Esikoiskirjapalkintoehdokkaista

Tänään torstaina julkistetaan Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saaja. Ehdolla on kymmenen hienoa esikoista; seitsemän romaania, kaksi novellikokoelmaa ja yksi runoteos. Kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa yhdeksän ehdokkaan haastattelut, kymmenes ehdokas eli Erkka Filander oli ulkomailla ja siksi häntä ei luonnollisestikaan haastattelussa nähty. Jokaisen ehdokasteoksen sisältöä kuvailtiin muutamalla sanalla, ja voi miten ne kaikki kuulostivat kiehtovilta! Olen itse ehtinyt lukea kymmenestä ehdokkaasta neljä ja vaikuttunut niistä jokaisesta. Aikomuksissani on lukea loputkin ennemmin tai myöhemmin, ja suurin osa kirjoista löytyykin jo hyllystäni. Seuraavassa pieni kustantamon kuvaus jokaisesta teoksesta, sekä linkkejä kirjasta kirjoitettuihin kirjablogiarvioihin.

Haastattelussa vasemmalta oikealle Tua Harno, Niina Miettinen, Antti Heikkinen ja Veera Nieminen.

Erkka Filander: Heräämisen valkea myrsky (runoteos, Poesia).

"Heräämisen valkea myrsky on 19-vuotiaan Erkka Filanderin esikoisteos. Se on kokemusmaailmaa riemuisasti outouttava runoelma ilosta. Hilpeät, valoisat hetket vaihtuvat luontevasti syväksi rauhaksi luonnon muuttumattoman muuttuvaisuuden äärellä.

Runoelmassa retkeillään omenapuiden alta kosteilla nurmilla kisaillen jokien varsille ja uhkeaan elämäntuntoon, joka värittää kaiken uudelleen omalla läsnäololla ja toisin päin. Virtaavassa arkkitehtuurissaan se valjastaa yhden päivän tapahtumat muovautuvaksi rakenteeksi."

Luin teoksen ja kirjoitin siitä täällä. Penjami on kirjoittanut Luutii-blogissa hienon tekstin Filanderin runoelmasta.

Tua Harno

Tua Harno: Ne jotka jäävät (romaani, Otava)

"Pentti Saarikosken juhlavuoden kirjoituskilpailun voittaja - kaunis ja viisas esikoisromaani sukupolvelta toiselle periytyvästä orpouden kokemuksesta.

Fridan isä oli Leonard Cohenin näköinen mies. Lapsuudenkodissa isä soitti Fridalle levyjä ja kehotti kuuntelemaan sanoituksia tarkkaan. Sitten isä katosi, ensin oman mielensä pimentoihin, myöhemmin kokonaan. Jäljelle jäivät laulut: “Suzanne”, “I’m Your Man”, “Take This Waltz”. Niistä aikuinen Frida yrittää koota isäänsä ehjäksi jälleen.

Isänisä Poju kuului niihin, jotka lähtivät ja jättivät. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Poju kiersi maailmaa, otti vaimon toisensa jälkeen ja jätti polkunsa varrelle perheiden raunioita.

Kolmikymppisessä Fridassa asuu suvun miesten rauhattomuus, mutta hän ei halua osaksi samaa surullista historiaa. Voisiko tarinan aloittaa tyhjästä uudelleen?"

Harnon romaaninkin olen lukenut, ja kirjoittanut siitä täällä. Harnon jo keväällä ilmestynyttä teosta on ehditty lukea blogeissa paljon. Muita blogiarvioita muun muassa Kirjavassa kammarissa, K-blogissa ja Kirjainten virrassa.

Antti Heikkinen

Antti Heikkinen: Pihkatappi (romaani, Siltala)

"Monilahjakkaan Antti Heikkisen huikea esikoisromaani Pihkatappi on nuoren miehen omintakeinen kehityskertomus ja sukusaaga, riemastuttavan persoonallisella otteella kirjoitettu sukupolviromaani, matka maalta kaupunkiin ja takaisin maalle. Tämän matkan aikana lukija tapaa joukon unohtumattomia henkilöhahmoja aina Kekkosesta hurmoshenkiseen pyhäkoulunopettajaan, rääväsuisesta Rissasen Jallusta oman arvonsa tuntevaan Rauha-mummoon – ja siinä sivussa pääsee seuraamaan aidosti koskettavaa tarinaa isästä ja äidittömästä pojasta, sukulaisrakkaudesta joka kaiken voittaa ja etenkin kärsii, sukupolvien sekä maaseudun ja kaupungin välisestä kuilusta, menneisyyden risteistä joita kannetaan, synneistä jotka anteeksi annetaan ja toivosta, joka sinnikkäänä leijuu lannanhajuisen navetan yllä yhä silloinkin, kun lehmien ammunnan sijaan sisältä kaikuu karaokelaulu.

Nuori esikoiskirjailija Heikkinen liikkuu romaanissaan suvereenisti eri ikäpolvien tunne- ja murrerekistereissä, kuvaa yhtä aidosti ja uskottavasti niin nuoren miehen kasvukipuja, menneiden vuosikymmenten arkea maaseudulla kuin vielä varhaisempien sukupolvien raadollisia sotakokemuksia. Lämmin, itseironinen ja hersyvä huumori tekevät Pihkatapista harvinaisen herkullista luettavaa. Armottoman teräväkatseinen mutta silti kuvauskohteitaan rakastava ja ymmärtävä kertojanääni saa lukijan ihastumaan pienen maalaiskylän asujaimistoon ikihyviksi."

Tämän haluan lukea pian! Romaanista on kirjoitettu muun muassa Amman lukuhetki -blogissa (mainio savonkielinen arvio!) sekä Kirsin kirjanurkassa.

Juhani Karila

Juhani Karila: Gorilla (novellikokoelma, Otava)

"Huippulahjakkaan tekijän esikoisnovelleja leimaavat poskettomat assosiaatiot ja villisti laukkaava lause.

Tekstien aiheet vaihtelevat kirjaimellisesti maan ja taivaan välillä. Kohdataan muun muassa rumien ihmisten koulutuskeskus, maailman vaarallisin omena, autoaan tuunaava Jumala sekä Seinäjoen-junaa terrorisoiva humanoidi.

Lukija ei tiedä, mikä häneen osui."

Tämä on ehdokkaista ainoa, jota suoraan sanottuna pelkään olevani liian tyhmä lukemaan. :) Ehkä yritän kuitenkin joskus. Gorillaa on luettu monissa blogeissa, esimerkiksi Kirjasfäärissä, Erjan lukupäiväkirjassa ja Luettua -blogissa.

Anne-Maria Latikka

Anne-Maria Latikka: Tuulensuoja ja muita novelleja (novellikokoelma, WSOY)

"Anne-Maria Latikka kirjoittaa kuulaita, tarkasti havainnoivia novelleja, joissa arkinen maailma luisuu eleettömästi outoon suuntaan.

Töissä, hoitolaitoksissa tai omassa kodissaankaan ei aina ennalta tiedä, päätyykö auttajan rooliin lopulta asiakas vai ammattilainen. Elämään avautuu kuitenkin aina uusi näkökulma, koski se sitten ihmisen minuutta, vanhemmuutta tai korkeampia voimia."

Latikan novellikokoelma kuulostaa kiehtovalta. Siitä on kirjoitettu muun muassa Hengityskeinussa ja Hemulin kirjahyllyssä.

Auli Leskinen

Auli Leskinen: Petojen aika (romaani, WSOY)

"Vuonna 1973 kenraali Augusto Pinochetin sotilasvallankaappaus syöksi Chilen väkivallan ja joukkotuhon kierteeseen. Vallankaappaus syrjäytti vasemmistohallituksen. Sosialistipresidentti Salvador Allende teki itsemurhan ilmavoimien tulittaessa presidentinpalatsia.

Presidentti Allendea tukevan Rojasin perheen Cristina-tytär on lapsi, kun äärioikeiston pelottelujoukot terrorisoivat Santiagoa. Vihanpidon ja juonittelun aika kärjistyy lopulta vallankaappaukseen, Cristinan perhe hajoaa, veli pakenee maasta ja osa Cristinan läheisistä menehtyy.

Cristina joutuu keskitysleiriin kidutettavaksi. Vuosia myöhemmin, toipuakseen kokemuksista, Cristina alkaa kirjoittaa romaania Petojen aika ja siten etsiä totuutta historiasta, johon kätkeytyy petos.

Salaperäisen nuoruuden rakastetun Michelin kohtalo muodostuu arvoitukseksi.

Sotilasdiktatuurin vallankaappaus oli Chilessä sosialistisen utopian loppu ja kylmän sodan kärjistymisen merkkipaalu Latinalaisessa Amerikassa. Kaappauksen vastustajat pitävät kaappauspäivää 11.9. Chilessä pedon lukuna."

Luin Petojen ajan jokin aika sitten ja kirjoitin siitä täällä. Lisäkseni sen on lukenut Lumiomenan Katja.

Niina Miettinen

Niina Miettinen: Israel-tyttö (romaani, Teos)

"On kesä, ja Kaisa viettää lomaansa papan ja Katariinan luona. Kun pappa vetäytyy mandoliineineen verstaalle, Kaisa ja Katariina polkevat joenrantatietä kaupunkiin, kohti tilaisuuksia, joissa kaatajat ja saarnaajat tekevät ihmeitään.

Jos ihme ei sinä iltana satu kohdalle, he jatkavat etsintää, sillä Katariina tietää, että on olemassa yksi ihme ylitse muiden: Luvattu maa, joka on kerran ravistellut hänen kaipuutaan.

Kaisasta tulee Katariinan Israel-tyttö ja heidän ystävyydestään alkaa molempien matka Jerusalemiin, sen kivisille kujille, jonne Katariina on kadottanut itsensä.

Monessa aikatasossa etenevä Israel-tyttö on upea ja kirkas romaani intohimoisista toiveista, peloista. Miettisen kerronnan taiturimaisuus on osoitus suuresta lahjakkuudesta. Kirja osuu niin suoraan myötätunnon, menetyksen ja rakkauden ytimeen, ettei voi kuin toivoa, että unelmat kantaisivat, että kunkin luvattu maa löytyisi."

Tämän romaanin aion lukea mahdollisimman pian, kirjastolaina jo odottelee hyllyssä vuoroaan. Kirjan ovat lukeneet jo ainakin Mari A. ja Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja.

Maija Muinonen

Maija Muinonen: Mustat paperit (romaani, Teos)

"Ann Miel tietää kuolevansa. Viimeisenä tekonaan hän tilaa paperia ja alkaa kirjoittaa kirjeitä, ennen muuta pienelle pojalleen Lucille, jolle hän haluaa jättää näin hyvästit. Äidilliset neuvot ja muistot alkavat kuitenkin muuttaa muotoaan, kun Ann kuvittelee ja samalla määrää poikansa tulevaisuuden: koulun, työn, ystävät, puolison, kaiken. Hellyyden tilalle asettuu hallitseminen, kaiken täydelliseksi järjestäminen, menetyksen pelko ja katkeruus, varsinkin Lucin lastenhoitajaa Rosaa kohtaan – häntä, joka saa nähdä Lucin kasvavan.

Annin yritys kontrolloida kaikkea kirjeiden, pienten mustien kirjainten avulla, on venytetty äärimmilleen, omaan kuolemaan saakka; selittämättömän kuoleman asemesta hänellä on murhaajansa valmiina, hänen oma hirviönsä.

Maija Muinosen poikkeuksellinen esikoisteos Mustat paperit on kaunis ja traaginen kuvaus ihmisestä, joka ei halua päästää irti. Samalla se on kuvaus mahdottomasta pyrkimyksestä kirjoittaa kieli loppuun – sanoa kaikki ennen kuin kaikki päättyy."

Luin Mustat Paperit myös hiljattain, ja kirjoitin siitä täällä. Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus ja Marjatta Mentula.

Veera Nieminen

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori (romaani, Tammi)

"Vuoden hykerryttävin rakkausromaani! Tarina suuresta salamarakkaudesta ja maa-Jussin tuoreesta morsiamesta, joka rikkoo neljän miehen vaiteliaan kotirauhan.

Vilkas itäsuomalainen Aino rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin ja päättää muuttaa pojan kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei tosin asu yksin, vaan isänsä, setänsä ja veljensä kanssa. Mutta Aino vain nauraa, hän nyt sopeutuu mihin vain!

Kun morsian saapuu kuukauden koeajoon, pihan yli lähestyy jörö ukko, mulkoilee lippiksen alta ja mutisee "Uggoloi". Mitä se sanoi? Kuka se on? Onkohan edessä sittenkään silkkaa lystiä? No, lukijalle kyllä!"

Niemisen romaaninkin haluaisin lukea pian. Kirjaa on luettu blogeissa jo melko paljon, ja siitä on kirjoitettu esimerkiksi Rakkaudesta kirjoihin -blogissa, Kirjojen keskellä ja Lukutoukan kulttuuriblogissa.

Pasi Pekkola

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja (romaani, Otava)

"Roosa on kolmekymppinen kirjallisuudenopiskelija, joka on muuttanut Helsinkiin rakkauden perässä. Enemmän kuin maisterin papereita Roosa odottaa aikaa, jolloin Jani omistautuisi hänelle. Tapio on entinen ammattikoripalloilija; takana on loistava tulevaisuus, edessä lähinnä tahmeita krapulapäiviä. Taskun pohjalla kilisevät panttilainaamossa valuutaksi vaihtuneet SM-mitalit. Menneisyyteen kuuluu myös pieni poika, jonka kuva alkaa vähitellen nousta Tapion mieleen. Akilla taas on kaksi tavoitetta; olla Suomen vahvin ja valloittaa lähikaupan Hennan sydän.

Kun muuan kirjailija hyppää Kampin metroasemalla junan alle, lähtevät kaikkien kolmen elämät peruuttamattomaan liikkeeseen."

Unelmansieppaajakin odottelee lukuvuoroaan hyllyssäni, kirja kuulostaa kiehtovalta. Sen ovat lukeneet muun muassa Sinisen linnan kirjaston Maria ja Järjellä ja tunteella -blogin Susa.


***

Koska en ole itse lukenut kaikkia ehdokkaita, ei tietenkään ole reilua sanoa, kenen minun mielestäni kuuluisi saada esikoiskirjapalkinto. Saa sen sitten kuka tahansa, menee voitto varmasti oikealle kirjailijalle ja esikoisteokselle, ja olen tosi iloinen hänen puolestaan. Sanottakoon kuitenkin, että vaikka olen suuresti vaikuttunut kaikista neljästä lukemastani ehdokkaasta (jotka olivat siis Filanderin Heräämisen valkea myrsky, Harnon Ne jotka jäävät, Leskisen Petojen aika ja Muinosen Mustat paperit), taidan pitää eniten peukkuja Auli Leskiselle, jonka upea Petojen aika sai minut niin vereslihalle, että kirjasta toipumiseen kului pitkän aikaa. :)

Viime vuonna esikoiskirjapalkinnon sai Aki Ollikainen upealla romaanillaan Nälkävuosi. Kuka tahansa tänä vuonna voittaakin, toivotan lämpimästi onnea!

****

Edit. HS:n esikoispalkinnon voitti Erkka Filander teoksellaan Heräämisen valkea myrsky.  Mahtava juttu - hieno teos ja todella lahjakas runoilija. Paljon onnea Filanderille!