Kirjastopäivä.

Vapaapäivän kunniaksi kävin tänään tekemässä jokaviikkoisen kirjastoreissuni, joka on aina vapaapäivieni kohokohta. Vietin aikaa kirjastossa rauhassa, nautiskellen. Rakastan kirjaston hyllyjen välissä kiertelyä, kirjojen hypistelyä ja niiden vaivihkaista nuuskuttelua. Erityisesti vanhat kirjat pehmeiksi kuluneine sivuineen ovat ihania, niitä on niin moni pitänyt käsissään, seurannut silmillään sanoja, käännellyt sivuja ja lumoutunut niiden tarinoista.

Tänään raahasinkin kirjastosta melkoisen kasan luettavaa, suurin osa varauksia jotka saapuivat lähes samaan aikaan (mikäköhän siinä muuten on, että aina kun teen kirjastosta vähän enemmän varauksia kerralla, saan suurimman osan varauksista parin päivän sisällä, vaikka varaushetkellä yhdestä kirjasta olisi vain yksi varaus ennen minua, ja toisesta kolmekymmentä...??). Onneksi kaikissa on kuitenkin normaali kuukauden laina-aika, joten saan toivottavasti suurimman osan luettua laina-ajan puitteissa mikäli lainoja ei voi uusia.

Tänään sain käsiini siis seuraavat uutuudet: Rebecca Stottin Korallivarkaan (jossa on aivan mielettömän kaunis kansi!), Suzanne Collinsin Nälkäpelin (en oikeastaan lue scifiä mutta tämän kirjan juoni vaikutti niin kiinnostavalta että haluan ehdottomasti lukea tämän), John Verdonin Numeropelin (tätä kirjaa olen odottanut kiihkeästi, haluan mahdollisimman pian päästä tämän kimppuun), Leila Meachamin Ruusut (tätä kirjaa kehuttiin hiljan jossain naistenlehdessä ja kiinnostuin...) sekä Elizabeth Gilbertin Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin (minulla on yöpöydällä Gilbertin Eat Pray Love odottamassa vuoroaan, se pitää lukea ennen tätä jatko-osaa).



Luin tänään aamulla loppuun Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -novellikokoelman A Touch of Dead. Tällä hetkellä minulla on kesken seuraavat kolme kirjaa:


Hillin kauhuromaani The Woman in Black on vielä ihan alkuvaiheessa, mutta vaikuttaa varsin hyvältä! Heti ensimmäisistä sivuista alkaen kirjassa on sumuisen mystinen, vähän painostava tunnelma, siis juuri sellainen kuin hyvässä kauhukirjassa pitääkin olla. Auringon aseman erikoinen kieli on tuottanut minulle kovasti hankaluuksia, olen jo kertaalleen lukenut sen yli puolivälin mutta sitten alkoi tökkimään, ja nyt olenkin lukenut välillä kaikkea muuta. Mutta tänään tekee mieleni lukea jotain kaunista ja lyyristä, eli tänään taidan lukea iltalukemisena juuri Auringon aseman, uudelleen alusta loppuun. Myös Pieni lankakauppa on ensimmäisten sivujensa jälkeen saanut jäädä yöpöydälle pölyttymään, aloin lukea sitä Marian Keyesin mainion esikoisromaanin päätyttyä, ja Keyesin tykityksen jälkeen Pienen lankakaupan teksti tuntui suorastaan unettavalta ja puuduttavalta. Aion kyllä lukea senkin loppuun kun aika on kypsä. Näiden lisäksi kuuntelen äänikirjana Eppu Nuotion Kostoa.

Ennen kuin pääsen tämänpäiväisten uutuuksien kimppuun, aion kuitenkin lukea seuraavat kirjat:


L. J. Smithin Korpinmusta on oikeastaan "vahinkokirja". Olin tehnyt kirjastoon varauksen kirjasta joskus aikoja sitten, ja sittemmin ostanut saman kirjan ulkomailta englanninkielisenä. Englanninkielinen pokkari on jo miltei luettu (se on ollut minulla reissuissa lentokonekirjana ja lienee nytkin jossain käsilaukussa) mutta olin unohtanut perua tämän suomennoksen varauksen. Kun kirja sitten tuli, ajattelin lukea senkin (jo ihan sulovileenimäisen periaatteen vuoksi: olen maksanut siitä varausmaksun joten onhan siitä nautittava koko rahan edestä! :D). Kivirähkin Riihiukko on Lukupiiri-blogin kuukauden kirja josta ensin ajattelin että taidan jättää väliin, eipä taida olla yhtään minun tyyliseni kirja. Törmäsin kirjaan kuitenkin tänään kirjastossa, ja ensimmäisen sivun luettuani jouduin pyörtämään puheeni. Kiinnostuin, ja kirja lähti mukaani. Lukupiirin keskustelu kirjasta alkaa 10.4. joten yritän saada kirjan luettua ennen sitä. Yli tuhatsivuinen Shantaram on ehdottomasti lukulistallani seuraavien joukossa, odotin tätä kirjaa pitkään ja olen jo kauan palanut halusta päästä lukemaan tätä Intiaan sijoittuvaa järkälettä.

Eli tämmöisiä kirjoja olisi luvassa tämän kirjablogin keväässä. Nyt lähden keittämään ison kupillisen teetä ja... lukemaan! :)

Kommentit

  1. On tosiaan jännä juttu, miten kaikki varaukset tupsahtavat aina samaan aikaa:) Sain Ruusut joskus lahjaksi, mutta en kauheasti kiinnostunut kirjasta vaan kierrätin sen eteenpäin äidilleni. Äiti kehui kirjaa kovasti, joten ehkä mun pitää kumminkin tarttua kirjaan. Odotan sinun mielipidettäsi kirjasta.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että innostuit lukupiiri-kirjasta! Mie löysin sen antikvariaatista halvalla, kuten myös tuon Korallivarkaan.

    VastaaPoista
  3. Susa P.: Minua houkuttelee Ruusut -kirjassa jo sen muhkea koko (750 sivua, pidän paksuista kirjoista, niissä on omanlaistaan lukemisen meininkiä :D) ja tapahtumapaikkana Texas. Vähän erilaista amerikkalaista, ainakin toivottavasti.

    Hanna: Aivan yllätyin että Riihiukko olikin ihan erilaisen oloinen mitä olin kuvitellut! Nyt oikein odotan että pääsen lukemaan sitä! :) Ja samalla tulee maailmanvalloituksessa valloitettua Viro!

    VastaaPoista
  4. Näyttääpäs herkulliselta kirjavuorelta!:) Sitten vain lukemaan, ja minä jään odottelemaan arvostelujasi mm. kirjoista Numeropeli (tykkäsin itse kovasti), Pieni lankakauppa (ei oikein iskenyt minuun) ja Nälkäpeli (minusta tuli fani).

    VastaaPoista
  5. Eikös vaan näytäkin? :) Numeropelin ja Nälkäpelin (hassua miten samankaltaiset nimet noilla kirjoilla on!) suhteen minulla on kovat odotukset, Pieni lankakauppa ei ainakaan alkuvaiheessa ole onnistunut vakuuttamaan... Mutta kunnon arvosteluja tulossa heti kun saan kirjat luettua! :)

    VastaaPoista
  6. Ihania kirjalainoja! Pieni lankakauppa, Korallivaras ja Numeropeli kiinnostavat, samoin arviosi Nälkäpelistä, sillä tykkäsin siitä. Ei mikään mestariteos ja niin päin pois, mutta kiva nuortenkirja.

    VastaaPoista
  7. Niin on! :) Kirjastoreissun jälkeen on aina ihanaa vielä kotona hypistellä lainattuja kirjoja ja suunnitella missä järjestyksessä voisin ne lukea. Tosin luen pitkälti fiilispohjalta, ja vaikka kuinka suunnittelen lukujärjestystä, saatan kuitenkin muuttaa mieltäni moneen kertaan ja alkaakin lukea jotain ihan muuta.

    Ja en tosiaan yleensä jaksa lukea scifiä mutta Nälkäpelin juoni vaikutti tosi kiinnostavalta, ja lisäksi niin moni on kehunut sitä että haluan lukea sen. :)

    VastaaPoista
  8. Luin juuri eilen loppuun Gilbertin Tahdonko?. Se oli vähän pettymys, koska olin pitänyt tosi paljon Eat, Pray, Lovesta. Nämä ovat kuitenkin niin erilaisia keskenään. Mutta oli siinä hyvääkin, pyrin bloggaamaan näistä pian!

    VastaaPoista
  9. Sitä päivitystä odottelen kovasti! :) En ole kovinkaan monesta blogista bongannut kumpaakaan noista kirjoista. Muutama kaveri on kehunut Eat, Pray, Love -kirjaa, mutta jatko-osaa en tiedä toistaiseksi vielä kenenkään tuttuni lukeneen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit