaisin, keinuneet linja-auton ruumassa kohti kotia, päätyneet saaren rantaan, valoon, laiturille, jossa tuuli oli tarttunut pinkkaan, muutama sivu ehtinyt kadota mereen.

Kielikin on jälleen tavattoman kaunista. Katoamispiste erosi kuitenkin muista Haahtelan teoksista siinä, ettei kieli ollut minulle tällä kertaa pääosassa, vaan huomiotani kiinnitti eniten tarinan intensiivisyys. Kerronta on hyvin tiivistunnelmaista, lukijalle näytetään pieniä välähdyksiä ja tuokiokuvia menneisyydestä, ja kaikki osaset kietoutuvat yhteen luoden samalla kiehtovan, hämmentävän ja ajatuksia herättävän mysteerin. Kirja kertoo kauniisti etsimisestä, kaipauksesta ja niistä pienistä tekijöistä, jotka saavat ihmisen tuntemaan olevansa omassa elämässään sivustakatsoja. Se kertoo myös hetkistä, jolloin ihmisten elämät joko lipuvat toistensa ohi, tai liukuvat hetkeksi päällekkäin kahden tarinan yhdistyessä yhdeksi.

Katoamispiste on melankolinen, hillitty ja tyylikäs kokonaisuus. Se jää mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen, ja kuten muitakin Haahtelan teoksia, tätäkin voisi luonnehtia (sopivasti kirjailijan toiseen ammattiin viitaten) pitkävaikutteiseksi pienoisromaaniksi. Hämmentävä, hieno kirja, joka on tosiaankin ansainnut paikkansa julkaisuvuotensa Finlandia-ehdokkaiden joukossa.

Katoamispisteessä ovat käyneet myös PekkaHannaNaakkuJum-Jum ja Pihi nainen.

Kommentit

  1. Minä luen tämän ihan kohta, ja kehujen jälkeen odotan paljon. Hienoa, että "Haahtela-buumi" blogeissa tuntuu jatkuvan!:)

    VastaaPoista
  2. Sara, ihana! Nimittäin ihan uskomatonta: viime viikolla bloggasimme miltei samaan aikaan Tóibínin Brooklynista ja nyt Haahtelan hienosta Katoamispisteestä. Mikähän teema/kirja meillä on ensi maanantaina? <3

    Mutta vakavammin: Katoamispiste on hieno kirja. Luin arviosi nyt heti omani julkaisemisen jälkeen enkä ole ollenkaan ihmeissäni siitä, kuinka samoissa tunnelmissa olemme. Olemme selvästi samanlaisin miettein niin kirjan herättämän tunnelman, maisemien kuin jopa blogiarvioidemme alun suhteen. Ihmeellistä - ja aika ihanaa!

    Olen miettinyt samoin, että Raija Siekkisen tuotantoon pitää ehdottomasti tutustua. Vietin eilen paljon aikaa lukien häntä koskevia tekstejä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos noista lukunäytteistä; ne tosiaan ovat kauniita. Kuten juuri tuolla Lumiomenalle kommentoin, pitää lisätä tämä kirjalistalle. Oli hauska lukea samaan syssyyn teidän molempien arviot!

    VastaaPoista
  4. Kirjoitit niin kauniin arvion kirjasta, jota rakastin, etten osaa sanoa tähän mitään. Hämmentävä hieno kirja todellakin. Miehän olen ostanut hyllyyni lähes kaikki muutkin Haahtelat, mutta säästelen niitä. :)

    VastaaPoista
  5. Mahtava Haahtela-värisuora sinulla täällä! Kiva kun julkaiset juttusi aamuisin, näin tämäkin maanantai lähti käyntiin hyvissä merkeissä. Ja sitten kun Katjakin vielä kirjoitti samasta aiheesta, en ollut uskoa silmiäni! Hienoa että astuitte molemmat Katoamispisteeseen, siitä ei ole vielä kirjoitettu turhan paljon. :)

    Itselleni Katoamispiste oli tosiaan ensimmäinen Haahtelan kirja, jonka julkaisua odotin fanina, ja siksi lukuelämys on jäänyt mieleen erityisen hyvin. Muistan sen päivänkin vielä tarkasti: keskiviikko 20.1.2010. Kuulin aamulla kaveriltani, että kirja oli jo myynnissä Akateemisessa, enkä meinannut millään jaksaa odottaa että pääsen töistä kirjakauppaan. Sitten piti vielä malttaa iltakymmeneen, ennen kuin perhe meni nukkumaan, ja sen jälkeen luin kirjan yhdeltä istumalta. Täydellinen kokemus, kaikki odotukset täyttyivät.

    Fanitukseni huipentui, kun sain kirjaani omistuskirjoituksen messuilla - itse asiassa päivälleen kaksi vuotta sitten! Voiko tämä olla sattumaa? :)

    Siekkisestäkin piti vielä sanoa jotain, mutta ehkä jatkan Katjan kommenttiboksissa, ettei tämä mene täysin tukkoon...

    VastaaPoista
  6. Sanna, lue ihmeessä! Katoamispiste on valtavan hieno! <3 Ja minäkin olen tosi iloinen, että blogeissa luetaan paljon Haahtelaa. Itselläni on useampi muu kirja kesken, mutta hienon Traumbachin jälkeen olin niin Haahtela-taajuudella että oli pakko jatkaa Katoamispisteen parissa. :)

    Katja, kävinkin jo blogissasi kommentoimassa... :) Katsotaan mistä kirjasta ensi maanantaina bloggaamme toisistamme tietämättä. :D <3
    --
    Katoamispiste on tosiaan valtavan hieno kirja. <3 Sen tunnelma on vahva ja intensiivinen, ja kerronta vaikuttaa ja vakuuttaa taas kerran. Kirja on pakko lukea joskus uudestaan... Siekkisen novellikokoelmajärkäleen lainasin kirjastosta, odottelen että pääsen jossain kohtaa sen pariin. :)

    Helmi-Maaria, lue ihmeessä tämä hieno kirja! Ja tämä oli taas hauska sattuma, minulla ei ollut aavistustakaan, että luemme Katjan kanssa samaa kirjaa samana viikonloppuna. :D

    VastaaPoista
  7. Hanna, kiitos! :) Huomasin, että tästä kirjasta oli vaikeinta kirjoittaa, niin hämmennyksiin se minut jätti. Mukavaa kuitenkin kuulla, että pidit tekstistäni. Minäkin rakastin Katoamispistettä, se oli nyt neljäs lukemani Haahtelan kirja. Säästelen erityisesti Perhoskerääjää ja Vastavaloa jonnekin tulevaisuuteen, minulla on vahva tunne että tulen rakastamaan niitäkin kahta paljon.

    Pekka, niin taitaa olla. Kuten Sannalle jo mainitsinkin, jäin Traumbachin jälkeen sellaiselle Haahtela-taajuudelle, ettei muiden kirjojen lukeminen tunnu kunnolla etenevän. :) Ja kiitos kauniista sanoistasi, taas kerran! <3
    --
    Itsekin huomasin blogitekstejä googletellessani, että Katoamispisteestä on kirjoitettu yllättävän vähän. Tai ilmeisesti useampikin bloggaaja on lukenut kirjan, mutta juuri ennen bloginsa aloittamista (meitä noin vuoden ikäisiä kirjablogeja on hirmuinen määrä! :)
    --
    Oli ihanaa lukea, miten olit odottanut Katoamispisteen lukemista. :) Itsekin oottelin Traumbachia aluksi lähes samalla intensiteetillä, mutta kun ehdin sitä odotellessa lukea Risteyksen, rakastuin siihen niin että siinä huumassa Traumbachin ilmestyminen meni vähän ohi. :)
    --
    Ja uskomaton sattuma tosiaan! Ja samana päivänä vielä kaksi blogikirjoitusta tästä sinulle(kin) rakkasta ja tärkeästä kirjasta, huh. :)
    --
    Minulla on nyt kirjastosta lainassa Siekkisen järkälemäinen novellikokoelma (Novellit, Otava, 2007). Aloittelen sen lukemista pikkuhiljaa muiden romaanien rinnalla.
    (Ja kyllä tännekin boksiin mahtuu, joten jatka vain, Pekka hyvä! :D)

    VastaaPoista
  8. Hihi ostin tämän just tänään 4 eurolla Sokokselta!
    Palaan arvosteluusi, kun kirja on luettu :))

    VastaaPoista
  9. Tähän kirjaan tuntuu liittyvän erityisen paljon sattumia (tai sitä kohtalon johdatusta...). Pakko mainita vielä yksi juttu: En juuri koskaan katso televisiota, mutta tammikuussa 2010 satuin ihan vahingossa avaamaan sen juuri silloin, kun FST:ltä alkoi dokumentti Vermeeristä. Taiteilijan tuotanto ei ollut minulle entuudestaan tuttua, mutta kiinnostuin siitä ja katsoin koko ohjelman. Ja sitten viikon-parin päästä tuli Katoamispiste, jossa puhuttiin niistä samoista tauluista! En oikeastaan edes pahemmin hämmästynyt, sellaista se vaan on Haahtelan kanssa. :)

    VastaaPoista
  10. Voihan ihanuus ja Haahtela. En osaa paljon muuta tähän sanoa. Kirjoitat muutenkin tosi hyvin, mutta Haahtelasta kirjoittaessasi oikein hehkut, Sara!

    Ihanaa, että saan lukea tämänkin vielä joskus ensimmäistä kertaa. Siekkiseltä olen lukenut vain yhden novellin, josta pidin kyllä kovasti.

    VastaaPoista
  11. Anni, jäänkin mielenkiinnolla odottamaan mielipidettäsi kirjasta! :)

    Pekka, mahdatkohan arvata kuka on lempitaiteilijani...? Yksi rakkaimmista löydöistäni on vanhan tavaran kaupasta bongattu vanha mustavalkoversio Vermeerin taulusta Maitotyttö ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Jan_Vermeer_van_Delft_021.jpg ). Olen aina ihastuksissani, kun törmään kirjallisuudessa Vermeeriin, ja kuinka ollakaan, Katoamispisteessä tapahtui juuri näin. <3
    Kuten sanoit, sellaista se vaan on Haahtelan kanssa. :)

    Karoliina, kiitos ihanista sanoistasi! <3 Luulen kyseessä olevan vain ihan puhtaasti sen seikan, että rakastan niin kovin Haahtelan kirjoja, ja kun kirjoitan niistä, se rakkaus paistaa läpi. Ainakin toivottavasti. :)
    --
    Olen melkein kateellinen että saat tosiaan lukea tämän ja monta muutakin Haahtelaa ensimmäisen kerran. :) Erityisesti Risteyksen kohdalla haluaisin voida itsekin tehdä niin: lukea kirjan vielä monta kertaa niin että joka kerralla se tuntuisi ensimmäiseltä.

    VastaaPoista
  12. Tiedätkö Sara minä en vieläkään ole lukenut Tule risteykseen seitsemältä, siellä se on yöpöydällä, mutta tänään luin tämän.

    Ja olen nyt jossain sfääreissä, että en viitsi tästä kirjoittaa vielä blogiinkaan.

    Kuvaat tätä kyllä todella osuvasti, melankoliaa ja intensiivisyyttä. Meni kaksi bussimatkaa kuin hujahtaen. Huokaus. <3

    (ja tuo haastattelu oli todella mielenkiintoinen)

    VastaaPoista
  13. Linnea, no voi että! Toisaalta harmi, ettet ole vielä lukenut Risteystä, mutta ihanaa että olet lukenut Katoamispisteen!! <3

    Ja hih, nyt odottelen vaan että kirjoitat sen oman tekstisi! :) Kauniisti sanoit, kiitos, ja uskon että varmasti Haahtelan parissa bussissa istuminenkin on ollut aika ihanaa. ;) No niin, nyt minunkin alkoi taas tehdä mieli lukea Haahtelaa! Voi olla, että iltakirjani vaihtuukin erääseen Haahtelaan, jonka lukemista olen suunnitellut jo pari viikkoa... :)

    VastaaPoista
  14. Moi :)Näin tämän blogin ja näin tämän juuri hyvässä hetkessä sillä olin juuri lukenu joel haahtelan katoamispisteen. Tykkäsin siitä paljon mutta se mikä jäi pikkusen ''vaivamaan'' oli että löytyikö paul ja miten hän sitten pääsi saarelta pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, olen unohtanut vastata kommenttiisi - ja samaten olen unohtanut kirjan loppuratkaisun! :) Pitää kyllä joskus lukea tämä uudelleen!

      Poista
  15. Hei Sara, sain tämän nyt lopultakin luettua tänään maratonillani, kiitos vielä kovasti kirjasta, oli oikein onnistunut valinta :) Katoamispiste oli todellakin upea ja faktan ja fiktion sekoittuminen oli mahtavan tehokasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marile, ihanaa että pidit Katoamispisteestä - nyt tulin tosi iloiseksi! :) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit