perjantai 1. marraskuuta 2013

Maija Muinonen: Mustat paperit


Maija Muinonen: Mustat paperit (Teos, 2013. 167 sivua.)

Ei sillä tavalla saa jättää lasta. Ei saa jättää lasta yksin itkemään. Täytyy lohduttaa, täytyy ottaa syliin, täytyy ja jos ei muuta keinoa ole, täytyy kirjoittaa hänelle kirje, silläkin tavalla voi oikein hyvin, kirjoittaa kirjeen, johon kirjoittaa kaiken, kynä pysyy kädessä ja liikkuu paperissa

Ann Miel kuolee huomenna, ja tietää sen. Viimeisenä päivänään hän istuu pöydän ääreen, nostaa eteensä viidensadan valkoisen paperiarkin pinon, ja alkaa kirjoittaa. Hän kirjoittaa kirjeitä, ennen kaikkea viisivuotiaalle pojalleen Lucille - ihanalle poikaselleen - mutta myös kotiapulaiselleen Rosalle, ja monelle muulle. Hän on valinnut erinomaisen laadukkaan, sileän paperin siloposkellensa, hänen käyttämänsä muste on mustaa, se on meren väri päivien välissä. Aikaa on vähän, monta kirjettä on kirjoitettava, jokainen arkki täytettävä, elämä pistettävä järjestykseen.


Kirja alkaa kauniisti: on aurinkoinen heinäkuun päivä, pieni Luc-poika on hoitajansa kanssa uimassa meren rannalla, kun hänen kuolemansairas äitinsä kirjoittaa lapselleen äidinrakkaudesta pakahtuvia kirjeitään. Miljöö vaikuttaa idylliseltä, ollaan saarella pienessä merenrantakaupungissa - eikä lukijalle anneta sen enempää vihjeitä, jotka sitoisivat tapahtumat johonkin tiettyyn aikaan tai paikkaan. Aika vain on, paikka vain on, eikä niillä lopulta mitään merkitystä olekaan. Kaiken yllä häilyy kuitenkin mustia varjoja, lopullisuuden tuntua ja tietoisuus lähestyvästä erosta, kuolemasta ja väistämättömistä jäähyväisistä.

Kirjeissä Ann alkaa suunnitella poikansa elämää oman kuolemansa jälkeen, ja pian kirjeet ovat täynnä äidin kaikkivoipaista pyrkimystä hallita ja määrätä kaikkea jopa kuolemansa tuolta puolen. Hän muovaa poikansa muistoja, aluksi hienovaraisesti ja vähitellen yhä painokkaammin; minun kanssani sinä nauroit ihan kokonaan - minun kanssani sinulla oli aina kaikkein hauskinta, ja hän visioi poikansa elämän aina ensimmäisen koululuokan opettajasta ja ystävistä teini-iän tupakkakokeiluihin, ensimmäiseen kesätyöpaikkaan ja Lucin tulevaan vaimoon ja perheeseen asti. Hänen äidinrakkautensa muuttuu vähitellen pakahduttavasta tukahduttavaksi, rivien välit ovat täynnä tuskaa ja ahdistusta. Sekä katkeruutta siitä, että joku muu saa seurata hänen poikansa kasvamista aikuiseksi, mutta häneltä se ilo ja onni otetaan pois. Koskettavia ovat myös ne ajatukset, joissa hän suree omaa menetettyä elämäänsä.

Minä haluan olla vanha nainen. Minä haluan aamujäykän, päiväjäykän, iltajäykän ruumiin. Silitetty kaulus näyttää kaularyppyjäni vasten lapselta, joka ei tiedä mitään. Pidän sylissäni vauvoja, Lucin tyttäriä ja poikia, varmoin ottein ja tiedän heidän hengittävän vaikka en heitä koko ajan tarkkaile. Käytän sanoja niiden vanhoissa merkityksissä, uusia merkityksiä en tunne. Väärinkuulen lisääntyvässä määrin. Astun avatuista ovista, käyn piireissä. Tuoksun saippualta, jota kukaan ei enää käytä. Jaan vuoteen puolisoni kanssa siihen asti kunnes minä kuolen.

Kirjeissään Ann yrittää luoda mielikuvan siitä, että hän on valmis kuolemaan (kunhan vain ehtii suunnitella poikansa elämän ensin kokonaan), mutta kuitenkin hän yrittää takertua elämään, poikaansa ja tulevaisuuteen niin vimmaisesti kynsin ja hampain, että kirjan luettuaan lukijaparka on täynnä raapaleita ja puremia. Sekä vähän pyörällä päästään jouduttuaan melkein liian syvälle kuolevan ihmisen pään sisään. Mustat paperit on hyvin vaikuttava pieni romaani, se on silkkaa dynamiittia. Se kietoo otteeseensa ja ahdistaa sivu sivulta enemmän, kunnes lopussa kirjeet muuttuvat enemmän runoiksi, kaikki on sanottu vaikkei mitään olekaan ehditty sanoa, ja on aika päästää irti. Romaani jättää vähän haikean ja surumielisen olon, mutta ennen kaikkea riemun siitä, että on juuri saanut lukea jotain uskomattoman hienoa.

Muinonen tuo mieleeni monta, eikä ketään. Hänen tekstissään on samaa periksiantamatonta rohkeutta ja voimaa kuin Katja Ketulla, samaa lukijaa etäännyttävää, hieman utuista salaperäisyyttä kuin Joel Haahtelalla, ja samaa viisautta ja tarkkanäköisyyttä kuin Leena Krohnilla. Ja kuitenkin hän on kaiken aikaa aivan omaäänisensä, ihastuttavan erilainen ja ainutlaatuinen - ja hänen draaman tajunsa on aivan omaa luokkaansa. Ja entäs Muinosen kieli sitten? Oi, miten se on kaunista! Kerronta on samanaikaisesti tiivistä ja ilmavaa, kieli on paikoin niin kaunista että se soi kuin haikea viulu. Talventyhjillä kaduilla kulkee tuuli, kesällä laivat tuijottavat mereltä - talvella sumussa ne myös huutavat, ja nopeat linnut ompelevat taivasta. Kieli on Muinoselle kuin savea, josta hän vaivatta muovaa jotain erityisen kaunista. Mustat paperit tekee vaikutuksen ja pistää ajattelemaan. Elämää, kuolemaa, ja sitä, miten me nämä rajalliset päivämme käytämme.

Kuolema, niin kuin mikä tahansa omaisuus, tekee levottomaksi ja itsekkääksi. Pitää elää ajatellen ettei kuole koskaan. Pitää elää niin että elämä pysyy. Niin että järjestys säilyy.

Mustat paperit on Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana, toivon sille menestystä. Kirjasta on ehditty kirjoittaa jo muutamassa blogissakin, ainakin näissä: Kulttuuri kukoistaaEniten minua kiinnostaa tiePisara ja Marjatan kirjaelämyksiä. Lopuksi sanoisin, että Muinosen nimi kannattaa painaa mieleen. Tällaiselta esikoiskirjailijalta voinee jatkossa odottaa ihan mitä tahansa. Vau!

32 kommenttia:

  1. Vau, tosiaan! Tämä alkoi kiinnostaa viimeistään nyt. Kommentoit minulle eilen ihan oikein: pakkohan tämä on lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, huomasin, että Katja on lukenut kirjan jo. Goodreads kertoi. :) Mie olen niin kateellinen teille ahkerille bloggaajille, mie en vain saa mistään kirjasta ajoissa kirjoitettua. Tämä, Taivaslaulu, Teir, Adichie, Klaussmann, Granta, Flynn...

      Mutta Muinosen kirja on mahtava, ei siihen minun todistustani tarvita. Kirjoitan kyllä vielä, ehkä varaan kokonaisen päivän näille rästibloggauksille.

      Sara, lue muuten sie nyt vuorostaan se Tero Liukkosen kirja, uskon, että pidät siitä!

      Poista
    2. Hanna, Katja ehti jo tästä blogatakin - bloggaa sinäkin, kun ehdit! <3 Minulla taas olisi nyt hirveä draivi lukea ja blogata, mutta työ haittaa harrastusta... ;) Ja tuo kirjalistasi on semmoinen, että minäkin aion lukea nuo kaikki. Voi että!

      Ja Tero Liukkosen kirjankin haluan lukea nyt pian, minäkin uskon että pitäisin. :)

      Poista
  2. Tämä on totta tosiaan ihan mieletön kirja. Toivon, että nappaa esikoispalkinnon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, olen ihan samaa mieltä. Esikoiskirjaehdokkaissa on monta muutakin kovaa (esim. kaksi, joita parhaillaan luen, niistä lisää lähipäivinä), mutta jos Muinonen voittaa niin kyllä silloinkin palkinto menee ihan oikeaan osoitteeseen. :)

      Poista
  3. Nimi on painettu mieleen, niin monta painavaa suositusta kirja on jo saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, kyllä tämä kirja pitää ilman muuta lukea. Yksi tämän vuoden kovimmista esikoisista, ehdottomasti!

      Poista
  4. Sinulla kirjassa on dynamiittia, minulla pommi. Sama kirja on siis luettu, samanlainen vaikutus lukijaan. Ja se tulee yllättäen, ei suinkaan heti silmille. Upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, ihan totta. Salakavala, niin kesyn ja viattoman näköinen kirja, mutta huh millainen lukukokemus! Upea kirja, kertakaikkiaan!

      Poista
  5. Voi että, vierastan tätä kirjaa, tuo aihe tuntuu tosi ahdistavalta, äiti haudan takaa määräämässä poikansa elämästä!

    Mutta nyt kun laitoit noita lainauksia, tuo keskimmäinenkin on niin hyvin sanottu, ja paremmin vielä ajateltu. Ehkä mun sittenkin täytyykin lukea tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, kyllä tämä kirja ahdistaakin - sitä en voi kieltää, mutta ei tämä ainakaan minulle jättänyt ahdistavaa oloa. Vähän pöllämystyneen paremminkin. :) Tämä on niin huikean hieno kirja, että suosittelen tätä sinullekin lämpimästi, siitä ahdistavuudestakin huolimatta. Viisaita ajatuksia, hienoja tunnelmia ja kieltä, ja aivan erityislaatuinen tarina.

      Poista
  6. Olen kuullut ja lukenut tästä kirjasta niin paljon hyvää, että jossakin vaiheessa tämä on luettava. Kiitos hienosta esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, uskoisin tämän tekevän vaikutuksen sinuunkin. Lue! :)

      Poista
  7. Rakastan kirjeromaaneita ja tämä kuulostaa kyllä siltä, että on aivan pakko lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marile, paitsi esikoiseksi, myös kirjeromaaniksi tämä on erityisen hieno. Suosittelen!

      Poista
  8. Tämä täytyy lukea! Kiitos kun nostit esiin, ei ole jäänyt muista blogeista vielä mieleen - HS:n ansiosta bongasin nyt tämän kirjoituksesi myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tämä oli lukulistallani jo heti katalogista kirjan bongattuani, mutta esikoiskirjapalkintoehdokkuus vain toki lisäsi mielenkiintoani. Kirja on ehdokkaana ihan syystä - en ihmettelisi, vaikka Muinonen veisi voiton. :) Lue tämä!

      Poista
  9. Tämä odottaa vielä kaapin päällä lukemista. Luin plokkauksesi vain silmäillen, mutta alku vaikutti lupaavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, hienoa että aiot lukea Mustat paperit! Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä olet kirjasta mieltä! :)

      Poista
  10. Hieno kirja. Rummutetaan yhdessä sen arvoa!

    Tunnelma on paikoin jopa hyytävä, ja sairastuneen mielen kiemurat ottavat alle 200 sivussa lopulta todella tiukkaan otteeseen. Hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, niin on. Rummutetaan! :)

      Mustat paperit on kyllä tuhti paketti. Tosiaan alle 200 sivua, mutta joka sana on täyttä tavaraa. Hurja, hieno kirja!

      Poista
  11. Ah, tämä pitääkin lukea! Meinasin jo sivuuttaa koko arvioin, mutta se alkoi niin kiinnostavasti, että oli pakko lukea alkua ja sitten jo päätinkin, että tämän luen! Ja sitten viimeisessä kappaleessa muistutitkin, että tämä on esikoiskirjailijapalkintoehdokas ja se sinetöikin sitten jo lukupäätöksen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, niin pitää. :) Luulen että tämä on kisassa vahvoilla, ja vaikkei tämä voittaisikaan, niin tästä kirjasta ja Muinosesta kuullaan vielä. Lue, haluan tietää, mitä pidit!

      Poista
  12. Upeaa, että nämä uutuudet saavat huomiota! Hieno arvio, tekee mieli heti tarttua kirjaan. Varmasti hurja lukukokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, tämäkin on niin hieno teos, ehdottomasti tämän esikoisvuoden kiinnostavimpia tapauksia. Ja mahtavaa että kiinnostuksesi heräsi, tämä(kin) kirja kannattaa aivan ehdottomasti lukea! :)

      Poista
  13. Kirja vaikuttaa niin kiinnostavalta, että meni heti lukulistalle! Kirjoitat todella hienosti ja elävästi lukemistasi kirjoista, että kiinnostus herää väkisinkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa M., kiitos, ihana kommentti! <3 Ja Mustille papereille ehdottoman lämmin ja suuri suositus täältä! :)

      Poista
  14. Luin tämän juuri ja vau, tosiaan, en voi muuta sanoa! Arviossasi nostit esiin paljon sellaista, mitä minullekin tuli kirjasta mieleen. Muinosen omaperäisyys, kielen kauneus, ahdistavan haikea tunnelma... Upea kirja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr, kiitos kommentistasi - vastaamiseni on näköjään kestänyt pienen iäisyyden! Mutta samaa mieltä, Mustat paperit on todellakin upea kirja! :)

      Poista
  15. "Mustat paperit on hyvin vaikuttava pieni romaani, se on silkkaa dynamiittia. Se kietoo otteeseensa ja ahdistaa sivu sivulta enemmän, kunnes lopussa kirjeet muuttuvat enemmän runoiksi, kaikki on sanottu vaikkei mitään olekaan ehditty sanoa, ja on aika päästää irti. Romaani jättää vähän haikean ja surumielisen olon, mutta ennen kaikkea riemun siitä, että on juuri saanut lukea jotain uskomattoman hienoa."

    Täysin samaa mieltä!

    Koin tässä outoa samaistumista, sillä kun sain kuulla sairastavani melanoomaa, olin 30 vee ja esikoiseni vasta 5 vuotias. Ensimmäinen lääkärini, hän, joka huomasi asian, oli nuori ja kokematon ja sanoi: "Leena, miksi tulit liian myöhään?" Olin siis varma, että kuolen, kunnes Turussa leikkaava lääkäri kertoi muuta. Mutta ennen kuin sain tietää, päätin kirjoittaa pojallnei kirjeitä, paljon kirjeitä, kirjeitä syntymäpäiviksi, kirjeitä jouluksi, kirjeitä, kun lapsi on surullinen, kirjeitä, kun on suvi...Mustat paperit ahdisti minut nurkkaan ja vaati vastaamaan, että olisinko ollut kuin Ann. No en olisi! Kiinnostavaa ja jotenkin myös oudon uskottavaa oli Annista lukea. Tätä kirjaa ei ole ennen kirjoitettu!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, huh - oikein kylmäsi, kun luin kommenttisi! Ei ihme, että Mustat paperit meni sinulla noin ihon alle. <3

      Oikein jännittää, mitä Muinonen seuraavaksi saa aikaan, kun jo esikoinen oli jotain näin upeaa. Toivottavasti meidän ei tarvitse odottaa kauaa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...