Päivä 2: kirja jonka olen lukenut vähintään kolme kertaa.

Itse asiassa alkuperäisessä kysymyksessä kysyttiin "kirjaa jonka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa", mutta koska sellaisia ei juurikaan taida meikäläisen lukuhistoriasta löytyä, muokkasin kysymystä hieman. :)

On yksi kirja jonka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa. Se on kirja, jonka luen joka kesä, aloitan lukemisen aina hetkeä ennen juhannusta. Tämä kirja on ehdoton juhannusperinteeni, ilman tätä kirjaa juhannus ei vain tunnu juhannukselta! :D Joka vuosi en välttämättä edes lue kirjaa kokonaan, vaan vain alun tai pätkiä sieltä täältä, mutta yhtä kaikki, minun on saatava pidellä kirjaa käsissäni ja päästä solahtamaan sen ihanaan, satumaiseen juhannusmaailmaan edes hetkeksi. Nokkelimmat varmaankin jo arvaavat että se kirja on Tove Janssonin ihana Vaarallinen juhannus! :)


Olen lukenut tämän kirjan ensimmäisen kerran noin kymmenvuotiaana. Silloin oli juhannusaatto, helteinen, vähän painostava ja ukkosellinen ilma, ja tämä kirja sopi tunnelmaan loistavasti. Tämä on ehkäpä kaikista muumikirjoista minulle se merkityksellisin! <3

Kaksi muuta kirjaa jotka olen tainnut lukea sen kolmisen kertaa, ovat saksalaisen Christiane F.:n Huumeasema Zoo, kuvaus berliiniläisestä huumehelvetistä 1970-luvulla sekä Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja, joka ei esittelyjä kaivanne. Kummatkin järkyttäviä tositapahtumiin perustuvia kuvauksia, jotka olen lukenut ensimmäisen kerran teini-iässä, ja sittemmin aina palannut kummankin kirjan pariin. Huumeasema Zoo vaikutti ehkä sittemmin jopa osaltaan ammatinvalintaani, Anne Frank taas (lukion historianopettajani ohella) sytytti minussa pohjattoman kauhunsekaisen kiinnostuksen holokaustiin ja toiseen maailmansotaan.


Kommentit

  1. Voi ihana Vaarallinen Juhannus! Oma muumikirjarakkaani on Muumipapan muistelmat, mutta tämäkin on kyllä loistava! (totta kai, onhan siinä jänniä tapahtumia ja teatteri!)

    VastaaPoista
  2. Minunkin piti tehdä tästä juhannusperinne. Luin sen ensimmäistä kertaa juhannuksena 2008, mutta sen jälkeen se on aina unohtunut!

    VastaaPoista
  3. Tämä tulee olemaan myös minulle vaikea (luen tosi harvoin kirjoja edes kerran uudelleen), ja taitaa olla pakko turvautua lastenkirjallisuteen. Toisaalta mulla on taas Lastenkirjalauantai, joten sopii kuvaan siinä mielessä. :)

    VastaaPoista
  4. Vaarallinen juhannus on ihana! Itselleni samanlainen Tove Janssonin kirja on Taikatalvi, johon palaan miltei vuosittain sydäntalven aikaan.

    VastaaPoista
  5. Linnea, oi, Muumipapan muistelmatkin on ihana. Sitä en tosin taida olla lukenut lapsuuden jälkeen kertaakaan. Pitäisikin joskus lukea kaikki muumit peräkkäin! :)

    Janninna, minä luen tuon varmasti taas reilun parin kuukauden päästä, ja varmaan mainitsen siitä täällä blogissani. Voin muistuttaa sinua... ;D

    Karoliina, sama juttu! Olen aina ollut sellainen lukija että mieluummin luen aina uusia, ennestään lukemattomia kirjoja, kuin että lukisin uudelleen ja uudelleen samoja kirjoja. Vasta nyt lähimenneisyydessä on alkanut tuntua siltä että haluaisin lukea joitakin lempikirjojani (esim. Tuulen viemää ja Kymmenen pientä neekeripoikaa) uudestaan.

    Katja, Taikatalvikin on ihana! <3 Hauskaa että jollain muullakin on tällainen vuodenaikaan sidonnainen muumiperinne. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit