Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni


Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni (WSOY, 2013. 180 sivua.)

  Kokoan palasista. Teen ehjäksi. Rakkaus voittaa kaikki esteet, mutta sitä pitää olla paljon. Ja minulla on.

Että tuntisin eläväni on kahdeksan hienon novellin kokoelma, joka kuvaa suomalaisen naisen elämää yksittäisten ihmiskohtaloiden kautta liki sadan vuoden aikajänteellä. Lukija tapaa äitejä ja tyttäriä, vaimoja ja morsiamia, siskoja ja ystäviä, naisia, jotka kaikki kuuluvat samaan sukuun joko verisiteen tai avioliiton kautta. Joku naisista hautaa miehensä, toinen lapsensa, kolmas äitinsä - ja useampikin haaveensa.

  Nyt minä voin nukkua. Ja nähdä äidistä unta, jossa en ole laiminlyönyt mitään, en hylännyt äitiä pölykerroksen alle rottia vilisevään kylmään mökkiin, en sairaalareissulla hukannut äitiä matkan varrelle, en yrittänyt tunkea häntä liian pieneen autoon, täpötäyteen junaan enkä kiikkerään lentokoneeseen, hentoon kuin hyönteinen. Se on ohi nyt, ja minun äitini on palannut minuun takaisin.

Kahdeksaan tarinaan mahtuu paljon surua ja tuskaa, luopumisia, monta kuolemaa ja sellaista yksinäisyyttä, joka kiertyy ympärille tiiviinä kuin musta kangaskääre - mutta niitäkin paremmin jäävät mieleen ne ihmeellisen vahvat naiset, jotka jaksavat kannatella elämää ja pitää itseään ja muita pystyssä, rakastaa päivästä toiseen, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Novellit ovat jotenkin hyvin vahvasti suomalaisia; niitä yhdistää tietynlainen melankolinen pohjavire, ja kuitenkin samalla lohdullinen toiveikkuus, tunne siitä että kyllä elämä kantaa, vaikka mitä tahansa tapahtuisi. Ne pitävät sisällään pienen ihmisen suuria tunteita; iloa, surua ja katkeruutta - sekä rakkautta, joka kärsii ja kestää. Seksuaalisuudellakin on toki tärkeä roolinsa, jokaisessa novellissa kuvataan myös intohimoa tai sen puutetta ja kaipuuta.

Rakastan tämänkaltaisia novellikokoelmia, jossa yksittäiset tarinat linkittyvät toisiinsa muodostaen jatkumon, yhden kokonaisen tarinan, joka koostuu monesta pienestä palasesta. Rakastan lukiessani sitä tunnetta, kun oivallan miten parhaillaan lukemani teksti liittyy jo luettuun. Tämä Variksen kokoelma toi mieleeni toisen suuren novellistisuosikkini, vastikään Nobelilla palkitun Alice Munron, jonka novelliteoksissa on samanlaisia tarinakokonaisuuksia. Variksen ajankuvaus ja kieli - sekä näiden symbioosi - ihastuttivat minua suuresti. Eikä liene ihme, että historiallisen romaanin ystävänä ihastuin eniten kokoelman kahteen ensimmäiseen novelliin, joista toinen kertoo vuonna 1926 miestään hoitavasta naisesta, toinen taas sodanjälkeisistä vuosista ja erään vaimon miehestä, josta sota on tehnyt aivan toisen ihmisen. Nämä naiset jäävät mieleen elämään ja heidän kohtalonsa mietityttämään.

Että tuntisin eläväni on kirja, jota on ihanaa lukea. Ei siksi, että tarinoiden naisten elämä olisi mitenkään helppoa tai ihanaa, mutta on ihanaa lukea näin hyvin kirjoitettua, vahvasti elämänmakuista, läpeensä uskottavaa ja syvästi koskettavaa tekstiä. Varis kertoo tarinansa sellaisella lämmöllä ja rehellisyydellä, että se tuntuu sydämessä ja sielussa asti. Teos tarjoaa myös samaistumiskokemuksia, monet näiden naisten syyllisyyden ja pelon tunteista, tai toisaalta toiveista ja odotuksista tuntuvat niin kovin tutuilta. Ajat muuttuvat, mutta ihminen muuttuu lopulta vain vähän - nykypäivän maailmassa nainen kaipaa pohjimmiltaan samoja asioita kuin sata vuotta sittenkin.

Muualla: Kirjainten virrassaIlselä ja Mustikkakummun Anna.

Kommentit

  1. Tämä kirja on ollut kyllä pidetty. Olen itse pitänyt kaikista aiemmin lukemistani Tuula-Liina Variksen kirjoista ja sainkin tämän lainaan ystävältäni. Odotan hyvää tälläkin kertaa ja sinun kirjoituksesi vain vahvistaa odotuksiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minäkään en ole lukenut tästä yhtään negatiivisempaa arviota, ja lauantaisessa Kirjapiirissäkin kirjaa kehuttiin. Että tuntisin eläväni on hieno ja ehjä kokoelma, ja pidin siitä vielä paljon Variksen edellistä novellikokoelmaa (Muotokuvamaalarin tytär) enemmän, vaikka sekin on tosi hieno. Tältä voi todellakin odottaakin hyvää!

      Poista
  2. Tämä on kyllä pakko lukea, sen verran hyvältä kuulostaa. Vaikka novelleja välttelenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, hienoa! Ja tämä sopii hyvin kyllä novelleja kaihtavallekin, koska tarinat nivoutuvat niin vahvasti yhteen. :)

      Poista
  3. Jaan tämän ihastuksen kanssasi. Olen kovasti nauttinut Tuula-Liina Variksen selkeästä kielestä, huumorista ja lämmöstä. En ole tätä lukenut, mutta listasin omassa blogissani suosikkeihini romaanin Irma. Vaatimaton nimi ei kerro kaikkea..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LeenaDonnamobile, juuri nuo ominaisuudet minuakin Variksen teksteissä viehättävät. Sekä se elämänkokemuksen mukanaan tuoma viisaus ja tarkkanäköisyys, joka tekee näistäkin novelleista aivan timantteja. Irmaa en olekaan lukenut, selvästikin pitäisi!

      Poista
  4. Olen lukenut yhden Variksen, joka jätti minut haaleaan veteen. Kirjassa ei sinänsä ollut mitään huonoa, mutta olen ehkä lukijana niin vaativa, että usein vaadin kirjalta saavani jotain mietinnän aihetta tai jotain tunnepohjaista kokemusta.
    Tässä kirjassa teema kuulostaa loistavalta mutta uskaltaisinko lukea? Se jää nähtäväksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, minkä Variksen teoksen olet lukenut? Tätä kokoelmaa uskallan ainakin suurella lämmöllä suositella, tämä kyllä takuuvarmasti tarjoaa lukijalle sekä mietittävää että niitä tunnepohjaisia kokemuksia.

      Poista
  5. Täytyypä tämäkin kirja laittaa kirjaston varauslistalle :)

    VastaaPoista
  6. Varis vakuutti minut Kilpikonna ja olkimarsalkka - teoksellaan, mutta Maan päällä paikka yksi on jäi jostain syystä etäiseksi, vaikka oli hyvä sekin. Tämä kuulostaa oikein hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, minulla taas on Kilpikonna ja olkimarsalkka lukematta, mutta kävin hakemassa sen loppuviikosta kirjastosta. Luen sen heti kun saan vähän etäisyyttä tähän upeaan novellikokoelmaan. :)

      Poista
  7. Houkutit taas uuden kirjan ääreen, kiitos hienosta tekstistä! :)

    VastaaPoista
  8. Melankolialla lohduttavat ja todentuntuiset kirjat ovat kyllä aina tärkeitä. Olen nyt kanssasi juteltuasi ja tämän postauksen monta kertaa luettuanu (ja näin hitaasti taas kommentoin...) varma, että haluan lukea tämän kirjan joskus. Halua ei mitenkään vähennä se, että monet muutkin ovat kehuneet kirjaa ja että juuri luin upean Kilpikonnan ja olkimarsalkan.

    (Mulla on muuten kesken vielä yksi omaelämäkerrallinen laadukas kaunokirjallinen teos, samoin Aale Tynnin elämäkerta aina vaan, mutta ehkä sitten on vähitellen muunkilaisen kerronnan aika. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, ei hätää tai kiirettä, eiväthän nämä tekstit täältä minnekään häviä. :) Itsekin olen tulossa kommentoimaan useampaankin viime aikojen postaukseesi, kun nyt tässä ehdin. :)

      Voi että, luit Kilpikonnan ja olkimarsalkan! Toivottavasti kirjoitat siitä blogiisi? Lainasin sen kirjastosta tämän kokoelman luettuani, mutta en lue sitä ihan vielä, haluan jättää vähän aikaa ja ilmaa näiden kahden kirjan väliin. Mutta tuossa se minua jo odottelee, tartun siihen sitten kun olen valmis. :) Ja tuon Aale Tynni -elämäkerran minäkin haluan nyt lukea, kiitos sinun!

      Poista
  9. Kiitos esiluvusta! Itse luin kokoelman tänään ja tein saman havainnon yhteydestä Alice Munron tuotantoon, tosin odotin Varikselta piirun verran enemmän "outoutusta", munromaiseen tyyliin. Poimin kirjasta tärkeitä yhtymäkohtia omaan historiaani, ja koin että Varis innostaa enemmän kirjoittamaan kuin arvioimaan teostaan (hyvä merkki, luulisin?).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit