John Verdon: Numeropeli

John Verdon: Numeropeli (Gummerus, 2011. 573 sivua. Alkuteos Think of a Number, 2010.)

Uskotko kohtaloon? Minä uskon, sillä luulin, etten näkisi sinua koskaan enää - ja sitten eräänä päivänä olitkin siinä. Muistin kaiken: miltä kuulostat, miten liikut ja varsinkin miten ajattelet. Jos sinua kehotettaisiin ajattelemaan jotain lukua, tiedän mitä lukua ajattelisit. Etkö usko? Todistan sinulle asian. Ajattele jotain lukua alta tuhannen, ensimmäistä, joka juolahtaa mieleesi. Kuvittele luku mielessäsi. Nyt näet, kuinka hyvin tunnen salaisuutesi. Avaa pieni kirjekuori.

Dave Gurney on jäänyt varhaiseläkkeelle työstään New Yorkin poliisin murharyhmässä. Yllättäen hän saa yhteydenoton entiseltä opiskelutoveriltaan, Mark Melleryltä, joka vetää henkisen kasvun instituuttia New Yorkin osavaltion rauhallisessa pikkukaupungissa, Peonyssa. Mellery on alkanut saada merkillisiä uhkailukirjeitä, joissa viitataan kirjoittajan tietävän arkaluontoisia asioita miehen menneisyydestä ja tuntevan Melleryn niinkin hyvin että lähettäjä osaa lukea tämän ajatuksia. Ensimmäisessä viestissä Melleryä pyydetään ajattelemaan mitä tahansa lukua yhden ja tuhannen väliltä. Kun Mellery avaa kirjeen mukana tulleen toisen, pienen kirjekuoren, löytää hän sieltä ajattelemansa numeron: 658.

Gurney kiinnostuu mystisestä tapauksesta ja runomittaan kirjoitetuista uhkausviesteistä ja lupaa auttaa Melleryä, joka puolestaan ei halua tehdä viesteistä rikosilmoitusta poliisille. Ei kuitenkaan kestä kauaakaan, kun Mellery löytyy raa'asti murhattuna kotinsa takapihalta. Murhapaikalta löytyvissä jäljissä ei ole mitään järkeä, ja sekä poliisi että Gurney ymmärtävät olevansa tekemisissä todella älykkään murhaajan kanssa, joka pitää poliiseja pilkkanaan. Paikallisen poliisin pyynnöstä Gurney jatkaa tapauksen tutkimista. Lopulta selviää ettei Mellery olekaan tekijän ensimmäinen uhri, eikä ainoa joka on saanut vastaavanlaisia uhkausviestejä. Kilpajuoksu kylmähermoisen sarjamurhaajan kanssa on alkanut.


Verdonin esikoisjännäri oli kovastikin makuuni, luin kirjan muutamassa päivässä juhannusviikonlopun aikoihin, vaikka tein samalla pitkän yövuoroputken töissä - suorastaan ahmin kirjaa aina kun mahdollista. Kirja lähti etenemään tasaiseen tahtiin koukuttaen vahvasti heti alkuvaiheesta lähtien, ja lopulta tarina juoksi kuin hirvi eikä kirjaa voinut laskea käsistään. En olekaan pitkään aikaan lukenut tämän tyyppisiä, älykkäitä jännäreitä ja Numeropeli tuntuikin erityisen kekseliäältä ja mukaansatempaavalta. Kirjaa on joissain arvioissa kehuttu myös vauhdikkaaksi, mutta sitä se ei mielestäni varsinaisesti ollut - romaanin vahvuudet olivat enemmänkin sen älyllisellä puolella.

Ainoa kevyt ärsytyksen tunne kohdistui päähenkilö Dave Gurneyn vaimoon. Nainen tuntui nokkeluudessaan epäuskottavalta, hän tuntui hoksaavan monia murhaajaan liittyviä pikkuasioita edes isommin päätään vaivaamatta, vaikka lauma poliiseja ja muita tutkinnan ammattilaisia oli aivan ymmällään. Nainen oli muutenkin jotenkin... tympeän oloinen.

Muuten henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja pidin myös siitä miten Gurneyn henkilökohtaista elämää ja menneisyyttä valotettiin lukijalle pikkuhiljaa. Jo Numeropeliä lukiessa alkoi tuntua selvältä ettei tämä jää viimeiseksi Dave Gurney -romaaniksi, ja näin onkin; kirjalle on jo kirjoitettu jatkoa. Gurney on uusi, miellyttävä jännärisarjan päähenkilö; kerrankin poliisi jolla ei ole alkoholiongelmaa (!), joka on visusti naimisissa ja tekee vapaa-aikanaan taidetta (sarjamurhaajien muotokuvista).

Kokonaisuutena tämä kirja oli laadukas ja viihdyttävä jännitysromaani, juuri sopivaa kesälukemista. Jään mielenkiinnolla odottamaan Verdonin seuraavaa romaania Shut Your Eyes Tight, jonka suomennos julkaistaan ensi vuoden alussa.

Numeropelin ovat lukeneet ja arvioineet myös Sonja, Rachelle, Cathy ja Teresita.