Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia (Karisto, 2011. 183 sivua.)

Minua kutsuttiin Nimettömäksi, mutta tiesin, että minulla oli joskus ollut oikea nimi, se nimi jonka vanhempani antoivat, kun synnyin. Minä ajattelin sitä usein, yritin muistaa.

Nimetön on nuori tyttö, hän elää koiransa Jacobin kanssa Varjojen maassa. Kauan sitten maahiset löysivät heidät metsästä, puun juurelta, eksyneinä ja muistinsa menettäneinä. Entisestä elämästä Nimetöntä muistuttavat vain kyky nähdä unia ja itkeä suolaisia kyyneleitä, sekä pieni avain joka roikkuu tytön kaulassa. Varjojen lain mukaan eksyneiden kuuluu elää nimettöminä kunnes he ovat unohtaneet entisen elämänsä ja lakanneet kaipaamasta ihmisiä ja asioita menneisyydestään. Unohdettuaan eksyneet saavat uuden maahisnimen ja heille pidetään juhla jonka myötä heidät liitetään Varjojen kansaan. Mutta Nimetön ei ole ollut valmis luopumaan unistaan, kyyneleistään tai avaimestaan.

Eräänä päivänä aamuhämärissä Nimettömän luokse saapuu hänen ystävänsä Tamir, joka on löytänyt metsästä tytölle kuuluvan vaatteen; takin, joka on kudottu hienoimmasta villisilkistä. Tyttö ymmärtää takin olevan avain hänen menneisyyteensä ja hän päättää lähteä etsimään ihmisiä jota tietäisivät jotain takista - ja samalla hänestä itsestään. Edessä on suuri seikkailu, pitkä matka kohti Orientiaa. Matkalla Nimetön törmää monenlaisiin vaaroihin, hän kohtaa häijyjä suohuurulaisia, ilkikurisia kultakorentoja ja sympaattisia maapulliaisia, sekä tapaa Suojeluksen, joka tuntuu jotenkin hämärästi tutulta...

Tämä kauniskantinen nuortenkirja oli varsin viehättävä klassinen fantasiateos. Ellilän luomaan fantasiamaailmaan oli helppoa ja vaivatonta uppoutua heti tarinan alusta alkaen. Kirjan kohderyhmänä lienevät ala-asteikäiset lapset ja nuoret, ja mielestäni tämä kirja on erityisesti mainio johdatus fantasiakirjojen maailmaan, jos se maailma ei ole jo ennestään tuttu. Tosin toki tämä sopii myös enemmänkin fantasiaa lukeneille nuorille. Teoksen kieli oli paikoin jopa runollisen kaunista ja tarina soljui eteenpäin sujuvana ja koko ajan lukijan kiinnostuksen ylläpitäen.

Minun oli lukiessani helppoa samaistua Nimettömään jopa näin aikuisena, olen itsekin ollut nuorimpana lapsena (vanhempien sisarusten mennessä jo omia menojaan) hyvin omissa oloissani viihtyvä pieni tyttö jolle oma koira on ollut yksi maailman rakkaimpia aarteita, kuten kirjassa Jacobkin oli Nimettömälle. On myös halki vuosien ollut tuttua kaivata jotain mitä itsekään ei tiedä eikä osaa nimetä. Kirjassa kaipaus oli haikeankaunista ja jatkuvasti läsnä, se loi tapahtumille sopivasti mystiset puitteet.

Orientia paikkana toi mieleeni C. S. Lewisin Narnian tarinassa Velho ja leijona. Kuten kaunis Narniakin oli lumottu valkean velhon toimesta ja kärsi ikuisesta talvesta, myös Orientiassa oli samankaltaisia ongelmia: aiemmin vauraassa ja kukoistavassa maassa oli nyt aina kylmää, kansa oli köyhää, kasvit olivat kuolleet ja kuihtuneet ja Orientiasta oli hävitetty kaikki eläimet. Teoksesta huokui muutenkin vaikutteita kuuluisimmista fantasiaklassikoista, kuitenkin niin että tarina tuntui viehättävästi omanlaiseltaan.

Eksyneet näkevät unia on kaunista, klassista fantasiaa, jonka juuret ovat syvällä sadussa. Voisin hyvin kuvitella ostavani kirjan lahjaksi jollekin kymmenvuotiaalle tytölle (tai miksei pojallekin), ja uskon että moni nuori lukija nauttii kovasti tästä pohjimmiltaan lämpimästä ja kauniista tarinasta, joka sisältää sopivassa määrin myös jännittäviä hetkiä sekä samaistuttavan, rohkean ja sitkeän päähenkilön joka antaa esimerkkiä peräänantamattomuudesta ja omiin unelmiinsa uskomisesta.

Kirjan ovat lukeneet myös Sinisen linnan Maria, Kirsi kirjanurkassaan, Peikkoneito, Vinttikamarin Ahmu sekä Villasukka kirjahyllyssä.