torstai 7. heinäkuuta 2011

Jane Green: Anoppiahdistus


Jane Green: Anoppiahdistus (Karisto, 2010. 387 sivua. Alkuteos The Other Woman, 2004.)

"Meitä oli kolme tässä avioliitossa..."

Muistan kun katselin, kuinka prinsessa Diana pyöritteli suuria, murheellisia silmiään katsoessaan kameraan ja sanoessaan surullisen kuuluisiksi tulleet sanansa, ja ihmettelin, mitä kummaa hän oikein höpisi ja miten hän onnistui olemaan niin uskomattoman dramaattinen.
Nyt, muutama viikko ennen omia häitäni, tiedän täsmälleen, mitä hän tarkoitti. Tässä on vain se ero, että minä en joudu tuskailemaan rakastajattaren vaan matriarkan takia.

Ellie on kolmekymppinen nainen, joka on menettänyt äitinsä jo lapsena ja vieraantunut isästään vuosien myötä. Hän on tottunut elämään yksinäisen suden elämää, kunnes tapaa Danin, kiltin ja kunnollisen miehen, jonka kanssa yhteinen elämä, naimisiinmeno ja perheen perustaminen alkavat tuntua luonnolliselta seuraavalta vaiheelta elämässä. Danilla on kiinteä perhe, äiti, isä, veli ja sisko, ja aluksi Elliestä on ihanaa päästä osaksi oikeaa perhettä, saada elämäänsä äiti ja sisaruksia joita hänellä ei ole ollut. Anoppikokelas Linda osoittautuu kuitenkin varsinaiseksi matriarkaksi, hän vaatii saada järjestää pariskunnan häät mieluisikseen, puuttuu kaikella tapaa nuorenparin elämään ja tekemisiin, ja soittelee pojalleen monta kertaa päivässä. Kun Ellie ja Dan saavat ensimmäisen lapsensa, ongelmat kärjistyvät.


Olen tottunut pitämään Jane Greeniä luotto-chick lit -kirjailijanani Marian Keyesin ja Sophie Kinsellan ohella. Olen lukenut Greeniltä lähes kaiken suomennetun, luettujen listaltani löytyvät romaanit Netti@deitti, Avioliittoallergia, Vauvakuume, Vieraissa vuoteissa, Roolit vaihtoon ja Kirjaflirttiä, joista jokaisesta olen pitänyt, joistakin paljonkin. Tämä kirja olikin yllättäen huikea pettymys, jota luin puoliväkisin vaikka chick litin pitäisi olla kesäisen kepeää, sujuvaa ja helppoa. Tarina lähti vetämään vasta sivun 250 paikkeilla, siihen asti luin sitä hampaat irvessä ja kärsin jopa pahemman asteisesta lukujumista. Ja kyllä, olen huono jättämään kirjoja kesken! :)

Vaikka Anoppiahdistus (voi miten vihaankaan Greenin kirjojen suomenkielisiä nimiä!) onkin kirjailijan seitsemäs teos, se tuntuu huonolta esikoiselta, raakileelta. Henkilöt jäävät etäisiksi, ja vaikka aiheesta varmasti olisi saanut kirjoitettua herkullisesti, Green ei ole siinä onnistunut; tarina jää pinnalliseksi ja tapahtumat irrallisiksi, koko romaani on jotenkin vailla puhtia. Päähenkilö Ellie on tavattoman ärsyttävä, itsekeskeinen ja lapsellinen, näkemyksissään kypsymätön ja mustavalkoinen. Anoppiahdistuksen lukeminen saa aikaan nimensä veroisen reaktion, kirjan huonous alkaa nimittäin ahdistaa!

Jos kirjasta on haettava jotain positiivista, tulee mieleen sen hienoinen yllätyksellisyys, tarina ei ole ehkä aivan niin ennalta-arvattava kuin chick lit -kirjat yleensä. Toinen positiivinen asia on tapahtumien sijoittuminen aina niin ihanaan Lontooseen, jonka kuvailu kirjassa paikoitellen onkin matkakuumetta nostattavaa.

Rakastan tällaisia päiviä. Kun Lontoossa paistaa aurinko, maailmassa ei ole mitään paikkaa, jossa olisin mieluummin. Pitäkää Etelä-Ranskanne, Karibianmeren saarenne, piilopaikkanne Mallorcalla - minä rakastan Primrose Hilliä auringonpaisteessa.

Näin kökköä kirjaa en kyllä ihan rehellisesti voi suositella kellekään. No, sainpahan tästä yhden pisteen TB-haasteeseen, tosin jonkun hyvän lukuromaanin parissa sekin piste olisi irronnut huomattavasti helpommalla. :) Tämän kirjan on lukenut myös Cathy Humisevalla harjulla.

Totally British -haaste / British Chick Lit

4 kommenttia:

  1. Jane Greenin tuotanto on kuulunut minun Chicklit-kuningattariin Marian Keyesin jälkeen, ennen Sophie Kinsellaa. Mutta Kinsellaan olen jo lopen kyllästynyt tai ennemminkin Rebecca-himoshoppaajaan ja myös Greenin kirjojen kohdalla taitaa olla aika ajanut jo ohi...

    VastaaPoista
  2. Minullekin Marian Keyes on ehdoton numero ykkönen, ehkä jopa parempi kuin chick litin klassikko Helen Fielding. :) Ja samoja tuntemuksia on minullakin, Kinsellan Himoshoppaajat eivät oikein jaksa enää kiinnostaa, ja tämä kirja aiheutti sen että taitaa aika paljon vettä virrata Tammerkoskessa ennen kuin tartun seuraavaan Greeninkään kirjaan...

    Kinsellalta minulla on lukematta pari yksittäistä teosta (Salaisuuksia ilmassa ja Muistatko minut) ja Keyesiltä lukematta on suurin osa naisen kirjoista, joten onneksi tässä on kuitenkin vielä paljon hyvää luettavaa edessä päin. Kyllä ihminen tarvitsee chick litiä aina silloin tällöin! :)

    VastaaPoista
  3. Minulla on kammottava kokemus Jane Greenin kirjasta; luin häneltä Hiekkalinnoja ja petyin kovasti! Se oli ensimmäinen häneltä lukemani kirja, enkä ole sen jälkeen kokenut minkäänlaista mielenkiintoa lukea toista. Olisiko sittenkin niin, että vanhemmat kirjat ovat parempia...

    Minulle Marian Keyes on ehdoton ykkönen. =D Kinsella tulee sitten kaukana, kaukana perästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen että Greenin vanhempi tuotanto on parempaa! Oma Green-suosikkini on Kirjaflirttiä, siitä tykkäsin niin paljon että voisin hyvin lukea sen joskus uudestaan. Jos siis haluat jossain kohtaa antaa Greenille uuden mahdollisuuden, suosittelen tuota kirjaa. :)

      Marian Keyes on tosiaan huikea! Minulla on vielä monta Keyesin kirjaa lukematta, pitäisikin lukea nyt kesän kunniaksi jokin niistä. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...