maanantai 11. marraskuuta 2013

Erkka Filander: Heräämisen valkea myrsky


Erkka Filander: Heräämisen valkea myrsky (Poesia, 2013. 61 sivua.)

On kesäaamu
  jossa suuret ikkunat seisovat vapaina nurmikolla.
Eteisessä avaan ilohuutojen höyhenet kuin lakanan, 
kohtaan avarien huoneiden käytöstavat.

Ympärilläni aukio joka kerää valoa kuin vettä
istun nurmikolla,
talo ei varjosta.
Näkemisen kupoli vielä puolillaan unta.

Myönnän, etten ollut kuullutkaan Erkka Filanderin esikoisrunokokoelmasta ennen Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkuutta. Kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa ehdokkaiden haastattelua, mutta Filander puuttui joukosta - kilpailun nuorin ehdokas, vain 19-vuotias Filander, oli messujen aikaan Roomassa. Miehen runokokoelman kuvaus herätti kuitenkin mielenkiintoni. Kiinnostukseni heräsi toden teolla viimeistään siinä vaiheessa, kun Kirsin kirjanurkassa käytiin keskustelua syksyn palkintoehdokkuuksista, ja kommenttikentässä Jäljen ääni -blogin Penjami mainitsi Filanderin esikoisen olevan "yksi tämän kirjavuoden tapauksista" ja että esikoisehdokkaita valitessaan "raati on ollut hyvin hereillä". Minulle nuo olivat niin painavat suositukset, että runojen ystävänä oli pakko ottaa selvää, mikä tämä Filander on miehiään.

Ja ettei kesällä ole loppua aamujen alkaessa
        vihreällä nuotilla ja iltojen loppuessa
             ylpeään läsnäoloon, kehot tuntevat toisensa
          huoneiden lävitse, ylpeinä kuin patsaat
joista kasvaa tammia ja silmissä suihkulähteet.

Tämän juttuni kirjankansikuva on oikeastaan aivan vääränlainen. Kirjasta olisi pitänyt ottaa kuva alkukesän aamuauringossa kylpevässä puutarhassa. Kuvassa pitäisi olla omenapuun kukkia ja valkovuokkoja, kirjan taustalla pitäisi näkyä vanha valkoinen puutalo ja puutarhan perällä soliseva puro. Mutta mistäs taiot tuommoisen näkymän marraskuun pimeydessä, mahdoton homma. Tai ei sittenkään - ei Filanderille. Mies vie runoillaan lukijan kesän lämpöön, loihtii mieleen vahvoja mielikuvia, maisemia ja tunnelmia.

Oksien alta kerään talvehtineen puutarhatuolin 
jonka ruoho luovuttaa vastentahtoisesti 
aivan kuin sen tyhjällä penkillä vielä joku istuisi.

Näkymätön loisto valtaa pihat ja polut,
sen voi tuntea iholla 
ja riemu purkautuu sinusta kuin sormet 
aukirävähtävästä nyrkistä.

Heräämisen valkea myrsky ei ole oikeastaan runokokoelma, vaan kuin yksi kaunis pitkä runo, joka kertoo oman tarinansa. Se on kuin auringossa kylpevä ihanan pitkä ja raukea kesäpäivä. Siitä kuvastuvat nuoren ihmisen sydän täynnä iloa, elämisen ja olemassaolon riemua, kupliva elämänjano sekä kaikkivoipainen tunne siitä, että elämä jatkuu ikuisesti ja kaikki on mahdollista. Ihminen on kuin suuri malja, joka pelkää täyttymistään, mutta tulvii jo sisäänpäin. Teos on taidokas paketti nuoruuden elinvoimaa, ihmisen harmonista rinnakkaiseloa luonnon kanssa ja lumoavan kauniita hetkiä.

Väsymys valahtaa yltäsi
kuin kylpyvesi.
Olet kulkenut pitkän matkan suljetuissa silmissä,
katseessa vielä hetken silmäluomien maisemat.

Kauniiden tunnelmapalojen ohessa Filander haastaa lukijansa kepeään mutta älykkääseen leikkiin. Välillä runot muuttuvat niin vertauskuvallisiksi, etten ymmärrä, poloinen - putoan kyydistä ja olen hämilläni. Esimerkiksi kun istun katolla, lasken vesille avaimia, / lasitaloja ja lihaksikkaita hallusinaatioita. / Ne purevat nilkkojani kuin koiranpennut, / rakastavat, / eikä pilvitie ole täynnä. Kaunista, mutta voih - en ymmärrä sanaakaan! Kunnes Filander ojentaa taas auttavan kätensä ja tarjoilee eteeni jotain tuttua, saan otteen ja pääsen takaisin tuohon kauniiseen maailmaan.

Unettomuuden jälkeen aamu, rätisevä tietoisuus,
kaikki näkemäni viivästyy maatessani pihalla.
Kireyden ja raukeuden jännite,
rajojen enkelit, luulin teitä kirsikkapuiksi,
siipienne kukat löivät ilmaa,
te jotka seisotte siinä missä aallot
        syöksyvät toisiinsa
            toisiinsa palaten.

Heräämisen valkeassa myrskyssä ilma tuoksuu ilolta, tai vastasyntyneeltä, kuin kallio sateen jälkeen. Se on runsasta kultaa lehtien läpi. Äänet ovat kuin aurinkoa vesilasissa, musta kahvi herättää virallisesti uuteen päivään, ja talo kehrää katonrajaansa mustarastaita. Aamu on valmistautumista uuteen iltaan. Illat ovat sinisiä, niiden viileydessä lämmittävät ystävyys, puihin kiinnitetyt soihdut ja viini, joka on juojaansa vanhempaa. Teoksen lukemisesta tulee hyvä olo, sillä Filanderilla on nuoruudestaan huolimatta - tai ehkä juuri siksi? - kyky pukea sanoiksi kaikki se kauneus, mitä maailmalla voi parhaimmillaan olla tarjottavanaan. Heräämisen valkean myrskyn luettuani tunnen käyneeni lähellä oivallusta jostain isommasta. Hieno, kaunis kirja!

Ullakon pyöreässä ikkunassa talon silmässä.
Joinakin päivinä silmät sadeseinän tummentama tie.
Kieli tuulessa itsekseen soiva pullonkaula.
Kävelyä yössä jossa meri ja rantakallion puut.
Haukotuksen äänekkyydessä kosketus sisältäni.
Ja yhtäkkiä lahden yllä
niin kirkas tähti
ettet uskalla kääntää sille selkääsi.

8 kommenttia:

  1. Tunnistin omasta lukukokemuksestani hyvin tuon mitä kerrot siitä, kuinka välillä putoaa runon nopeassa tempossa "kärryiltä" - mutta jo seuraavassa hetkessä tulee kuva tai kaksi, joihin saa tartuttua ja matka jatkuu. - Itselleni yksi hyvän runokokoelman piirre on se, että se kestää lukemista. Uskon, että Filanderin esikoiseen palaan vielä monesti. Ja vaikka marraskuun apeudessa kesä tuntuu kaukaiselta, toivoa kukkivista omenapuista ja kesän lämmöstä on hyvä pitää mielessä. Kun ensi vuoden keväällä luonto aloittaa aina yhtä ihmeeltä tuntuvan kiihkeän kukoistuksensa, aivan varmasti otan kirjan esille ja uppoan heräämisen valkeaan myrskyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penjami, juuri noin! Ja noita tipahtamisia ja kompasteluja tuli (ainakin minulle) melko useinkin, mutta lopulta ne eivät haitanneet ollenkaan, sillä lukukokemuksesta jäi kuitenkin kaikkiaan hyvä tunne. Ja samat sanat, sinun laillasi uskon tämän kokoelman kestävän useita lukukertoja. Parhaimmillaan tämä varmasti onkin juuri keväällä ja alkukesästä. Tätä olisi ihanaa lukea vaikkapa kukkivan omenapuun alla.

      Poista
  2. Oi, kirjoitat tästä(kin) kirjasta niin kauniisti, Sara! Silmäilinkin tätä jo sähköisenä versiona ja ajattelin, että houkuttelevalta kuulostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos! <3 Tämä on tosi kaunis runokirja, ja uskon että tämä sopisi sinulle paremmin kuin hyvin. Ota ihmeessä tämä lukuun!

      Poista
  3. Voi, miten kaunista! En pelkkien runonäytteiden perusteella heti arvaisi kirjoittajaa 19-vuotiaaksi nuoreksi mieheksi. Ihastuttavan epätyypillistä ja yllättävää, siis.

    Täytyy kyllä tutustua tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, eikös olekin? Tuo viimeinenkin katkelma on ihan itkettävän ihana. Enkä minäkään ikinä arvaisi kirjoittajaa noin nuoreksi runojen perusteella, niin kypsää ja viisasta Filanderin teksti on.

      Niin täytyy, sinun kyllä ihan ehdottomasti jos jonkun! Minä taidan joutua ostamaan oman kappaleen. Minulla on kirjastolaina, ja nyt kun Filander voitti HS:n palkinnon, taitaa kirjasta alkaa tulla varauksia. Enkä ole vielä valmis luopumaan siitä. :)

      Poista
  4. Kiitos - näin hieman jälkujunassa - tästä tekstistä ja noista runo-otteista. Olen lukenut otteet moneen kertaan. Minusta kirja kuulostaa juuri sellaiselta, että se _pitää_ ostaa omaksi, että tuollaisiin tunnelmiin voi piipahdella aina halutessaan. Toistaiseksi taidan kuitenkin tyytyä siihen, että varaan joskus tässä oikein kunnolla aikaa ja tutkin teosta Poesian sivujen PDF:n kautta. Mahtavaa lukijan palvelua nuo teos-PDF:t!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, samat sanat: minäkin haluan tämän omaan hyllyyni, sillä tämä on teos, johon haluaa palata. Ensimmäisellä kerralla tämä piti lukea yhtä kyytiä loppuun asti, mutta sen jälkeen on ollut malttia lukea otteita sieltä täältä ihan rauhassa. :) Ja totta, todellakin mahtava juttu nuo PDF-tiedostot. Luulisin että moni sellainenkin tulee tutustuneeksi tähän (ja muihinkin Poesian teoksiin), joka ei muuten tulisi vartavasten ostaneeksi tai lainanneeksi kirjastosta runoteosta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...