keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys


Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys (WSOY, 2010. 298 sivua. Alkuteos La solitudine dei numeri primi, 2008)

Alkuluvut ovat jaollisia vain ykkösellä ja itsellään. Ne ovat omalla paikallaan äärettömässä luonnollisten lukujen jonossa, muiden tavoin kahden luvun välissä, mutta askeleen niitä edellä. Ne ovat epäileviä, yksinäisiä lukuja, ja siksi ne olivat Mattian mielestä ihmeellisiä. Joskus hän ajatteli, että ne olivat joutuneet tuohon lukujonoon vahingossa, jääneet siihen vangiksi kuin helmet kaulanauhaan. Toisinaan hän taas epäili, että ne olisivat mielellään olleet kuin muutkin, ihan tavallisia lukuja, mutta että jostain syystä ne eivät pystyneet siihen.

... alkulukujen joukossa on joitakin vieläkin erikoisempia lukuja. Matemaatikot kutsuvat niitä alkulukukaksosiksi: ne ovat alkulukuja, jotka ovat lähekkäin, melkein peräkkäin, sillä niiden välissä on aina parillinen luku, joka estää niitä koskettamasta toisiaan.

Mattia ajatteli, että hän ja Alice olivat sellaisia, alkulukukaksosia, yksinäisiä ja hukassa, lähekkäin, mutta eivät riittävän lähekkäin voidakseen todella koskettaa toisiaan.

Pieni Alice pakotetaan laskettelukouluun, ja rinteessä tapahtuneen onnettomuuden jälkeen hänen toinen jalkansa vammautuu pysyvästi. Onnettomuus saa aikaan muitakin arpia kuin ne mitkä näkyvät päälle; teinivuosinaan Alice sairastuu anoreksiaan. Mattia puolestaan elää lapsuutensa vaikeasti kehitysvammaisen kaksoissiskonsa varjossa. Matkalla luokkatoverin syntymäpäiväjuhlille Mattia jättää siskonsa puistoon ja tämä katoaa. Mattia kantaa syyllisyyden taakkaa loppuelämänsä, sulkeutuu kuoreensa ja alkaa viillellä itseään.

Vuodet kuluvat, Alice ja Mattia päätyvät samaan kouluun, ja sattumat johdattavat heidät toistensa luo. Heidän välilleen kasvaa syvä yhteys ja ystävyys, he ovat yhtä vaikka kulkevatkin jatkuvasti toistensa ohi. Vaikka elämä tuntuukin välillä epätoivoiselta räpiköinniltä, toisen olemassaolo on se asia mikä saa pysymään pinnalla uppoamatta.

Lukiovuodet olivat olleet avoin haava, joka oli kummastakin tuntunut liian syvältä umpeutuakseen. He olivat rämpineet noiden vuosien läpi hengitystään pidättäen; Mattia torjui maailman ja Alice koki että maailma torjui hänet, ja kuten he olivat todenneet, siinä ei loppujen lopuksi ollut suurtakaan eroa. Heidän välilleen oli syntynyt epätäydellinen ja epätasapainoinen ystävyys, joka koostui pitkistä poissaoloista ja runsaasta hiljaisuudesta, tyhjästä puhtaasta tilasta, johon kummatkin saattoivat palata hengittämään aina kun  koulun  seinät kävivät liian ahtaiksi ja ahdistaviksi.

Aikuisuus vie kaksikon kauas toisistaan, Alice päätyy naimisiin ja huippuälykäs Mattia saa tutkijanpestin nimekkäästä yliopistosta Pohjois-Euroopasta. Ja taas kumpikin saa huomata että pienten, ohikiitävissä hetkissä tehtyjen valintojen mukaan koko elämä ottaa uuden suunnan ja seurauksia joutuu kantamaan mukanaan koko elämänsä.


En tiennyt tästä nuoren italialaisen fyysikon kirjoittamasta romaanista paljoakaan etukäteen, kirjan kansi ei varsinaisesti houkutellut ja kirjan nimikin tuntui ennen lukemista tieteellisyydessään kummalliselta ja luotaantyöntävältä. Olin varma että edessä on vaikeatajuinen ja yltiöpäisen filosofinen opus, jonka kahlaan läpi vähintäänkin pienesti tuskastuen. Kuinka väärässä olinkaan!

Romaani on vaivaton ja kuulas, miltei läpikuultava. Vaikka aiheet ovat ahdistavia, teksti ei sitä ole: niin kuin Alicen ja Mattian on helppo hengittää toistensa läheisyydessä, myös lukijan on helppo hengittää tätä tarinaa lukiessaan. Kirjaa lukiessa olo on unenomainen, kuin kelluisi vedessä. Itsensä tuntee sivustaseuraajaksi. Tarina soljuu eteenpäin kuin puro; kaikki vain on, asiat vain ovat.

Alice ja Mattia tuntuvat olevan kuin upoksissa, he elävät arkeaan ja selviytyvät päivästä toiseen, mutta omassa pienessä tilassaan, kuin eristyksissä muista, samean veden saartamana. Veden, jonka läpi auringonvalo siivilöityy ja näyttää tulevan kaukaa, toisesta ulottuvuudesta jossa oleminen on helppoa ja hengittäminen kevyttä ja vaivatonta.

Päähenkilöille toivoo salaa hyvää, mutta läpi tarinan on selvää ettei tämä ole niitä kirjoja joissa on onnellinen loppu, joissa asiat ratkeavat kuin itsestään ja kaikki järjestyy. Tämä ei mielestäni ole kuitenkaan traaginen tarina, vaan hyvin toteava, sielukas kertomus kahdesta ihmisestä. Päähenkilöiden rinnastaminen alkulukuihin on paitsi kaunista, myös nerokasta. Tarinan luettuaan kirjan nimikin avautuu ihan uudella tavalla, se ei olekaan tieteellinen nimihirviö, vaan haikeankaunis metafora.

Vaikka kirja oli kaunis ja vaikuttava, minua ärsytti itsessäni yksi piirre: takertuminen taas pieniin yksityiskohtiin. Oli nimittäin yksi asia joka minua jäi kirjasta vaivaamaan: Mattia lähtee siis Pohjois-Eurooppaan saatuaan sieltä tutkijanpaikan nimekkäästä yliopistosta. Kirjassa ei suoraan kerrota mihin maahan tai mihin kaupunkiin mies muuttaa, annetaan vain vihjeitä. Ollaan Pohjolassa (eli Pohjoismaissa), Mattia katsoo auringonnousua Pohjanmeren rannikolla, maksaa taksinsa euroilla. Mikä maa se siis muka on? Pohjoismaista Norja, Ruotsi ja Tanska sijaitsevat Pohjanmeren rannikolla, mutta niillä jokaisella on oma rahayksikkönsä, ei siis euroa käytössä. Mitä asiaa minä en tässä hoksaa? Oi miksi en osaa vain nauttia ja soljua tarinan mukana?

Alkulukujen yksinäisyyden ovat lukeneet myös Katjaanni.mMiia ja Sanna.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Italia

18 kommenttia:

  1. Tämä kuuluu minulla siihen laajaan "hamstrattu aikoja sitten kirjastosta mutta en ole vielä ehtinyt lukemaan" osastoon, mutta arviosi (ja eräpäivän...) perusteella tähän pitäisi tarttua piakkoin! Katjakin on tätä niin kauniisi kehunut.

    Tuo eurojuttu, varmaan Ruotsissa ja Norjassakin voi aika helposti maksaa euroilla, tulee ehkä vain hieman kallimmaksi? Tai sitten italialaiskirjailija ei ole ihan muistanut, mitkä maat euroon kuuluvat :).

    VastaaPoista
  2. Kirjoititpa lumoavasti Sara! Minulla on opiskelualan vuoksi pieni heikkous luonnontieteisiin liittyviin teoksiin.. :> Ja sait tämän kyllä kuulostamaan kiinnostavalta! Italiaankin on vähän ikävä Calvinon jälkeen. Korvan taakse, hm? Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Minä muistan tykänneeni tästä, luin sen viime vuonna. Tuota Pohjola-juttua en enää muista enkä silloinkaan pannut sitä merkille, mutta mielenkiintoista tosiaan! ;)

    VastaaPoista
  4. Maria, kyllä tämä kirja kannattaa lukea. :) Olisikin hauskaa kuulla sinun mielipiteesi tästä.

    Hih, tiedän että tuo eurojuttu on ihan epäolennainen asia, mutta en vain voi itselleni mitään, pilkunviilaaja mikä pilkunviilaaja. :) Ehkäpä se kertoo siitä ettei tämä kirja kuitenkaan ollut minulle niin huikea että olisin vain uponnut siihen mistään mitään välittämättä. Hieno lukukokemus se kyllä oli, sitä en kiistä, euroistakin huolimatta.

    Kävin eilen lainaamassa Jalosen Todistajan Brigitin talossa, en malttaisi millään odottaa että pääsen siihen käsiksi! :)

    VastaaPoista
  5. Linnea, kiitos ihana! <3 Ja tiedätkö, minusta tuntuu että sinä nauttisit tästä kirjasta! Ehdottomasti korvan taakse! :)

    Sanna, en löytänyt googlettamalla kuin Katjan arvion, nyt linkitänkin myös sinun kirjoituksesi omaani. :)

    VastaaPoista
  6. Tämä surumielisen kaunis romaani on jäänyt ihmeen vähäiselle huomiolle blogeissa, miksihän?

    Minulla tämän lukemisesta alkaa olla jo sen verran aikaa, että yksityiskohdat ovat häipyneet mielestä, mutta muistan pitäneeni tästä kovasti.

    Aihepiirissä oli paljon kaikenlaista rankkaa, mutta jonkinlainen hyväksyvä ja pientä ihmistä arvostava piirre aiheiden käsittelyssä piti tunnelman silti toiveikkaana.

    VastaaPoista
  7. Erja, totta. Hämmästyinkin googletellessani kirjasta kirjoitettuja arvioita, tai lähinnä niiden puutetta! Kirja on viime vuonna ilmestyneenä vielä suhteellisen tuore, mutta nyt jo unohduksiin painunut. Mikä sääli, teos ansaitsisi tulla luetuksi.

    Erittäin hyvin sanottu, tuo mitä totesit teoksen hyväksyvästä ja arvostavasta ilmapiiristä! Ja teemoista esimerkiksi koulukiusaus oli niin vahvasti kuvattu että nuorten kokemukset menivät ihon alle. Varmasti omakin kokemuspohja auttoi asiassa...

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, että luit tämän ja että pidit tästä. Minulle Alkulukujen yksinäisyys oli viime vuoden hienoimpia lukukokemuksiani. Tosiaan rankkateemainen kirja, josta jää kuulas ja aavistuksen kelluva olo. Pidin ihan hurjasti! Ja silti päähenkilöt eivät ole mitään miellyttäviä tai rakkaaksi tulevia.

    Muistan, miten minäkin lukiessani mietin, että mihin ihmeen maahan se Mattia oikein meni tutkijaksi, mutta toisaalta maan epäselvyys sopii mielestäni kirjaan: ehkä tuolla vieraalla pohjoisella maalla ei ollut merkitystä Mattialle? Tärkeää oli vain se, että sai olla poissa kotoa?

    Tälle soisi enemmän blogisavuja. Muistaakseni joku muukin kuin Sanna ja minä on kirjoittanut tästä, mutta kuka?

    VastaaPoista
  9. Katja, olit kirjoittanut tästä hienon arvion, kävin lukemassa sen kirjoitettuani omani. :) Ja aivan totta, tämän kirjan päähenkilöihin ei ole mitenkään luontevaa tai itsestään selvää ihastua ja kiintyä, kuten usein muiden kirjojen kohdalla enemmän tai vähemmän käy. Alicea ja Mattiaa vain jotenkin tarkkaili hiljaa sivusta.

    Ärsytän itseäni välillä kun olen lukiessani niin pikkutarkka yksityiskohtiin takertuja. Luen hitaasti ja silloin "haaviin jää" enemmän pikkuruisia epäkohtia tai epätarkkuuksia, kuin että jos lukisin reippaalla tahdilla tarinoita ahmien. Tässä kirjassa se ehkä hämmästytti siksikin, kun kaikki muu tarinassa oli niin matemaattisen tarkkaa. :) Mutta olet oikeassa, ehkä tuohon maan epäselvyyteen pitääkin suhtautua juuri niin ettei sillä ollut merkitystä Mattialle, eikä sillä pitäisi olla merkitystä lukijallekaan. :)

    Ihmettelinkin etteikö muka kukaan muu ole tästä mitään blogannut... Google ei löytänyt kuin sinut!

    VastaaPoista
  10. Olen nähnyt tämän kirjakaupassa ja kuvitellut nimen perusteella jotain kikkailevan tekotaiteellista... Rohkaisit tutustumaan tarkemmin!

    VastaaPoista
  11. Minäkin olen kaihtanut tätä juuri tieteellisfilosofis-tyylisen romaanin pelossa. Kiitos siis pelkojen hälventämisestä!

    VastaaPoista
  12. Hei, minä ilmoittaudun ainakin yhdeksi, joka tästä on blogannut, tosin jo viime elokuun lopussa. Olin kirjoittanut aika lyhyesti, pitänyt nähtävästi kirjan kielestä mutta tuskastuneeni päähenkilöihin :)

    Muistin kyllä muutenkin, että jonkinlaisen vaikutuksen kirja teki, mutta yksityiskohdat olivat jo mielestä haihtuneet. Huomaamme, että kannattaa siis pitää kirjablogia :)

    VastaaPoista
  13. Luru, juu ei tämä ole ollenkaan semmoista, vaan ihan "normaali" (joskin hieno) romaani. Hienoa jos kiinnostuit kirjasta, se kyllä ehdottomasti ansaitsisi lisää lukijoita!

    Morre, kirjan nimi on hämmentävän harhaanjohtava (siis kunnes kirjan lukee). Ei kannata kaihtaa, vaan lukea tämä kirja. :)

    Miia, kiitos kun ilmoittauduit, linkitän arviosi tekstiini! Ihmetyttää ettei Google välillä löydä kuin yhden tai kaksi kirjoitusta aiheesta vaikka niitä olisi enemmänkin, ja vaikka blogeissa olisi selkeästi kirjan kirjoittaja ja nimi jopa otsikoissa (eli ne sanat joilla ainakin minä arvioita haen).

    Joku muukin on maininnut saman tuskastumisen päähenkilöihin. :) Kävi minullakin kieltämättä joissakin kohtauksissa mielessä että tekisi mieli vähän ravistella heitä ja saada heihin eloa, saada heidät näkemään selvemmin tiettyjä asioita, mutta toisaalta minua ei kuitenkaan heidän olemuksensa enempää häirinnyt. Heitä vain jotenkin seurasi sivusta. :)

    VastaaPoista
  14. Minulla taas oli mielikuva, että luin tästä nimenomaan blogeista, ja myös kiinnostuin niiden kehuvien arvioiden perusteella. :) En ole kyllä vieläkään lukenut. Meinasin tilata tänään kirja-alesta, mutta hinta oli lähellä kymmentä euroa vielä tälle köyhälle liian suolainen. Joskus sitten, vaikka kirjastosta!

    VastaaPoista
  15. Karoliina, uskon että sinäkin pitäisit tästä kirjasta! :)
    Ja löytyihän niitä blogiarvioita sitten lopulta ainakin neljä, voi olla että lisääkin tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. :)

    VastaaPoista
  16. Minäkin löysin tämän blogistanian avustuksella - kirja kuului joululomalukemistoon ja pidin siitä kovasti.

    Erja kuvaa kirjaa hyvin: surumielinen ja jotenkin harmaasävyinen kirja rakkaudesta ja ystävyydestä. Siitä, miten joskus olemme väärään aikaan väärässä paikassa...

    VastaaPoista
  17. Valkoinen kirahvi, oletko blogannut tästä kirjasta? Jos olet, linkitän ilman muuta! :)

    Hyvin kuvailtu, kirja on tosiaan haikean surumielinen ja harmaansävyinen (hyvin sanottu!), mutta kuitenkin tavallaan kaunis ja raikas. Hieno teos!

    VastaaPoista
  18. Unohdin blogiini kirjoittaa tuosta samasta asiasta, mikä ärsytti minuakin!!! Ihmettelin myös tuota euro-asiaa, lisäksi sitä, että takakannessa puhuttiin siitä, että Mattia muuttaa eri mantereelle, joten luonnollisesti ajattelin koko ajan, että hän on mennyt Pohjois-Amerikkaan, mutta sitten muutkaan vihjeet eivät sopineet yhteen. Ehkä hän katosi mikä-mikä-maahan. :)

    Pidin tästä kirjasta paljon, ehkä jopa siitä, etten pitänyt päähenkilöistä kauheasti. He olivat silti uskottavia, ja kaiken mitä sanot tuosta tekstin kuulaudesta allekirjoitan täysin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...