keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Päivä 6: kirja joka saa minut surulliseksi.

Luettujen kirjojen listaani silmäillessäni totesin lukeneeni yllättävän paljon kirjoja jotka ovat koskettaneet, saaneet liikuttumaan, kyynelehtimään, surulliselle mielelle.

Myrskyluodon Maijan surulliset tapahtumat liikuttivat minua syvästi, Torey Haydenin Tiikerin lapsi oli takuuvarma itkettäjä, Gabaldonin Muukalainen, Sudenkorento ja Matkantekijä ovat saaneet minut joissain kohdissaan pohjattoman surulliseksi.

Romaani joka on kuitenkin saanut minut surullisemmaksi kuin mikään muu kirja, on ehdottomasti neuvostoliittolaisen Gavril Trojepolskin Bim Mustakorva, jonka luin viime vuonna.

Kirja kertoo gordoninsetteri Bimistä, uskollisesta, äärimmäisen kiltistä ja rakastettavasta metsästyskoirasta joka elelee kaksin isäntänsä Ivan Ivanytsin kanssa. Kaksikko käy metsällä, elämässä on kaikki hyvin, ja koiran ja isännän välillä vallitsee syvä ystävyys ja harmonia. Bim on onnellinen koira. Kun isäntä joutuu yhtäkkiä Moskovaan sydänleikkaukseen, Bim jää yksin kotiin ja koiriin tottumattoman naapurinrouvan hoteisiin. Bim ei voi käsittää mihin isäntä katosi, ja hänen elämänsä tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu isännän etsiminen ja löytäminen. Bim lähtee kotoaan joka aamu etsintäkierrokselleen, näillä vaelluksillaan Bim kohtaa sekä hyviä että pahoja ihmisiä. Kirjan pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva.

Olin suunnitellut tämän klassikkokirjan lukemista vuosikaudet, mutta en ollut uskaltanut ryhtyä siihen koska olen koiraihminen henkeen ja vereen ja tiesin että tämä olisi surullinen tarina ja minun on kovin vaikeaa lukea eläimiin kohdistuvista vääryyksistä. Kirja oli minulla kirjastostakin lainassa iät ja ajat, aina välillä katselin sen kantta ja pitelin sitä kädessäni, ja lopulta rohkaistuin ja aloin lukea kirjaa. Bim oli tietenkin aivan rakastettava hahmo johon kiinnyin ja rakastuin jo ensimmäisillä sivuilla, se oli niin kiltti ja ihana koira ja tarinaa kerrottiin pitkälti Bimin koiramaisesta näkökulmasta. Mitä pidemmälle tarina eteni, sen vaikeampaa sitä oli lukea ja jossain kohtaa suunnittelin jo jättäväni kirjan kesken pelätessäni sitä surullista loppua. Luin kuitenkin hidastellen kirjan loppuun, ja loppuratkaisu oli juuri sitä mitä pelkäsin - äärimmäisen surullinen!! Silmät kosteina luin viimeiset sivut ja kirjan luettuani jäljelle jäi tyhjä ja surullinen olo, kirjan loppu tuntui niin äärettömän väärältä. Bim Mustakorva on hieno tarina hienosta koirasta, ystävyydestä ja uskollisuudesta. Kirja joka kannattaa lukea - jos pystyy.

Kirja herätti minussa niin voimakkaita tunteita ja syvää surua, että nytkin kun muistelin kirjaa ja etsin Googlen kuvahausta kuvia Bimistä, minulle nousi välittömästi pala kurkkuun. :) Haluaisin katsoa kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, mutta tiedän etten pysty siihen. Tiedän myös että tämä surullinen mustavalkoinen setteri jätti tassunjälkensä sydämeeni loppuelämäkseni.

11 kommenttia:

  1. Sara, tässä kulkee mun raja: En ikinä, missään olosuhteissa voi lukea mitään koiriin liittyvää henkistä tai ruummiillista väkivaltaa. Olen koko ikäni tiastellut koirien hyvinvoinnin puolesta ja tänään kun kävin äänestämässä, niin lienee selviö, että ehdokkaani on koira- ja eläinsuojeluihminen. On hyvä, että tunnen hänet henkilökohtaisesti.

    En edes tiedä, menenkö enää Italiaan, koska sekä siellä että Espanjassa koiria kohdellaan todella huonosti ja yhden tapauksen jouduin itse näkemään Veronassa. Se loma oli sitten ihan pilalla.

    En tietenkään voi myöskään katsoa filmejä, jotka ovat koirien kurjuutta käsitteleviä. Äänestän kirjoituksillani, tukemalla eläinsuojelua ja myös aktiivisesti itse tarvittaessa toimimalla. Ja minulla on vanha, nivelrikkoinen novascotiannoutaja, jolla on Hänen Majesteettinsa arvoiset vanhuudenpäivät: Runkopatjasänky, josta poistettu jalat, kolme muuta vuodetta, sen lisäksi meidän paras sohva;-), tänään klo 16.30 katkarapuja, huomenna uunilohta, monta kertaa päivässä pihalle, mutta ei enää pitkiä lenkkejä, aktivointia ja mielenvirkistystä etc.

    Tämä taisi mennä ohi aiheen, mutta siitä kirjoittaa, mitä sydän sanoo.

    VastaaPoista
  2. Leena, kommenttisi voisi olla täysin minun suustani! Minäkään en pysty lukemaan kirjoja jotka kertovat eläimiin kohdistuvasta vääryydestä tai väkivallasta, en myöskään pysty katsomaan elokuvia tai tv-ohjelmia eläinrääkkäyksestä tai minkäänlaisista eläimiin kohdistuvista epäkohdista. Sanomalehdissä jo otsikot eläinrääkkäystapauksista saavat mahani kääntymään ympäri, ja vaikka pahinta mahdollista on sulkea silmänsä noilta asioilta, tuntuu etten vain pysty kohtaamaan niitä silmästä silmään. Sen lisäksi että olen äärettömän eläinrakas, olen myös joissain asioissa tavattoman herkkä, ja eläimet ovat minun sydämessäni se heikoin kohta.

    Muistan nuorempana erään reissuni Andalusiassa. Kadulla myytiin sairaita dalmatiankoiran pentuja, ja vaikka näystä on jo monen monta vuotta, näen vieläkin elävästi mielessäni pentujen anovan katseen. Se oli vain liikaa minulle. Samaten kerjäläisten sairaat koirat Firenzessä ja Roomassa, en voi unohtaa niitä koskaan. :(

    Luin ilolla Teidän Majesteettinne eläkepäivistä! <3 Juuri tuollaista pitää koiravanhuksen elämä olla: hoivaa, huolenpitoa ja paljon rakkautta. Ja tietenkin ihania herkkuja, katkaravut ja uunilohi maistuvat varmasti Majesteetille. Rapsuta häntä puolestani! <3

    Niin, ja voin kertoa: Bim Mustakorva ei ole sinun kirjasi! Ei se ollut minunkaan, vaikka hieno kirja olikin. En pysty koskaan unohtamaan kirjan loppua, vaikka tavallaan oikeastaan haluaisinkin. :(

    VastaaPoista
  3. Tämän kirjan haluaisin lukea, mutta minäkin olen sen verran eläinrakas (kissaihminen, mutta minkä tahansa eläimen kärsimyksen näkeminen, siitä lukeminen, kuuleminen ja niin edelleen saa minut surulliseksi), että en tiedä uskallanko.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kyllä hieno kirja, mutta niin kovin surullinen. Jos olet kovin herkkä, en kyllä välttämättä suosittele...

    VastaaPoista
  5. Muistan, kun tämä luettiin meille ala-asteella aamunavauskirjana. Olin todella nuori silloin (korkeintaan 3. luokalla), ja muistan vain, kun opettajat itkivät, kun lukivat kirjaa loppuun. Jotain hailakoita muistoja on myös siitä, miten itsekin tunsin surua Bimin kohtalosta. Kiitos, että muistutit tästä kirjasta, pistänkin sen lukulistalleni. Olen aina ollut eläinrakas ihminen, joten tämän kirjan lukeminen tekee varmasti minutkin surulliseksi!

    VastaaPoista
  6. Tämä taitaa minultakin jäädä lukematta, tuli jo hirveän itkuinen olo tuosta ns. juonen lukemisesta. Muutenkin veikkaan kirjan olevan liian ahdistava luettava minulle, vaikka välillä on hyvä itkeäkkin..

    Itselläni on koira (toinen tulee mahdollisesti kesällä), jonka menettämistä en voi edes ajatella ilman että kyyneleet nousevat silmiin.
    Muistankin kuinka itkin kun katsoin "I Am Legend"-elokuvaa ja siinä päähenkilö joutui tappamaan rakkaan koiransa ja ainoan seuralaisensa. Koira vielä sattui olemaan saman rotuinen kuin oma koirani.. Oli ihan hirveä elokuva juuri tuon kohtauksen takia.

    VastaaPoista
  7. Ooh, valitsin sattumalta saman kirjan tälle päivälle! Minullakin on Bimistä hyvin samanlaiset muistot ja loppuratkaisu oli syvä järkytys. Elokuvaa en ole koskaan pystynyt/halunnut nähdä...

    VastaaPoista
  8. Jossu, olen kuullut muitakin kokemuksia kuinka tätä on luettu joskus pienille koululaisille. Ihmettelen niitä kovasti, tämä kun ei mielestäni ole todellakaan lastenkirja. Miten lapsi voi ymmärtää niin kamalaa vääryyttä kun ei aikuinenkaan ymmärrä...?

    Kirja on kyllä todella vaikuttava lukukokemus, joten kannattaa kyllä lukea jos tosiaan pystyy. :)

    Katinka, minullakin meinasi tulla itku jo tätä päivitystä kirjoittaessani. :) Kirjan lukemisesta on jo vuosi mutta silti se nostaa vieläkin tunteet pintaan.

    Ja et arvaa! Ihan sama juttu minulla, rotua myöten!! (Oma sohvanvaltaajani täyttää juuri tänään seitsemän... <3) I Am Legend oli kamala!! En osannut odottaa sellaista kohtausta ollenkaan, ja se järkytti minua pahasti! :( Elokuva oli hyvä, mutta jos katson sen uudelleen, joudun kyllä kelaamaan ohi sen yhden kohtauksen...

    VastaaPoista
  9. Zephyr, kävin juuri blogissasi kommentoimassa ihan samaa! :) Kirjan loppuratkaisu oli kyllä niin kammottavan väärä, se jäi kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa... :(

    VastaaPoista
  10. Luin kirjan juuri äsken (postauskin löytyy, jos haluat vilkaista) toiseen kertaan ja kyllä, tarina oli surullinen ja koskettava. Tämä kirja on kyllä klassikkoainesta surullisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi.

    VastaaPoista
  11. Tämä kirja on kyllä surullinen. Luin sen äskettäin ja myötäelin kyllä Bimin vaiheissa. Sinällään kirja on hyvin kirjoitettu, kun se ei jätä kylmäksi ja saa väristyksiä aikaan. Klassikkokirja sanoisin surullisuudestaan huolimatta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...