Doris Lessing: Kesä ennen pimeää
Doris Lessing: Kesä ennen pimeää (Tammi, 2007. 330 sivua. Alkuteos The Summer Before the Dark, 1973. Suomentanut Irmeli Sallamo.)
Kun kaikki olisi takanapäin, hän ei varmastikaan olisi halunnut asioiden tapahtuvan toisella tavalla, mutta etukäteen hän ei olisi osannut tehdä tällaista valintaa, sillä siihen hänellä ei ollut kokemusta eikä mielikuvitusta. Eikä hän voinut haluta tapahtuvaksi sitä mikä oli edessä, vaikka hän seisoikin puun alla tarjotin kädessään ajatellen: Kaikki vain jatkuu jatkumistaan! Sehän se väärin onkin, minun pitäisi nyt pystyä näkemään jotain, ymmärtämään jotain, minun pitäisi voida valita jonkinlainen toimintaohjelma.
Valita? Milloin minä mitään valitsen? Olenko koskaan valinnut?
Kate Brown on 45-vuotias etelälontoolainen kotirouva, neljän täysi-ikäisen lapsen äiti ja menestyvän neurologin vaimo. Viimeiset kaksikymmentäviisi vuotta elämästään hän on huolehtinut perheestään ja kodistaan jättäen omat tarpeensa varsin vähälle huomiolle. Naisen avioliitto on vakaalla pohjalla - niin kauan kuin Kate on valmis katsomaan miehensä syrjähyppyjä läpi sormien. Miehen pettäminen on sivistynyttä ja hienovaraista, vaimon huomioon ottavaa, ja sen Kate kaikessa hiljaisuudessa hyväksyy.
Kunnes tulee päivä, jolloin Kate saa huomata jäävänsä yksin koko kesäksi: mies on usean kuukauden työmatkalla Yhdysvalloissa, ja kaikki neljä lasta omilla matkoillaan ympäri maailmaa. Perhe vuokraa talonsa kesäksi ja äiti muuttaa yksin pieneen vuokrahuoneeseen. Puoliksi portugalilaiselle Katelle tarjoutuu kiinnostava työtilaisuus portugalin kielen tulkkina YK:n ravintokongressissa Lontoossa. Nainen päättää ottaa työn vastaan, ja huomaa ensimmäistä kertaa vuosiin ajattelevansa itseään, nauttivansa roolistaan itsenäisenä, työssäkäyvänä naisena. Hän hoitaa työnsä esimerkillisesti ja Lontoon kongressi poikii uuden työtilaisuuden, tällä kertaa vastaavanlaisessa kongressissa Istanbulissa. Kate pakkaa laukkunsa ja lähtee Turkkiin.
Turkissa hän tapaa huomattavasti itseään nuoremman amerikkalaismiehen, 32-vuotiaan Jeffreyn. Kate ihastuu mieheen ja uuteen vapauden tunteeseen, ja lähtee hetken mielijohteesta uuden rakastajansa mukana kiertelemään Espanjaa. Kesäinen Andalusia on kuuma ja kiihkeä, sen rannoilla soi kitara ja meri kimmeltää. Isojen kaupunkien näennäisen vapaasta ilmapiiristä huolimatta epäsovinnainen pariskunta herättää paheksuntaa vanhoillisissa espanjalaisissa. Matkan ensimmäisinä päivinä Jeffrey kuitenkin sairastuu vakavasti ja koko matkan luonne muuttuu ratkaisevasti, Kate huomaa jälleen toimivansa äidin roolissa, hän hoitaa ja hoivaa nuorta miestä. Miehen sairaudesta huolimatta he jatkavat matkaa busseilla kohti sisämaan pikkukyliä. Lopulta Jeffrey on niin sairas että pariskunta joutuu majoittumaan useiksi viikoiksi pieneen köyhään kylään. Siellä Katen silmät avautuvat, hän näkee todella ensimmäistä kertaa todellista köyhyyttä.
Espanjan-matka osoittautuu Katelle pian myös matkaksi syvälle omaan itseensä; hän katselee itseään ikään kuin ulkopuolelta ja alkaa pohtia omaa sovinnaista käytöstään, lähestyvää keski-ikää, naisen rooleja, naiseutta ylipäänsä, asemaansa omassa perheessään, asemaansa vaimona ja äitinä, asemaansa hyvin toimeentulevana brittinä. Hän näkee yö toisensa perään symbolista unta hylkeenpoikasesta; unessaankin hän hoivaa, yrittää pelastaa jotakin, etsii, ja pelkää kulkevansa väärään suuntaan. Lopulta myös Kate itse sairastuu, ja viimeisillä voimillaan hän lentää takaisin Lontooseen.
Tästä romaanista on jotenkin tavattoman vaikeaa kirjoittaa mitään, vaikka lukemisesta on jo muutama viikko ja olen pohdiskellut kirjaa paljon sen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen Lessingiltä lukemani romaani, enkä oikein vieläkään tiedä, mitä ajatella.
Ensimmäisenä huomioni ja mielenkiintoni herätti kirjan tavattoman kaunis kansi. Alkaessani lukea Kesää ennen pimeää minulla ei ollut juurikaan odotuksia kirjan suhteen, vaan ryhdyin lukemaan sitä avoimin mielin ja suurella uteliaisuudella. Sain miltei heti huomata, että Lessingin kirjoitustyyli vaati hetken totuttelua, sillä ainakin tässä romaanissa kirjailija käyttää paljon sulkeita, lauseita lauseiden sisällä, ajatuksia ajatusten sisällä. Tämä teki lukemisesta hitaampaa ja tarinaan syventymisestä vaikeampaa. Saman teki myös miltei olematon pääluku- ja kappalejako; romaani on jaettu viiteen lukuun päähenkilön kulloisenkin sijainnin mukaan, muuten koko teksti on yhtä pötköä ilman hengähdystaukoja. Tämä kaikki sai minut kuvittelemaan teoksen olevan Lessingin alkupään tuotantoa, mutta pikaisesti asiaa googleteltuani sain huomata olevani pahasti väärässä; Kesä ennen pimeää on varsin tuotteliaan Lessingin 25. teos.
On kuitenkin selvää että tämä on niin sanottu älykäs lukuromaani. Teksti on varsin vahvaa ja pohdiskelevaa, ja Kesä ennen pimeää on monella tapaa hyvin intensiivinen teos. Jotta kirjaa voisi todella arvioida, sitä on pakko tarkastella oman aikakautensa perspektiivissä. Vaikka nykypäivänä keski-ikää lähestyvän perheenäidin syrjähyppy ja suhde nuorempaan mieheen ei tunnu ajatuksena kovinkaan ennenkuulumattomalta, varmasti tämä teos on ilmestyessään 70-luvulla ollut rohkea ja epäsovinnainen. Kirjan päähenkilön ratkaisut ovat myös varmasti olleet puhuttavia ja paheksuttaviakin, etenkin vanhoillisessa Britanniassa.
Romaanissa naiseutta ja naisen rooleja pohditaan monipuolisesti. Teos on myös hieno kuvaus siitä miten mieli voi järkkyä. On mielenkiintoista seurata ensin fyysisesti sairastuneen Katen tasapainottelua mielen terveyden ja sairauden rajamailla. Ennen kaikkea Kesä ennen pimeää on kuitenkin mielestäni kiinnostava ajankuvaus 70-luvun Euroopasta ja erityisesti Britanniasta, jossa köyhyys ja työttömyys olivat todellisuutta, ja nuoriso vaati asioihin ja elinolosuhteisiin muutosta. Tarina sisältääkin 70-lukulaisia anarkistisia tuulahduksia, aavistuksia yhteiskunnallisista muutoksista,sekä vanhoillisen brittiläisen luokkayhteiskunnan kivijalan horjumista.
Brittiläisten vanhempien tytär Doris Lessing on syntynyt Persiassa (nyk. Iran), asunut lapsuutensa Rhodesiassa (nyk. Zimbabwe), ja muuttanut 18-vuotiaana Iso-Britanniaan, jossa hän asuu edelleen. Kirja tuntuu kuitenkin tyyliltään vahvasti amerikkalaiselta, eikä ollenkaan tyypilliseltä brittiläisen kirjallisuuden edustajalta. Kirjaa lukiessani jouduinkin monesti muistuttamaan itseäni että tapahtumat sijoittuvat Lontooseen ja muualle Eurooppaan, eivätkä Yhdysvaltoihin vaikka lukiessa tuntuikin siltä.
Kesä ennen pimeää jätti minut varsin ristiriitaisiin tunnelmiin. Toisaalta ajattelin lähes koko romaanin ajan, ettei tämä ehkä ole ihan minun kirjani, mutta kuitenkin ahmin sitä sivu sivulta enkä olisi missään nimessä jättänyt kirjaa keskenkään. Päähenkilö Katekin oli ristiriitainen hahmo. Aluksi ärsyynnyin suunnattomasti naisen suorastaan marttyyrimaisesta olemuksesta, mutta tarinan edetessä huomasin suhtautuvani naisen itsetutkiskeluun ja käytökseen myötämielisemmin. Tämä oli vahva lukukokemus, se jätti minut uinuvaan espanjalaiseen pikkukylään ja lontoolaiseen vuokrahuoneeseen, ja päästäkseni niistä pois tarvitsin tarpeeksi vahvan seuraavan teoksen, kuitenkin jotain aivan erilaista. Tämä teos ei päästä lukijaansa helpolla.
Vaikutuinko tästä kirjasta? Ehdottomasti. Ymmärsinkö teoksen vahvuudet ja ansiot? Luulisin niin. Mutta pidinkö tästä kirjasta? Siihen en osaa vieläkään vastata. Lessingiltä haluaisin kuitenkin lukea vielä ainakin romaanit Viides lapsi, Parempien ihmisten lapsi ja Kultainen muistikirja.
Totally British -haaste / Commonwealth
Doris Lessing ei sytytä minua tuleen. Olen yrittänyt useaan ottseeseen hänen useaa romaaniaan ja vain kuuluisa ja varsin järkyttävä Viides lapsi on tullut luettua useampaankin kertaan. Lessingin tyylissä on jotain tylsää MINULLE.
VastaaPoistaMarguirite Duraskin käyttää välimerkkejä miten huvittaa, rikkoo säääntöjä, käyttää erikoista kieltä, mutta se kieli alkaa soida minussa...
Tämänkin kirjan juoni on kiehtova, kun sinä kerrot sen, mutta tiedän, että jos luen tuon kaiken Lessingin kertomana, ikävystyn kuoliaaksi. Elämä on liian lyhyt kirjoillle, jotka eivät kiinnosta, kun kaikkia kiinnostaviakaan ei ehdi millään lukea tällä puolen sateenkaarta.
Sinäkin vaikutat hieman hämmentyneeltä...enkä yhtään ihmettele.
Se, että kirja jätti sinut ristiriitaisiin ja mietiskeleviin tunnelmiin, kertoo siitä, että se on vaikuttava ja vahva romaani. Moni hyväkin kirja voi jättää niin tyytyväisen olon, ettei kirja kykene herättämään ajatuksia ja Lessing selvästi pystyy.
VastaaPoistaOlen itse lukenut Lessingiltä vain Viidennen lapsen, mutta sain yhdeltä tuttuavaltani kaikki (?) viisi Väkivallan lapset-sarjan romaania. Odottelen sellaista Lessing-oloa tarttuakseni niihin. Ihan vielä ei ole aika. :)
Tämä vaikuttaa kiinnostavalta! Lessing on niitä kirjailijoita, joihin olen pitkään halunnut tutustua, mutta vielä ei ole yhtään hänen teostaan osunut sopivalla hetkellä kohdalle.
VastaaPoistaLeena, ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Ei Lessingistä ainakaan tämän kirjan perusteella tullut uutta lempikirjailijaani, vaikka kirjasta vaikutuinkin. Ja totta, olen edelleenkin kovin hämmentynyt tästä kirjasta. :) En lukisi tätä enää uudelleen, mutta toisaalta en koe että olisin tuhlannut aikaani kirjan kanssa, tai että harmittelisin sen lukemista. Väkinäiseltä sen lukeminen ei tuntunut, mutta silti se ei välttämättä ollut ihan minun kirjani... Ristiriitaista, tiedän!! :)
VastaaPoistaKatja, vaikuttavuuden ja vahvuuden allekirjoitan kyllä, ja kirja todella herätti ajatuksia. Silti minun tuli vähän typertynyt olo (ei välttämättä pelkästään hyvällä tavalla), enkä tosiaan oikein vieläkään tiedä mitä tästä kirjasta ajatella. :) Ehkä olin odottanut nobelistilta jotain ihan muuta, ja Lessing onnistuikin vetämään maton altani. Viidenneltä lapselta erityisesti odotan paljon. Saapa nähdä miten käy...
Jum-Jum, en varsinaisesti uskalla suositella tätä, ainakaan ihan varauksetta. Ehkä tämä ei ainakaan ole välttämättä se paras romaani jolla aloittaa Lessingin tuotantoon tutustuminen. Tai no, en ole lukenut kuin tämän yhden, joten mikäpä minä olen sanomaan. :) Minulle tämä kirja kuitenkin jätti varmaankin ristiriitaisemmat tunnelmat kuin mikään muu kirja tänä vuonna, ja kuitenkin haluan lukea Lessingiltä lisää, joten eiköhän tällä kirjalla kuitenkin ehdottomasti ole ansionsa. :)
Huh, kommenttini ovat niin sekavia että sekin jo varmaan kertoo tästä kirjasta ja sen vaikutuksista jotain. :D
Olen lukenut vasta Viides lapsi Lessingiltä ja siitä vakuutuin kovasti. Sen verran, että poimin kirpputorilta mukaan häneltä sen Parempien ihmisten lapsen sekä Eloonjääneen muistelmat. Jossain vaiheessa täytyy tutustua siis paremmin hänen tuotantoonsa.
VastaaPoistaMinua on kiinnostanut pitkään lukea Lessingiä, mutta ehkä aloin tuntea jotain kummaa vastahakoisuutta Nobelin jälkeen. Tekstisi perusteella huomaan, että Lessing todella taitaa olla tietyn tunnetilan vaativa, aivan kuten Katja kommentissaan sanoi.
VastaaPoistaEn tiedä tulenko lukemaan tätä Lessingiä, mutta kyllä minä joskus häntäkin. Sait minussa herätettyä kiinnostuksen, mutta tuntuu että tämä tarvitsisi aikaa, ei mitään bussissa lukemisen meininkiä.
Kiitos kiinnostavasta tekstistä, Sara!
Susa, minä taas odotan kovasti Viidennen lapsen lukemista. Heti tämän perään en uskalla enkä edes halua, ja toivon myös että se olisi tekstillisesti ja tyyliltään vähän erilainen kuin tämä Kesä ennen pimeää. Lessingin muihin kirjoihin törmää tosi harvoin kirjablogeissa, olisi tosi mielenkiintoista lukea arvioita muistakin hänen teoksistaan kuin vain Viidennestä lapsesta.
VastaaPoistaLinnea, ihan totta. Lessingin teksti vaatii tietynlaisen vireen ja tunnetilan, ja myös rauhan lukea, ainakaan tätä kirjaa ei oikein olisi voinut lukea ihan pienissä pätkissä. Hassu olo, kun toisaalta haluan kovasti lukea lisää naisen tuotantoa, ja toisaalta tämä teos ehkä nosti tutustumiskynnystä hivenen ylöspäin. :)
Kiitos Linnea! <3
Minäkin kiinnitin huomiota kauniiseen, haikeatunnelmaiseen kanteen! Kuten kommentissasi totesitkin, Lessingin kirjoista on aika vähän kirjoituksia blogeissa, paitsi tuosta Viidennestä lapsesta, joka on ainoa lukemani Lessing.
VastaaPoistaKiinnostava aihe tuossa kirjassa; ilmeisesti kuitenkin vähän raskaslukuista tekstiä. Viides lapsikin on ikään kuin pitkä novelli, sillä siinä ei ole yhtään lukuja tai muitakaan taukoja tekstissä.
Maria, kansi tosiaan on kaunis ja houkuttelee lukemaan. :)
VastaaPoistaAihe oli kyllä mielenkiintoinen. Ja siinäkin piili yksi kirjan ristiriidoista, että tavallaan se oli vähän raskaslukuinen ja -soutuinen teos, ja tavallaan yllättävänkin sujuva. Luvuttomuus teki kyllä lukemisesta raskaampaa, olisin kyllä kaivannut edes jonkinlaisia kappalejakoja tekstiin.
Kiitos vinkistä! Viides lapsi -teoksen jälkeen jäi pieni halu tutustua Lessingin teoksiin paremmin. En vain tiennyt oikein mihin tarttua. Jos vaikka tähän. Sen verran kiinnostavalta tämä kuulosti!
VastaaPoistaMorre, olisikin mukavaa jos lukisit tämän, olisi tosi mielenkiintoista kuulla mielipiteesi!
VastaaPoistaEn tosiaan lukisi tätä kirjaa enää uudestaan, mutta oli tämä lukemisen arvoinen teos ja olen iloinen että luin tämän. Suosittelen pienellä varauksella. :)