torstai 14. huhtikuuta 2011

Päivä 14: lempikirja lempikirjailijaltani.

Olen tämän haasteen yhteydessä kirjoittanut jo mm. Diana Gabaldonin, Charlaine Harrisin ja Laila Hirvisaaren kirjoista joten en nyt palaa heihin tässä yhteydessä. Sen sijaan voisin tänään muistella yhtä ehdottomista suosikkikirjoistani, Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimoa.


Kirja kertoo Claresta ja tämän miehestä Henrystä, joka kärsii erikoisesta vaivasta, aikasiirtymähäiriöstä. Henryllä on vaikeuksia pysytellä nykyhetkessä ja hän aikamatkailee tahtomattaan, kesken työpäivän tai ruuanlaiton hän saattaa kadota ja siirtyä joksikin aikaa omaan menneisyyteensä tai tulevaisuuteensa.

Kirjasta on vaikeaa kertoa juurikaan mitään kertomatta liikaa. Tarina poukkoilee ajankohdasta toiseen menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välillä, mutta kerronta ja tarinankuljetus on hyvin hallittua eikä lukija ole missään kohdassa vaarassa pudota kyydistä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulta 2010-luvulle, tarinaa seurataan vuorotellen Henryn ja Claren näkökulmasta. Henkilöhahmot on kuvattu hyvin ja kirja sisältää paljon piilofilosofiaa, lauseita ja ajatuksia jotka jäävät mieleen kummittelemaan pitkään senkin jälkeen kun kirjan saa luettua.

Luin kirjan vuonna 2006 ja pidin siitä hirmuisesti. Aikamatkustelu on aiheena kiinnostava ja toisaalta kirja on myös hieno ihmissuhde- ja rakkaustarina. Myös tietynlainen ennalta-arvaamattomuus miellyttää, juuri kun luulee arvaavansa mitä seuraavaksi tapahtuu, kirja jaksaa aina yllättää. Kirjassa on myös hyvin mielenkiintoinen tunnelma; maisemat, tunteet ja mielentilat on kuvattu vahvasti ja kirja jotenkin onnistuu imaisemaan lukijan maailmaansa. Tätä hienoa kirjaa voi kyllä hyvillä mielin suositella.

Kauan sitten miehet lähtivät merille ja naiset jäivät odottamaan heitä. He seisoivat vesirajassa tähyilemässä taivaanrantaa siinä toivossa, että laiva ilmestyisi näkyviin. Nyt minä odotan Henryä. Hän katoaa tahtomattaan ja varoittamatta. Minä odotan odottamistani. Jokainen hetki tuntuu loputtomalta. Jokainen hetki on edessäni kristallinkirkkaana, ja lisää odotuksen hetkiä on niiden takana. Miksi hän on mennyt jonnekin, minne en voi häntä seurata?

8 kommenttia:

  1. Tämä kirja oli minulle positiivinen yllätys. En ole niin kauhena kiinnostunut aikamatkustamisesta etc., mutta vahvasti suositeltuna päätin viime suvena tämän lukea ja niinpä vain olikin ihan todella kiinnostava.

    (Minkä kirjan lukisin toukokuussa? Ruksasin yhden, mutta olisin halunut ruksata kaikki. Olen nuo lukenut, paitsi en yhtä, jonka kohta aloitan.)

    VastaaPoista
  2. Samoin tämä oli minulle positiivinen yllätys. :) Moni oli lukenut tämän ennen minua ja kehunut kovasti, ja kirja oli kyllä kaikkien saamiensa kehujen arvoinen.

    Minuakin kiinnostaisivat nuo kaikki neljä, mutta kun en osaa päättää millä kirjalla aloittaisin. Äänestys ratkaiskoon! :D (varmasti luen kyllä kaikki neljä ennemmin tai myöhemmin...)

    VastaaPoista
  3. Aikamatkustajan vaimo on yksi omistakin suosikkikirjoista. Voin sanoa rakastavani sitä. Oletko lukenut Niffeneggerin toisen kirjan, Hänen varjonsa tarinan? Sekin on hyvä, mutta Aikamatkustajan vaimoon verrattuna kuitenkin hienoinen pettymys.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut myös Hänen varjonsa tarinan ja vaikkei se esikoisen tasolle yltänytkään, pidin kyllä siitä melkoisesti. :)

    VastaaPoista
  5. Ah, tämä on niin ihana kirja ja minä luin sen vasta tänä vuonna ensimmäisen kerran! Miten onnistuin karttelemaan sitä niin pitkään? Tosin loput sata sivua harrastin kyynelkanavien avaamista säännölliseen tahtiin..

    VastaaPoista
  6. Saraseeeni, tämä todella ON ihana kirja! <3 Nyt kun kirjoitin tästä, alkoi mieleni tehdä lukea se uudelleen! Ehtisiköhän sitä tänä kesänä...? :)

    VastaaPoista
  7. Aikamatkustajan vaimo on IHANA. On ihan ikävä omaa kappalettani kun se on ystävällä lainassa.. Sen haluan lukea kesällä taas uudestaan. Minulla on elokuvakin hyllyssä mutta en ole uskaltanut katsoa sitä kun ei Eric Bana minun mielestäni ole Henryn näköinen.. :D

    VastaaPoista
  8. Linnea, minä kyllä pidin kovasti elokuvasta, olen tainnut katsoa sen jo 3-4 kertaa... :D Minusta Eric Bana taas oli aika pitkälti sen oloinen millaiseksi olin Henryn mielessäni ajatellut, joten elokuva ei ollut ristiriidassa mielikuvieni kanssa. Suosittelen kyllä katsomaan elokuvan...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...