maanantai 4. heinäkuuta 2011

Eppu Nuotio: Loppu


Eppu Nuotio: Loppu (Otava, 2011. 223 sivua.)

Pettymys naulaa Piin kuluneeseen sametilla päällystettyyn 70-luvun nojatuoliin. Hän ei pääse ylös siitä, hän istuu vain, tuntee jousen painavan iskiashermoa vasemmassa kankussa. Hän istuu kainalot hikisinä, reidet toisiinsa liimattuina ja hengittää aina vain raskaammaksi käyvää huoneilmaa. Hän istuu vaikka hänen pitäisi kävellä juuri nyt ovelle ja lähteä. Zersenay Kiprop ei tiedä mitä sanoa, hänen tyttärensä on äkkiä hänen edessään ja vuosia olisi paljon kiinni kirittäviksi. Zersenay Kiprop on vaivaantunut, mutta ei niin vaivaantunut kuin Pii. Pii ajattelee vain yhtä asiaa: että he ovat pettymyksiä toisilleen.

Pii Marin -sarjan päätösosassa Nuotio kuljettaa kolmea tarinaa rinnakkain. Ensinnäkin ovat Pii ja hänen isänsä Zersenay Kiprop. Edellisissä osissa Pii on poliisimiehensä Juha Heinon kanssa tutkinut ahkerasti tansanialaisen isänsä kohtaloa, miehen, jonka on luultu kuolleen jo vuosikymmeniä sitten. Lopulta Piille selviääkin että isä elää, voi hyvin ja asuu Tansaniassa. On aika tavata hänet. Pii lataa tapaamiseen valtavan määrän odotuksia, mutta kun isä ja tytär lopulta kohtaavat, tilanne on vain vaivaannuttava ja osapuolet pettymyksiä toisilleen. Pii huomaa että isän puolelta on turhaa odottaa lämpöä, kiinnostusta ja kiintymystä tyttäreen jota mies ei ole koskaan tavannut.

Samaan aikaan Suomessa Juha Heino tutkii kahden kadonneen henkilön kohtaloa. Toinen henkilöistä on hämärän oloinen yrittäjä joka muun muassa tekee asuntokauppoja. Toinen kadonnut on nelikymppinen perheenäiti, joka on ollut kaupungissa miehensä kanssa viettämässä romanttista parisuhdeviikonloppua. Heinon päässä herää kysymys: liittyvätkö nämä kaksi katoamista toisiinsa?

Ja sitten on nuori lapsiperhe, joka ostaa asunnon Piin ja Heinon naapuritontilta. Asunto on toteutunut unelma, johon on sijoitettu kaikki rahat, haaveet ja odotukset. Ennen pitkää perhe alkaa kuitenkin sairastella lakkaamatta, ja vääjäämättä käy selväksi että talo onkin kammottava homepesä. Kun pariskunta yrittää ottaa yhteyttä talon heille myyneeseen mieheen, käy ilmi että mies on kadonnut jäljittämättömiin.


Sarjan edelliset osat olivat mielestäni loistavia, ja odotinkin tältä päätösosalta paljon. Kirja osoittautui kuitenkin melkoiseksi pettymykseksi, ikävä kyllä. Kirjan kolme tarinaa jäivät loppujen lopuksi aivan irrallisiksi, ja henkilöhahmot tuntuivat ohuilta ja persoonattomilta. Jopa päähenkilöt Pii ja Juha olivat jotenkin väsähtäneen oloisia. Tuntui kuin tästä kirjasta olisi puuttunut se puhti jota vielä etenkin viidennessä kirjassa oli yllin kyllin. Jännitystä Lopussa ei ollut nimeksikään.

Olisin kaivannut mainiolle sarjalle napakampaa lopetusta, mutta tämä kirja oli jotenkin ihan levällään.

Myös SusaKirsi Hietanen ja Mari A. ovat kirjoittaneet Lopusta.

6 kommenttia:

  1. Niinpä ,iso pettymys oli, jonkinlainen antikliimaksi oikeastaan. Olikohan sovittu, että kirjoja täytyy tulla tietty määrä vai miksi tämä ylipäätään piti julkaista? Harmi, koska pari muuta osaa on ollut ihan kohtyy hyviä.

    VastaaPoista
  2. Blogissani on sulle haaste :) ei liity kirjoihin kylläkään mitenkään.... :D

    VastaaPoista
  3. Olen varmaan ainoa joka piti Lopusta enemmän kuin joistain muista sarjan kirjoista :D Hometalotarina taisi kiinnostaa sen verran...

    VastaaPoista
  4. Kirsi H., sanopas muuta. Aiemmat osat antoivat odottaa Lopulta paljon, mutta kirja oli kyllä selkeästi sarjan huonoin.

    Nonnu, ok, pitääkin tulla Nonnulaan kurkkaamaan! :D

    Norkku, Lopusta tykänneet taitavat olla aika harvassa, mitä olen blogikirjoituksia ja muita arvoita kirjasta lukenut. :) Mutta hienoa että kirjalla on niitäkin lukijoita jotka siitä ovat pitäneet!

    VastaaPoista
  5. Minulla on kaksi edellistäkin vielä lukematta, hankittu on, mutta jotenkin en saa aloitettua.

    VastaaPoista
  6. Villiviini, niitä kahta edellistä voin kyllä lämmöllä suositella, minusta juuri ne kaksi olivat koko sarjan parhaat kirjat! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...