Kirjallisia maisemia -haaste.

Lumikko haastoi taannoin Meijerielämää -blogissaan lukijat miettimään kirjallisia maisemiaan. Haaste kuului näin:

"Heitänpä minäkin haasteen kirjabloggaajille ja muille himolukijoille: olisi hauskaa, jos innostuisitte esittelemään sen maantieteellis-kirjallisen ympäristön, jossa itse olette parhaiten viihtyneet - parhaine kirjailijoineen ja/tai kirjoineen tietysti.


Löytyvätkö suosikkinne Euroopasta ja jos, niin mistä päin? Jos koette pohjoisamerikkalaisen kirjallisuuden läheisemmäksi, niin oleskeletteko mieluiten itärannikon älykkökaupungeissa, Syvässä etelässä, Keskilännessä vai kenties Kanadassa?


Ehkä henkinen kotinne löytyy venäläisestä kirjallisuudesta? Vai sijaitseeko rakkain kirjallinen kolkkanne sittenkin latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa tai Afrikassa? Entä kotimaisen kirjallisuuden ystävät: kaupunki vai maaseutu?"

Tämä haaste meinasi mennä minulta ihan ohi silmien, onneksi bongasin linkin haasteeseen Marian Sinisen linnan kirjastossa, jossa Maria itse on kirjoittanut aivan mahtavan haastevastauksen ja asettanut siten muiden haastevastausten riman todella korkealle! :) Luin haasteen eilen illalla ja koko eilisen illan ja alkuyön mietin suorastaan kuumeisesti minulle rakkaita kirjallisia maisemiani.

Minun kirjallinen sielunmaisemani vetää selkeästi Brittein saarille, Iso-Britanniaan ja Irlantiin (eipä taida olla kovinkaan suuri yllätys niille jotka blogiani ovat aiemmin lukeneet :). Britannia on minun sydämeni ja sieluni koti, jonne vereni vetää sekä oikeassa elämässä että kirjallisuudessa. Britanniassa rakastan sekä maaseutua että kaupunkeja, ja kaikkia aikakausia. Muun muassa Agatha Christien maaseutukuvaus on erityisen sykähdyttävää.

Jaksan lukea loppuun huonommankin kirjan jos se sijoittuu Britanniaan, ja varsinkin jos se sisältää paljon paikkaan liittyvää kuvausta. Jos kirjassa kuvaillaan Britanniaa onnistuneesti, siitä lukeminen voi parhaimmillaan olla suorastaan pakahduttavaa. Tällä hetkellä minulla on kesken Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö, jonka Wales -kuvaus on juuri niin pakahduttavaa että mieleni tekisi vain puristaa kirjaa rintaani vasten ja huokailla. Kirja on muutenkin loistava ja minulle niin täydellinen että haluan lukea sen loppuun täydellisenä päivänä, nautiskella hiljaa jokaisesta sanasta.

Walesin kuvat täältä.

Tässä riittää katseltavaa: kotipiha, lampolan sininen katto ja sen takana laitumet, kauempana Tor-y-gwynt, lammaskatraamme ja Walesin taivas.
Tämä ei kuitenkaan ole näköaloista komein. Vaan se joka aukeaa harjulta, vanhalta karjamajalta. Siellä on oma linnani. Sammaleinen, tuulinen linnakkeeni. Säntäsin sinne selkeinä päivinä, siinä toivossa että erottaisin kaukaisuudessa utuisen Cardiganinlahden.

(Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö, s. 22)

Myös Skotlannista jaksaisin lukea loputtomiin. Viime aikojen upeimpia Skotlanti-kuvauksia ovat olleet Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan kolme ensimmäistä kirjaa, Muukalainen, Sudenkorento ja Matkantekijä. Lähden itse tänä kesänä käymään Skotlannissa ja olen ajatellut matkan yhteydessä lukea joitakin eri puolille Skotlantia sijoittuvia kirjoja, esimerkiksi Denise Minan Garnethill (sijoittuu Glasgowiin), Ian Rankinin Ristinolla (sijoittuu Edinburghiin) ja Jude Deverauxin Ylämaan laulu (sijoittuu kai jonnekin Pohjois-Skotlannille nummille). Myös Susan Fletcherin Noidan rippi on lukulistallani, mutta sitä en ota mukaan matkalle, muuten istuisin vain hotellissa lukemassa (odotukset kirjan suhteen ovat selkeästikin korkealla :).

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Vedin onnellisena keuhkoihini ylänköilmaa, joka oli huumaava sekoitus kanervaa, salviaa ja vihmaa yhdistettynä savun ja paistetun sillin tuoksuihin, jotka leijuivat sieraimiini kulkiessani mökkien ohi. Kylä sijaitsi loivassa rinteessä ylämaalle tyypillisen jyrkän, rosoisen kallion kupeessa. Tien varteen ripotellut mökit olivat sieviä. Sodanjälkeinen yltäkylläisyys näkyi hiljakkoin maalatuista rakennuksista, ja pappilakin, jonka täytyi olla ainakin satavuotias, oli saanut notkahtaneiden ikkunanpuitteidensa ympärille kirkkaankeltaisen värin.

(Diana Gabaldon: Muukalainen, s. 32)

Lontoo on minulle äärettömän rakas kaupunki jossa käyn muutaman kerran vuodessa. Lontooseen sijoittuvaa kirjallisuutta olen lukenut paljon. Monesti hyvä chick lit-kirjallisuus sijoittuu Lontooseen. Myös rakastamieni salapoliisikirjallisuuden klassikkohahmojen, Agatha Christien luoman Hercule Poirotin sekä Arthur Conan Doylen luoman Sherlock Holmesin seikkailut sijoittuvat useimmiten vanhan Lontoon kaduille.

Hän kiristi vauhtia, kunnes olimme kuroneet suunnilleen puolet välimatkasta umpeen. Sitten, yhä sadan metrin päässä, seurasimme ystäviämme Oxford Streetille ja edelleen Regent Streetiä pitkin. Kerran he pysähtyivät tutkimaan kaupan näyteikkunaa, ja Holmes teki samoin. Hetkeä myöhemmin häneltä pääsi pieni tyytyväinen huudahdus, ja seuratessani hänen katsettaan näin ajurin vaunut, joissa istui matkustaja. Ne olivat pysähtyneet kadun reunaan, mutta nyt ne lähtivät taas hitaasti liikkeelle.

(Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira, s. 64)

Notting Hill keväällä 2010.

St. James Park keväällä 2010.

Big Ben jouluna 2010.

Irlannissa en ole vielä toistaiseksi itse käynyt, mutta lähiaikojen suunnitelmissa on matka sinne. Luen kuitenkin todella mielelläni Irlantiin sijoittuvia kirjoja, yksi suurista Irlanti-suosikeistani on Marian Keyes. Myös Cecelia Ahernin kirjoissa on kaunista Irlanti-kuvausta, esimerkiksi romaanissa P. S. Rakastan sinua.

Kuva täältä.

Muiden maailmankolkkien suhteen minun mielessäni liittyy selkeästi aikakausisidonnaisuus. Olen supisuomalainen, mutta nykyajan urbaanit Suomi-kuvaukset eivät tunnu omilta ja kotoisilta. Kun luen kotimaista kirjallisuutta, koen sen todella omakseni jos tarina sijoittuu 70-luvulle, tai sitä varhaisempaan aikaan aina ajanlaskun alkuun asti. Erityisesti Suomen sotavuosista kertovat romaanit ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Historiaan sijoittuvista Suomi-romaaneista luen mieluiten joko maaseudulle, pikkukyliin tai sitten Helsinkiin sijoittuvia tarinoita. Yksi minulle rakkaimmista Suomi-kuvaajista on Laila Hirvisaari, kirjailijan Lappeenranta- ja Imatra-sarjat ovat jopa saaneet minut lähtemään ystäväni kanssa "kulttuurimatkalle" Itä-Suomeen, katsomaan romaanien tapahtumapaikkoja, Lappeenrannan vanhaa linnoitusta, Ritikanrannan museoaluetta, Imatran Valtionhotellia sekä Imatrankoskea.

Jatkosota-aiheinen kuva täältä.

Myös Ruotsiin ja Norjaan sijoittuvaa kirjallisuutta luen mielelläni, tosin niissäkin tarinoita aiemmilta vuosikymmeniltä, tai historiasta jopa maiden syntyaikoihin asti. Keskiajalle sijoittuvat romaanit ovat mielestäni erityisen kiinnostavia. Muutenkin olen selkeästi sydämeltäni ja sielultani ennen kaikkea eurooppalainen.Tosin joissakin Euroopan maissa käyn mieluummin itse kuin luen niistä, esimerkiksi Italia ja Espanja ovat sellaisia: ihania maita matkustella mutta vierastan niitä jostain syystä kirjallisuudessa, erityisesti Italiaa. Ranska taas on kirjallisuudessakin lähellä sydäntäni, tosin Ranskan suhteen tämä aikakausisidonnaisuus toimii päinvastaisesti: luen mieluummin nykyajan Ranskaan sijoittuvia teoksia, kuin historiaan. Esimerkiksi Aurinkokuninkaan Ranskasta en ole koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut vaikka historia onkin suuri intohimoni kohde.

Pohjois-Amerikasta olen aina lukenut selkeästi lähes täysin yhdysvaltalaista kirjallisuutta, en muista lukeneeni montaakaan Kanadaan sijoittuvaa teosta. Yhdysvalloista ehdottomasti omimmilta alueilta tuntuvat itärannikko, ihana New York, sekä Etelävaltiot, erityisesti Syvä etelä. USAn länsirannikko taas ei selkeästikään ole oikein koskaan kiinnostanut, vaikka olenkin lukenut esimerkiksi Los Angelesiin ja San Franciscoon sijoittuvia romaaneja. New Yorkissa olen käynyt ja menettänyt sille sydämeni kertaheitolla, Etelävaltioista oman kokemuksen kautta tuttua seutua on vain Florida ja lähinnä sen eteläiset osat. Lähivuosina haaveenani olisi päästä enemmänkin kiertelemään Etelävaltioita, erityisesti Louisianaa, Pohjois- ja Etelä-Carolinaa sekä Mississippiä.

Viime aikoina olen lukenut Charlaine Harrisin mahtavia Sookie Stackhouse -kirjoja, jotka sijoittuvat eteläiseen Louisianaan ja osittain Texasiin. Ja tietenkin yksi upeimpia lukemiani Etelävaltio-kuvauksia on Margaret Mitchellin klassikko Tuulen viemää. Lukulistallani ovat lähitulevaisuudessa muun muassa Kathryn Stockettin Piiat, John Berendtin Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa sekä Pat Conroyn teokset, etenkin kun miestä on ylistetty upeasta Etelävaltioiden kuvauksesta.

Louisianan kuva täältä.

Lisäksi minua kiehtoo jylhällä ja karulla tavalla kaunis Wyoming, olen viime aikoina nautiskellut hitaasti Annie Proulxin upeista Wyoming -aiheisista novelleista teoksessa Lyhyt kantama.

Kuva täältä, lempielokuvastani Brokeback Mountain.

Myös Yhdysvaltain vehreä Iowa maissipeltoineen kiinnostaa ja tuntuu mieluiselta kirjalliselta maisemalta, olen lukenut useitakin sinne sijoittuvia romaaneja, joista rakkain taitaa olla Robert James Wallerin Hiljaiset sillat.

Kuva täältä.

Aasiasta kirjallisuudessa minua kiehtovat voimakkaasti lähinnä vain Japani (jossa olen onnekseni päässyt matkustelemaan ja kiertelemään oikeastikin) sekä Kiina. Japaniin sijoittuvia kirjoja olen lukenut melko paljon, Japani maisemineen ja mielenkiintoisine kulttuureineen onkin yksi suurista mielenkiinnon kohteistani. Jottei tämä kirjoitus pursuisi aivan kohtuuttomiin mittoihin, lupaan joskus kirjoittaa erillisen Japani-postauksen kuvineen.

Etelä-Amerikasta, Australiasta ja Afrikasta olen lukenut aivan liian vähän, vaikka kaikki kolme kiehtovat ja kiinnostavat, sekä kirjallisesti että varsinkin matkakohteina. En ole tainnut koskaan lukea Meksikoa etelämpään sijoittuvia kirjoja, ja maagisen realisminkin löysin vasta tänä keväänä! Tässä on selkeästi ryhtiliikkeen paikka.

Huh! Juuri eilen oli edellisen postaukseni kommenttilaatikossa puhetta siitä miten paljon bloggaus vie aikaa, ja tämän jutun miettimiseen ja kirjoittamiseen todella kului ihan luvaton määrä tunteja! :) Mutta tämä oli aivan ihana haaste ja sen miettiminen kävi pikaisesta maailmanympärimatkasta, joten Lumikolle suuri kiitos näin hienon ja hauskan haasteen laatimisesta. Tämä oli ilo! :)