torstai 28. marraskuuta 2013

Orhan Pamuk: Lumi


Orhan Pamuk: Lumi (Tammi, 2004. 534 sivua. Alkuteos Kar, 2002. Suomentanut Tuula Kojo.)

  Lunta oli alkanut pyrytellä heti kun bussi oli lähtenyt liikkeelle, ja ikkunapaikalla istuva matkustaja oli, siinä toivossa että ehkä näkisi jotain mielenkiintoista, alkanut silmät selällään katsella Erzurumin laitakaupungin kortteleita, pikkuruisia ja vaivaisia ruokakauppoja, leipomoita ja menoa rähjäisissä kahviloissa. Pyry oli sankempi ja lumihiutaleet isompia kuin matkalla Istanbulista Erzurumiin. Jos ikkunapaikalla istuva matkustaja ei olisi kärsinyt matkaväsymyksestä ja olisi kiinnittänyt hieman enemmän huomiota isoihin lumihiutaleisiin, joita leijui alas taivaalta kuin höyheniä, hän olisi jo alkumetreillä voinut aavistaa, että raju lumimyrsky oli lähestymässä, tajuta lähteneensä matkalle joka muuttaisi hänen elämänsä täysin ja kääntyä takaisin.

Kaksitoista vuotta Saksassa poliittisena pakolaisena elänyt runoilija Ka palaa kotimaahansa Turkkiin, jossa sekularistinen valtio ja poliittiset islamistit kilpailevat kansan suosiosta ja uskollisuudesta. Hän matkustaa maan koillisosaan lähelle Georgian ja Armenian rajaa, köyhään, pieneen ja surulliseen Karsin kaupunkiin. Viralliseksi syykseen kaupunkiin saapumiselle Ka esittää olevansa kirjoittamassa lehteen artikkelia maan poliittisesta tilanteesta, Karsin lähestyvistä paikallisvaaleista ja kaupunkia riepovasta nuorten islamilaistyttöjen itsemurha-aallosta. Todellinen syy on kuitenkin henkilökohtainen: mies on kuullut nuoruudenrakastettunsa Ipekin eronneen, hän haluaa tavata naisen ja saada tämän vaimokseen.

Jo miehen ollessa matkalla Karsiin alkaa kova lumipyry, joka jatkuu useita päiviä ja tukkii tiet - kaupungista tulee suljettu tila, josta on mahdotonta päästä pois. Ka tapaa kauniin Ipekinsä, mutta kahdenkeskinen hetki teehuoneessa saa järkyttävän käänteen, kun pariskunta joutuu poliittisen murhan silminnäkijöiksi. Levottomuudet kaupungissa lisääntyvät ja kulminoituvat lopulta yllättävään kurdinationalisteja ja poliittisia islamisteja vastaan tehtyyn vallankaappaukseen. Kaupungin jo ennestään hauras tasapaino järkkyy, alkaa ulkonaliikkumiskieltojen, väkivaltaisten kuulustelujen ja turhien kuolemien aika, jota säestää lumen hiljaisuus.


Kerroin taannoisessa postauksessani pyrkimyksestäni muuttua vanhasta lumenvihaajasta ihmiseksi, joka oppii aidosti pitämään lumesta. Sain kommenttikentässä kirjallisen täsmäsuosituksen assyriologilta, jolla tiedän olevan hyvä mutta vaativa kirjamaku. Hän kehotti minua lukemaan Pamukin Lumen, jossa sataa valtavasti lunta. Kiinnostuin kirjasta saman tien ja halusin lukea sen heti näin ensilumien aikaan. Pamuk helmikuisine lumisateineen lumosi minut jo romaanin ensimmäisillä sivuilla, ja oi kyllä, en taida olla koskaan lukenut toista kirjaa jossa sataisi yhtä paljon lunta kuin tässä romaanissa. Siedätyshoitoa parhaimmillaan.

  Taivaalta leijui hiljalleen isoja lumihiutaleita, joista ei tahtonut saada tarpeekseen. Lumisateen hitaudessa, täyteläisyydessä ja valkeudessa, joka terävöityi sinertävässä valossa jonka lähdettä kaupunki ei paljastanut, oli jotain voimakasta, joka teki olosta rauhallisen ja turvallisen, mutta myös herkkyyttä jota Ka ei voinut kuin ihastella.

Lumi on todella vaikuttava romaani, kirja vaativan lukijan makuun. Se on monikerroksinen ja hillitysti rönsyilevä, ja juuri siksi melko haastavaa luettavaa, kirja joka vaatii täydellistä keskittymistä ja lukurauhaa. Kerronta etenee verkkaisesti, ja välillä etenkin poliittisten yksityiskohtien ja sivuhenkilöiden taustojen perusteellinen kuvailu puuduttaa. Paikoittaisesta raskassoutuisuudestaan ja haastavuudestaan huolimatta se on kuitenkin jopa merkillisen koukuttava teos, jota ei voisi kuvitellakaan jättävänsä kesken. Lumi on järkyttävä, vaikuttava, sivistävä ja hieno romaani, se avartaa maailmankatsomusta ja avaa silmiä ollen samalla uskomattoman kaunis, satumainen ja unenomainen kertomus muutamasta päivästä kuohuvassa lumen saartamassa turkkilaisessa pikkukaupungissa. Mieleeni tuli monta kertaa eräs suosikkikirjailijani: Orhan Pamuk on nimittäin kuin turkkilainen versio Joel Haahtelasta. Jos Lumesta riisuttaisiin pois kaikki politiikka ja uskonto, olisi jäljelle jäävä osuus ilmiselvä Haahtelan romaani.

Romaanin kertojaratkaisu on erikoinen ja mielenkiintoinen. Tarinaa kuljettaa ulkopuolinen kertoja, joka kertoo ja muistelee tapahtumia useamman vuoden viiveellä, siinä vaiheessa kun päähenkilö Ka on jo kuollut. Jossain vaiheessa käy ilmi, että kertoja on Ka'n ystävä, kirjailija Orhan bey, eli Orhan Pamukin jonkinlainen kirjallinen alter ego. Kertoja viittaa useasti tuleviin tapahtumiin, hän järkyttää lukijaa kertomalla etukäteen, miten joku henkilöhahmo tullaan hetken kuluttua raa'asti murhaamaan, hän myös puhuttelee lukijaa suoraan: "ne joita kiinnostaa tietää lisää tästä asiasta, voivat lukea kuudennelta sivulta kirjamme 35. luvussa, jonka otsikko on...". Tämä kertojaratkaisu toimii, se pitää lukijan mielenkiintoa yllä ja toisaalta etäännyttää sopivasti kaikkein järkyttävimmistä tapahtumista, joilta kertoja tuntuu ikään kuin haluavansa vähän suojellakin lukijaa.

Lumi on rohkea ja vahvasti kantaa ottava romaani. Se valaisee lukijaa murroksessa ja lännen ja idän ristipaineessa elävän nyky-Turkin tilanteesta ja kuvaa maan uskonnollisen ja poliittisen muutoksen aikaa. Pamuk taustoittaa tarinaa kertomalla maan historiasta, hän kertoo kommunismin vaikutuksista ja heimoylpeyden lisääntymisestä, etnisestä jaottelusta, sekä nationalismin ja toisaalta poliittisen islamin noususta. Hän ei kaunistele kertomaansa, ja teos herättää miettimään millaista olisi elämä levottomuuksien värittämässä maassa, jossa tiedustelupalvelu kuuntelee ihmisten puhelimia, poliittisesti vaaralliseksi katsottujen ihmisten majapaikat on varustettu poliisin mikrofoneilla, julkisilla paikoilla ihmisiä tarkkailevat sekä siviilipukuiset poliisit että kiihkouskovaiset, ja uhka ja pelko yhteenotoista on koko ajan olemassa. Millaista on elää naisena yhteiskunnassa, jossa nuoria tyttöjä vielä nykypäivänäkin naitetaan vanhoille miehille joita he eivät halua. Lumi sisältää ajatuksia herättäviä kysymyksiä Jumalan ja ihmisen olemassaolosta, se ei pelkää kritisoida uskontoa, ja kuvaa toisaalta kauniisti ja ymmärtävästi niitä ihmisiä, jotka ateistivuosiensa jälkeen palaavat islamin syliin.

'Kaunis' on muutenkin se adjektiivi, jolla Lunta ensimmäiseksi kuvailisin. Kerronnassa on satumaista taianomaisuutta; lumi sataa kaupungin ylle jumalallisella kärsivällisyydellä, joku muistelee niin kylmää pakkasyötä että linnutkin jäätyivät ilmaan. Lumipyry tuntuu loputtomalta, sähkökatkokset luovat aavemaista tunnelmaa pimeään iltaan, vanhojen armenialaisten talojen ikkunoista pilkottaa valjua oranssinkajoista valoa. Työttömät kansoittavat lukemattomia teehuoneita, katuja koristavat vaalimainokset ja itsemurhanvastaiset julisteet lepattavat tuulessa, lumi peittää poppeleita ja hopeapensaita, pariskunta rakastelee syrjäisessä hotellihuoneessa. Köyhä ja surullinen Kars tuntuu unohtuneelta paikalta maailman syrjässä, pimeydessä putoavat lumihiutaleet luovat vaikutelman hitaudesta, siitä että aika on pysähtynyt. Kaunis on myös päähenkilö Ka'n päänsisäinen maailma, jossa mielessä syntyvä runo syrjäyttää maalliset kauhut.

  Lapsena Istanbulissa hän oli Ipekin kanssa aina toivonut että lunta sataisi lisää: lumi herätti hänessä tunteen että elämä on kaunis ja lyhyt, se sai tuntemaan että ihmiset ovat kaikesta vihanpidosta huolimatta toistensa kaltaisia ja että universumi ja aika ovat avaria ja ihmisen maailma kapea. Siksi ihmiset hakeutuivat aina lumisateella toistensa seuraan. Aivan kuin lumi lähentäisi ihmisiä kun sitä satoi kiukun, ahneuden ja vihanpidon päälle.

Haastavasta lukukokemuksesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi!) olen hurjan iloinen ja tyytyväinen, että rohkenin lukea ensimmäisen Pamukini. Jatkossa nimi Orhan Pamuk tuo minulle mieleen muutakin kuin Solsidanin Alexin (sarjaa katsovat tietänevät mitä tarkoitan :). Miehen kirjoja on minulle suositellut jo liki pari vuotta sitten Sinisen linnan kirjaston Maria, ja seuraavaksi aionkin tarttua Marian vinkkiin lukemalla Viattomuuden museon. Sannalle kiitokset erinomaisesta suosituksesta, tämä on upea kirja! Lopuksi erityiskiitos vielä suomentaja Tuula Kojolle, suoraan turkista suomennettu Lumi on varsinainen kääntäjän taidonnäyte!

Muualla: Mimun kirjatLuetut 2006-2011Nulla dies sine legendo ja Keltainen kirjasto.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Turkki

20 kommenttia:

  1. No onpa Sara ihanaa, että pidit Lumesta! Tiedän sen, että monet kirjat, joista pidän eivät välttämättä kolahda muihin. Pidän myös kovasti Viattomuuden museosta ja suosittelen myös sitä -- se on silkkaa rakkauden ihanuuden ja kärsimyksen kuvausta. Myös kääntäjän ylistys meni oikeaan osoitteeseen -- jotkut tuttavani ovat erehtyneet lukemaan Pamukia englanniksi tms. eivätkä ole ihastuneet ja sitten lukeneet Tuula Kojon käännöksen & pitäneet paljon parempana. Kojo on mestarillinen kääntäjä ja kaikki hänen Pamuk-käännöksensä ovat erittäin hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assyriologi, kyllä täällä kolahti. :D En kiellä sitä, etteikö teksti paikoin ollut hieman raskassoutuista, ja lukeminen eteni paljon hitaammin kuin monen "helpomman" kirjan kanssa, mutta kirjan luettuani olin tosi tyytyväinen ja vaikuttunut. Lumi jätti jäljen, ja herätti samalla kiinnostuksen Turkin historiaa kohtaan. Kirjaa lukiessani etsin samalla netistä paljon taustatietoa, eli väitän ehkä vähän sivistyneenikin Lumen parissa. :)

      Tästä olisi saanut varmasti vielä enemmän irti, jos Turkin historia ja islaminuskokin olisivat ennestään tutumpia. En ole koskaan edes käynyt Turkissa (vaikka veri ehkä vetäisi Istanbuliin), huomasin sijoittavani tapahtumat mielessäni koko ajan Bosnian Mostariin (jossa käynti on minulle lähin kosketus Turkin historiaan ja kulttuuriin).

      Poista
    2. Suosittelen lämpimästi Turkkia matkailuun: itse olen ollut monet kerrat, pääasiassa työmatkoilla, mutta työkään ei siellä koskaan tunnu kovin raskaalta. Istanbul on oma lukunsa, Turkki on kuitenkin niin paljon muutakin. Karsissa en ole vielä käynyt, jonain päivänä pitäisi.

      Poista
    3. Turkki alkoi tämän kirjan myötä kyllä kiinnostaa ihan eri tavalla, sekä kirjallisuuden että matkailun suhteen. Tutustuin työni kautta reilu vuosi sitten erääseen turkkilaispariskuntaan, ja hekin kuvailivat synnyinmaataan tosi kiehtovasti. Ja Pamukia aion ehdottomasti lukea lisää - tuo Viattomuuden museo alkoi kuvailusi jälkeen kiinnostaa entistäkin enemmän!

      Poista
  2. Uuh, minulla on tämä hyllyssä odottamassa sopivaa saumaa. Ehkä joululomalla? Hienosti kirjoitit, alkoi poltella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, joululoma voisi olla tälle kirjalle juuri sopiva sauma. Aikaa ja lukurauhaa, niitä tämä romaani kaipaa. :) Minullakin oli hyvä tilaisuus lukea rauhassa, kun olen pian pari viikkoa flunssaillut kotona. Ja kiitos, hienoa jos innostuit ja kiinnostuit tästä kirjasta! :)

      Poista
  3. Mahtavaa että tykkäsit Pamukista, Sara! Itsekin olen vasta vähän kurkistanut hänen tuotantoonsa (Hiljainen talo ja mainitsemasi Viattomuuden museo sekä ei-fiktiota oleva Muita värejä), tämä Lumi voisi olla seuraava jonka luen häneltä. Jos löytäisin jonkin rauhallisen hetken, Pamukin kirjat vaativat keskittymistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, tuo on ihan totta että Pamukin teksti vaatii rauhaa ja keskittymistä. Lumi on hieno teos, suosittelen sitä puolestani sinulle, sitten kun se sopivan rauhallinen hetki löytyy. Minä aion tosiaan lukea Viattomuuden museon seuraavaksi, ja tuo Hiljainen talokin kiinnostaa paljon (kävin taas eilen lukemassa arviosi siitä, ja voi että se kuulostaa hyvältä!).

      Poista
  4. Oih oih ja oih... kylläpä oli taas niin nautinnollisen ihanasti kirjoitettu postaus, kiitos tästä!

    Pudän paljon romaaneista, joihin täytyy keskittyä koko sielullan, palata joskus takaisinkin juuri äsken lukemaansa paremmin ymmärtääkseen. Luen juuri nyt sellaista kirjaa, Riikka Pelon Jokapäiväistä elämäämme. En voisi kuvitellakaan hotkaisevani kirjaa ahmien. Joistakin kirjoista on nautittava hitaasti, ainakin minä koen niin.

    Pamukin Lumi tuntuisi olevan kirja minun makuuni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos! <3 :)

      Minäkin pidän paljon juuri kuvailemasi kaltaisista romaaneista. Hitaat, keskittymistä vaativat lukukokemukset ovat usein juuri niitä, jotka jäävät parhaiten mieleen ja ovat nautinnollisimpia. Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme houkuttelee ja jännittää minua, mutta aion ehdottomasti lukea sen. Olen ajatellut että se voisi olla vuodenvaihteen kirjani, silloin on pitkät vapaat töistä ja aikaa lukea rauhassa. Saat sen kyllä kuulostamaan aivan upealta kirjalta, mitä se varmasti juuri onkin! <3

      Minäkin luulen, että Lumi olisi sinun kirjasi! Kokeile!

      Poista
  5. Pamuk on ollut lukulistalla iät ja ajat, mutta tuo ajanpuute.. Taidan nostaa tätä pari pykälää ylöspäin listalla. Muutenkin olen ollut vähän niukasti koneella, kun läppäri ns. menehtyi, ja pöytäkoneelle tuntuu olevan tunkua. Nyt taidan vähän lepuuttaa aivoja työasioista, tosin työpisteellä ;-) eli duuneja on taas jatkettava.
    Paranemisia sinne,
    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, kiitos! <3 Olet ollut mielessä! :)

      Ja Pamukia kannattaa kyllä nostaa ylemmäs pinossa. Tämä Lumi on ymmärtääkseni miehen poliittisin romaani, ja ne muut ovat vähän toisenlaisia, mutta ainakin minulle tämä upposi ihan mainiosti vaikken yleensä kauheasti politiikasta kaunokirjallisuudessa välitäkään. Toivottavasti löydät sopivan raon lukea tätä kirjailijaa, se kannattaa! :)

      Poista
    2. Noin vähän asian ulkopuolelta, mutta Turkkiin liittyen.. Oletko lukenut Elif Shafakia? Rakkauden aikakirja oli jotain aivan käsittämättömän hienoa. Suhtauduin siihen (turhaan) vähän varauksella. Jos sinulla on vielä edessä sen lukeminen ensimmäistä kertaa, niin olen suorastaan vähän kateellinen - tosin ihan hyvällä ja ystävällisellä tavalla :-)
      Heli

      Poista
    3. Heli, en vielä, vaikka olen monesti ajatellut että pitäisi - pari kirjailijan teosta olisi jo hyllyssä lukuvuoroaan odottamassa, toinen niistä on juuri tuo Rakkauden aikakirja! Arvasit varmaan että nyt se pompsahti lähelle lukulistan kärkeä?! :D Kiitos painavasta suosituksesta! <3

      Poista
  6. Olen niin odottanut, että tämä kirja vain saapuisi minulle;) Miksei kukaan tajua?

    Selvästi pidit paljon, vaikka kirja vaatikin osansa: Niin vahvat kirjat tekevät ja saavatkin tehdä.

    Olen kurkkuani myöten täynnä naisten aseman heikkoutta Turkissa ja etenkin sen heikkouden vähättelyä, mutta miten voisinkaan olla lukematta kirjaa, johon rakastuin heti jo nimeen ja kanteeen. Tekstistäsi iloskeni myös huomaan, että lumi on todellakin roolissaan kirjassa.

    Jään nyt elämään joulun toivossa ja ellei joulun tontut minua tällä armahda, taidan tilata kirjan netistä heti tammikuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä olisi sinun kirjasi ilman muuta! Toivottavasti saat tämän pian jostain! :)

      Tämä on tosiaan vahva kirja, se vaati osansa ja jätti jäljen, ja siitä olen iloinen. Olen miettinyt kirjaa ja etenkin päähenkilö Ka'ta tosi paljon vieläkin - mietinkin että tämä olisi loistava lukupiirikirja, tästä olisi ihanaa saada keskustella jonkun kanssa. :)

      Minuakin sieppaa tuo naisen heikko asema niin monissa maissa. Pamuk kirjoittaa tosi rohkeasti ja kaunistelematta, ja luinkin jostain että hän on saanut tappouhkauksia tekstiensä vuoksi, ja muuttanut kai osin siitäkin syystä asumaan Yhdysvaltoihin. En ihmettele yhtään! Ja lunta tässä romaanissa on niin paljon, ettei ehkä ikinä missään. Ihan sinun kirjasi siis! :)

      Kaunista viikonloppua sinne! <3

      Poista
  7. Kuinka mielenkiintoista. Raskassoutuinen ei houkuttele, tosin sekin on tulkittavissa eri tavoin eri lukijoiden kesken. Esim. Näkymätön silta oli minusta raskassoutuinen, kun taas monet ovat lukeneet sen nopeasti ja ahmaisten, ja itse taistelin kirjan kanssa pitkän tovin. Jokin lumessa kiehtoo... Sanakin on jo niin kaunis. Minä pidän lumesta, kunhan se pysyy KOHTUUDESSA. Minulle riittäisi juuri sen verran, että maa peittyy ja on talvisen näköistä. Poliittinen puoli tässä arveluttaa, mutta tuo Joelin maininta taas herättelee jotain... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, totta - kaikki on niin subjektiivista, etenkin kun lukukokemuksista puhutaan. :) Sanotaanko näin että Lumen kanssa lukeminen ei jäänyt kertaakaan ihan tosissaan takkuamaan, vaan ne minusta raskassoutuisetkin kohdat olivat omalla tavallaan vetäviä. Eikä minulle tullut kertaakaan semmoinen tunne että loppuisi jo, vaikka tämä melkoinen järkäle onkin. :D Se poliittinen puoli minuakin arvelutti, mutta toisaalta on ihan eri juttu (ainakin meikäläiselle) lukea eksoottisen ja levottoman Turkin politiikasta kuin vaikkapa Suomen 80-luvun sisäpoliitikasta. :D Kyllä minä tätä sinulle lähtisin suosittelemaan, ja kun kokeilet, kerro heti mitä mieltä olet tuosta Haahtela-vertauksesta...! :D

      Poista
    2. PS. Luin kerran jostain, että äidinkielenopettajat ovat valinneet lumi-sanan Suomen kilen kauneimmaksi sanaksi. Latinalaisessa Amerikassa se taas on suosittu nainen nimi eikä tietenkään tarkoita siellä ainakaan ainesanaa 'lumi'. Lumi kiehtoo edelleen ja 4-ever niin paljon, että virallistan sen vielä sukunimekseni.

      Poista
    3. Leena, en osaa oikein edes ajatella sinua muuna kuin Leena Lumina (vaikka tiedänkin ettei se ole oikea sukunimesi), joten sen vaihto sukunimeksesi kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...